Erakko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hieronymus, joka eli erakkona lähellä Betlehemiä, kirjoittamassa Caravaggion maalauksessa.

Erakko on yhteiskunnasta syrjään vetäytynyt ihminen. Usein hän elää luonnon helmassa kaukana muista ihmisistä. Ihminen voi erakoitua vapaaehtoisesti esimerkiksi uskonnollisista tai ekologisista syistä, saadakseen elää luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa, tai päästäkseen rauhaan vanhoilta muistoiltaan.[1][2]

Uskonnolliset erakot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnolliset syyt ovat olleet yleisiä vapaaehtoisen eristäytymisen syitä. Jotkut eristäytyvät tästä maailmasta saavuttaakseen yhteyden Jumalaan.[2] Kristillinen erakkoliike syntyi 300-luvulla pääasiassa Egyptissä sorron ja vainojen seurauksena.[1]

Ortodoksisessa kirkossa erakoksi kutsutaan yleensä luostarin lähettyvillä yksin asuvaa henkilöä, joka on vetäytynyt maailmasta rukoilemaan ja kilvoittelemaan. Tällaiset erakot eivät kuitenkaan koskaan jätä maailmaa; he esimerkiksi osallistuvat säännöllisesti Herran pyhään ehtoolliseen. Tunnettuja erakkoja ovat olleet esimerkiksi Johannes Krysostomos, josta tuli myöhemmin Konstantinopolin piispa, sekä syyrialainen askeetikko Simeon Styliitta. Simon Trieriläinen eli 1000-luvulla erakkona Trierin kaupunginportissa.

Suomessa moni erakko on ollut Lapissa kullankaivajana. Osa erakoista oli sotaveteraaneja, jotka halusivat paeta sotamuistojaan erämaan yksinäisyyteen.[1]

Suomalaisen kirjallisuuden lukuisiin erakkohahmoihin kuuluvat esimerkiksi Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänen sekä Muumi-kirjojen Mörkö.[1]

Nykyajan erakot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erakkojen käyttämä luola Baskimaassa.

Nykyajan erakoiden joukossa on uskonnollisista syistä erakoituneiden lisäksi myös esimerkiksi ekologisista syistä erakoituneita sekä nykyajan oravanpyörästä pois halunneita ihmisiä. Jotkut nykyajan erakot pitävät yhteyttä muuhun maailmaan sosiaalisen median kautta.[2]

Jotkut lukevat erakoihin myös kaupunkien kerrostalojen yksineläjät. Tällaiset yksinäiset ihmiset eivät kuitenkaan ole vetäytyneet syrjään yhteiskunnasta.[2]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]