Heikki Rautasalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heikki Rautasalo (21. joulukuuta 1942 Jämsänkoski22. tammikuuta 2009 Helsinki) oli suomalainen sellotaiteilija. Hän toimi solistina, kamari­muusikkona, sellon­soiton opettajana, kapelli­mestarina ja Jyväskylän kesän taiteellisena johtajana.[1]

Rautasalo kävi pari vuotta kadettikoulua ennen muusikon uralle päätymistään. Hän antoi ensi­konserttinsa Helsingissä yhdessä Ralf Gothónin kanssa[2]. Rautasalo työskenteli 1960- ja 1970-luvuilla Radion sinfonia­orkesterin ja Lahden kaupungin­orkesterin soolo­sellistinä. Vuonna 1969 hän oli mukana perustamassa Finlandia-kvartettia, jousi­kvartettia jonka jäsenenä hän pysyi koko sen 25-vuotisen toiminnan ajan.[1][3][4] 1970-luvun lopussa Heikki Rautasalo perusti Jyväskylän kamariorkesterin. Lisäksi hän johti vakituisesti Vox Artis -⁠kamariorkesteria.[5]

Pedagogin urallaan Rautasalo toimi Jyväskylän konservatorion sellon­soiton lehtorina vuoteen 1985 asti ja sitten Sibelius-Akatemiassa sellon­soiton ja kamari­musiikin tunti­opettajana.[1]

Heikki Rautasalo kilpaili nuoruudessaan SM-tasolla 400 metrin juoksussa.[1]

  1. a b c d Ylönen, Marko: Heikki Rautasalo, HS Muistot. Viitattu 23.8.2016.(suomeksi)
  2. Heikki Rautasalo on poissa, Mikko Oinosen blogi 28.1.2009. Viitattu 23.8.2016.(suomeksi)
  3. Finlandia Quartet, Historical Dictionary of the Music and Musicians of Finland, toim. Ruth-Esther Hillila & Barbara Blanchard Hong, Greenwood Publishing Group, 1997.(englanniksi)
  4. Kallioinen, Ossi, ”Legendat juhlivat soittamalla 20-vuotista taivaltaan”, Ilta-Sanomat 5.12.1989.(suomeksi)
  5. Rantamäki, Tuija: Heikki Rautasalo. Opinnäytetyö, Sibelius-Akatemia, 1996.(suomeksi)