Fabio Leimer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fabio Leimer vuonna 2013.

Fabio Leimer (s. 17. huhtikuuta 1989 Rothrist) on sveitsiläinen autourheilija. Leimer on aikaisemmin kilpaillut Formula BMW-, Formula Renault-, International Formula Master- ja Aasian GP2-sarjassa. Leimer voitti Formula Masters -sarjan mestaruuden vuonna 2009. Vuonna 2013 Leimer voitti GP2-mestaruuden.

Leimer debytoi GP2-sarjassa kaudella 2010 Ocean Racing Technology -tallissa. Hän ajoi voittoon Espanjan sprinttikilpailussa. Kauden muissa kilpailuissa hän ei saavuttanut pisteitä. Kaudella 2011 Leimer jatkoi GP2:ssa ajaen Rapax-tallissa. Turkin avauskilpailussa hän kolaroi Max Chiltonin kanssa, kääntäen oman autonsa hetkellisesti nurin. Hän ei loukkaantunut kolarissa. Espanjassa Leimer toisti viime vuoden temppunsa, ajamalla voittoon sunnuntain sprinttikilpailussa. Hän keräsi kaiken kaikkiaan 15 pistettä ja sijoittui sarjan 14:nneksi. Leimer jatkoi myös kaudella 2012 siirtyen Racing Engineering-talliin. Hän saavutti kuusi palkintosijaa ja 152 pistettä sijoittuen sarjan seitsemänneksi. Leimer jatkoi samassa tallissa kaudella 2013. Hän ajoi voittoon kauden avauskilpailussa.[1] Hän voitti kauden aikana myös Bahrainin ja Italian lauantain pitkän kilpailun onnistuen lopulta voittamaan GP2-sarjan mestaruuden.

GP2-mestaruutensa jälkeen Leimer siirtyi vuonna 2014 kilpailemaan FIA World Endurance Championship -kestävyysautosarjaan. Samana vuonna hän osallistui Le Mansin 24 tunnin ajoon.

Marraskuussa 2011 Leimer testasi Sauberin F1-autoa Abu Dhabin nuorten kuljettajien testeissä.[2] Kesäkuussa 2015 Leimer vahvistettiin F1-tallin Manorin viralliseksi testi- ja varakuljettajaksi.[3][4] Hän ajoi Unkarin viikonloppuna toista Manorin autoa perjantain ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa.[5]

Formula 1 -tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Pisteet Sijoitus
2015 Manor AUS
 
MAL
 
CHN
 
BHR
 
ESP
 
MON
 
CAN
 
AUT
 
GBR
 
HUN
TD
BEL
 
ITA
 
SIN
 
JPN
 
RUS
 
USA
 
MEX
 
BRA
 
ABU
 

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Pisteet Sijoitus
2010 Ocean Racing Technology ESP
FEA

8
ESP
SPR

1
MON
FEA

Kesk.
MON
SPR

17
TUR
FEA

13
TUR
SPR

15
EUR
FEA

Kesk.
EUR
SPR

Kesk.
GBR
FEA

17
GBR
SPR

13
GER
FEA

21
GER
SPR

Kesk.
HUN
FEA

Kesk.
HUN
SPR

11
BEL
FEA

12
BEL
SPR

Kesk.
ITA
FEA

Kesk.
ITA
SPR

DNS
ABU
FEA

Kesk.
ABU
SPR

15
8 19.
2011 Rapax TUR
FEA

Kesk.
TUR
SPR

20
ESP
FEA

8
ESP
SPR

1
MON
FEA

9
MON
SPR

7
EUR
FEA

Kesk.
EUR
SPR

14
GBR
FEA

15
GBR
SPR

11
GER
FEA

DSQ
GER
SPR

8
HUN
FEA

11
HUN
SPR

11
BEL
FEA

Kesk.
BEL
SPR

Kesk.
ITA
FEA

7
ITA
SPR

2
15 14.
2012 Racing Engineering MAL
FEA

4
MAL
SPR

6
BHR1
FEA

7
BHR1
SPR

12
BHR2
FEA

2
BHR2
SPR

8
ESP
FEA

12
ESP
SPR

11
MON
FEA

18
MON
SPR

Kesk.
EUR
FEA

4
EUR
SPR

3
GBR
FEA

14
GBR
SPR

9
GER
FEA

2
GER
SPR

4
HUN
FEA

9
HUN
SPR

14
BEL
FEA

Kesk.
BEL
SPR

5
ITA
FEA

5
ITA
SPR

2
SIN
FEA

3
SIN
SPR

3
152 7.
2013 Racing Engineering MAL
FEA

1
MAL
SPR

12
BHR
FEA

1
BHR
SPR

9
ESP
FEA

18
ESP
SPR

9
MON
FEA

Kesk.
MON
SPR

13
GBR
FEA

4
GBR
SPR

15
GER
FEA

4
GER
SPR

3
HUN
FEA

4
HUN
SPR

3
BEL
FEA

4
BEL
SPR

5
ITA
FEA

1
ITA
SPR

6
SIN
FEA

5
SIN
SPR

3
ABU
FEA

4
ABU
SPR

3
201 1.
Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 Pisteet Sijoitus
2009–2010 Ocean Racing Technology ABU1
FEA

17
ABU1
SPR

Kesk.
ABU2
FEA

Kesk.
ABU2
SPR

Kesk.
BHR1
FEA

20
BHR1
SPR

15
BHR2
FEA

Kesk.
BHR2
SPR

DNS
0 31.
2011 Rapax ABU
FEA

10
ABU
SPR

6
ITA
FEA

6
ITA
SPR

2
9 5.

Formula E -tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Pisteet Sijoitus
2014–2015 Virgin BEI
 
PUT
 
PDE
 
BNA
 
MIA
 
LBH
 
MON
 
BER
 
MOS
 
LON
14
LON
Kesk.
0 32.
  1. Leimer lights up Malaysia feature race gp2series.com. 23.3.2013. GP2 Series. Viitattu 23.3.2013. (englanniksi)
  2. Elizalde, Pablo: Fabio Leimer to drive for Sauber in Abu Dhabi's young driver test F1 News. 19.10.2011. Autosport.com. Arkistoitu 2.12.2018. Viitattu 2.12.2018. (englanniksi)
  3. We're delighted to announce @fabioleimer as an Official Reserve Driver Status Tweet. 3.6.2015. Manor Racing (Twitter). Viitattu 3.6.2015. (englanniksi)
  4. Fabio Leimer joins Manor F1 team as reserve for rest of 2015 F1 News. 3.6.2015. Autosport.com. Arkistoitu 2.12.2018. Viitattu 2.12.2018. (englanniksi)
  5. Parkes, Ian: Manor's Fabio Leimer gets F1 grand prix practice debut in Hungary F1 News. 23.7.2015. Autosport.com. Arkistoitu 2.12.2018. Viitattu 2.12.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]