H5N1

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
H5N1-viruksen levinneisyyskartta (toukokuu 2007), tummanpunaisella varmennetut ihmistartunnat ja vaaleammalla punaisella lintujen tartunnat.

H5N1 eli Hongkongin lintuinfluenssa on ihmiseen tarttuva lintuinfluenssaviruksen alalaji. Se kuuluu A-virusten H5-luokkaan, joka on H7-luokan ohella erityisen vaarallinen. Vuoden 1997 jälkeen H5N1-epidemiat ovat surmanneet kymmeniä miljoonia lintuja joko suoraan tai välillisesti, kun sairastuneet linnut on hävitetty pandemian ehkäisemiseksi. Yli sata ihmistä on saanut H5N1-tartunnan, ja kuolleisuus on 20–50 %.

H5N1 on herättänyt laajaa huolta, sillä viruksen on pelätty voivan muuntua laajan pandemian aiheuttavaksi tappajavirukseksi. Tämä edellyttää viruksen muuntumista ihmisestä ihmiseen ilmateitse tarttuvaksi, mitä ei tiedettävästi vielä ole tapahtunut. Virus on levinnyt maailmalle hitaasti – ensimmäinen tapaus Afrikan mantereella raportoitiin 8. helmikuuta 2006 Nigeriassa.

Vuoden 2011 marraskuussa hollantilaisen virologian professorin Ron Fouchierin johtama tutkimusryhmä onnistui luomaan erittäin tarttuvan version lintuinfluenssavirus H5N1:stä. Jos tämä mutaatio pääsisi leviämään, se voisi tappaa puolet Maapallon väestöstä.lähde?

H5N1 Euroopassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen tapaus, jossa H5N1:n todettiin tarttuneen EU:n alueella siipikarjaan, raportoitiin 23. helmikuuta 2006 itäranskalaisesta kalkkunatarhasta, jonka alueella oli aiemmin todettu kahdessa kuolleessa sorsassa H5N1-virusta. Tapauksen johdosta Japani on kieltänyt siipikarjan lihan tuonnin Japaniin ja on uhannut laajentaa kieltoaan myös hollantilaisiin tuotteisiin.

Keväällä 2021 todettiin Suomessa ensimmäinen H5N1-tapaus, joka oli valkoposkihanhella Helsingin Arabianrannassa.[1]

Kesällä 2023 Suomessa todettiin useita H5N1:stä johtuneita pääasiassa lokkien joukkokuolemia. Virusta oli levinnyt myös useille turkistarhoilla, jossa sitä oli todettu ketuissa ja minkeissä.[2][3]

Muuntuminen ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
H5N1-viruksia.

Virus voi muuttua ihmisestä ihmiseen leviäväksi, jos virus muuntautuu esimerkiksi siassa tai minkissä, joka kantaa samanaikaisesti lintuinfluenssavirusta sekä ihmisen influenssavirusta.

Vuonna 2023 Suomessa turkiseläimillä todetuista tapauksista erityisesti minkeillä todettuja pidetään huolestuttavina, sillä minkki on sian lailla sopiva kantamaan sekä ihmisten että lintujen influenssaviruksia.[3]

Maailman terveysjärjestön mukaan vuonna 2006 todettiin ensimmäinen tapaus, jossa H5N1 oli todistettavasti muuntunut ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi: pohjoissumatralainen nainen oli tartuttanut seitsemän perheenjäsentään. Perheenjäsenet olivat ennen tartunnan saamista oleskelleet pitkiä aikoja tartunnan lähteenä toimineen naisen seurassa pienessä huoneessa. Kaikissa epäillyissä ihmisestä toiseen tarttumisissa tauti on levinnyt vain perheen sisällä, minkä jälkeen muuntunut virus on kuollut.[4]

  1. https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/elaintenpito/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/ajankohtaista-elaintaudeista/valkoposkihanhella-lintuinfluenssaa-helsingissa/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Lintuinfluenssatapaukset Suomessa ruokavirasto.fi. Viitattu 1.9.2023.
  3. a b Lintuinfluenssa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 3.8.2023. Viitattu 1.9.2023.
  4. WHO: Lintuinfluenssa levinnyt ihmisestä toiseen MTV3 Uutiset. 23.6.2006. Arkistoitu 21.10.2010. Viitattu 31.1.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Key Facts About Avian Influenza (Bird Flu) and Avian Influenza A (H5N1) Virus CDC Centers for Disease Control and Prevention Influenza Flu Homepage. 7.5.2007. Arkistoitu 13.8.2009. Viitattu 31.1.2020. (englanniksi)
  • Cumulative Number of Confirmed Human Cases of Avian Influenza A/(H5N1) Reported to WHO World Health Organization – WHO. 9.2.2006. Arkistoitu 13.2.2009. Viitattu 31.1.2020. (englanniksi)