Esikunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esikunta (lyhenne ”E”) tarkoittaa asevoimissa johto-organisaatiota, joka toimii komentajan apuna. Esikunta kerää komentajalle päätöksenteossa tarvittavat tiedot, valmistelee käskyt, ohjeet ja suunnitelmat sekä välittää nämä esikunnan alaisille joukoille. Suuri esikunta jakaantuu osastoihin ja toimistoihin, pienempi pelkästään toimistoihin.

Asevoimien komentajan esikuntaa kutsutaan yleisesikunnaksi tai pääesikunnaksi taikka sodan aikana päämajaksi. Suurten maiden maa-, meri- ja ilmavoimilla on oma yleisesikuntansa.

Suomen puolustusvoimain komentajan esikuntana on vuodesta 1945 toiminut pääesikunta,[1] jonka päällikkönä on pääesikunnan päällikkö. Rauhan aikana omia esikuntia on ilmavoimilla, maavoimilla, merivoimilla, divisioonilla, prikaateilla ja pataljoonilla.

Komentoesikunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komentoesikunta on lähellä etulinjaa sijaitseva esikunnan osa, josta joukkojen komentaja johtaa taistelua. Esikunnan toinen osa, selustaesikunta, sijaitsee kauempana taistelutoiminnasta ja huolehtii erityisesti joukkojen huollosta. Sekä komentoesikunta että selustaesikunta toimivat tarvittaessa toisen varaesikuntana.

Esikuntapäällikkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikuntapäällikkö (ep) on komentajan esikunnan johtaja ja komentajan lähin apulainen. Hän toimii usein myös komentajan sijaisena tämän poissa ollessa. Esikuntapäällikkö johtaa esikunnan työtä ja esittelee komentajalle päätöksenteossa tarvittavat asiat. Esikuntapäällikkö löytyy lähes jokaisesta esikunnasta, vain aivan pienimmistä esikunnista sellainen saattaa puuttua.

Esikuntakomppania

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikuntakomppania (EK) on esikuntaa avustava sotilasyksikkö, johon kuuluu huolto-, kuljetus-, lähetti-, suojelu-, toimisto- ja vartiohenkilöstöä. Esikuntakomppania palvelee sekä esikunnan johtamistoimintaa että esikunnan sisäistä työskentelyä.

Suomen puolustusvoimissa esikuntakomppanioita on maa- ja ilmavoimissa. Aikaisemmin myös Pääesikunnan organisaatioon on kuulunut Esikuntakomppania/PE.

Tykistöaselajeissa esikuntakomppaniaa vastaa esikuntapatteri.

Esikunnat Suomen puolustusvoimissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään virallisen ohjeen mukaan Suomen puolustusvoimien yksikköjen lyhenteissä ei Naton rauhankumppanuuden vuoksi ole enää pieniä kirjaimia Nato-käytänteiden mukaisesti. Näin ollen käsitteen rakentuminen ei ole visuaalisesti enää yhtä selvää kuin aikaisemmin.

Jossain lyhenteissä, joissa ”E” on viimeinen kirjain, ei kirjain välttämättä tarkoita esikuntaa. Tällaisia poikkeuksia ovat olleet muun muassa

  • Otavan iso tietosanakirja, Otava 1961
  • Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja Oy 1961
  • Facta 2001, WSOY 1982