Eli Wallach

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eli Wallach
Eli Wallach vuonna 1966.
Eli Wallach vuonna 1966.
Henkilötiedot
Syntynyt7. joulukuuta 1915
Brooklyn, New York, Yhdysvallat
Kuollut24. kesäkuuta 2014 (98 vuotta)
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Eli Herschel Wallach (7. joulukuuta 1915 Brooklyn, New York, Yhdysvallat24. kesäkuuta 2014) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.[1] Hänellä oli puolanjuutalaiset sukujuuret.

Wallach palveli toisessa maailmansodassa lääkintämiehenä. Hänen näyttelijäuransa alkoi melkein heti sodan jälkeen. Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat muiden muassa Nukkevaimo, Sopeutumattomat, 7 rohkeata miestä, Hyvät, pahat ja rumat, Vartija ja Kummisetä III sekä Menneisyyden ote, jossa hänellä oli cameorooli liköörikauppiaana. Hän esitti Pakkasherraa kahdesti 1960-luvun Batman-sarjassa.

Wallach oli 2000-luvulla maailman vanhimpia yhä näytteleviä henkilöitä. Viimeisiin esityksiin kuului muun muassa vuonna 2006 valmistunut The Holiday -elokuva. Vuonna 2010 hänet nähtiin Roman Polanskin elokuvassa The Ghost Writer ja Oliver Stonen elokuvassa Wall Street: Money Never Sleeps. Wallach sai Oscar-kunniapalkinnon vuonna 2010.

Wallach oli 5. maaliskuuta 1948 alkaen naimisissa näyttelijä Anne Jacksonin kanssa. Heille syntyi kolme lasta: Peter, Katherine ja Roberta. Hänen vasen silmänsä oli sokea aivoverenkiertohäiriön aiheuttaman silmäverenvuodon takia.

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Berkvist, Robert: Eli Wallach, Multifaceted Actor, Dies at 98 The New York Times. 25.6.2014. Viitattu 25.6.2014. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Omaelämäkerta: The Good, The Bad, and Me: In My Anecdotage (2005)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.