Luettelo televisiosarjojen Ankronikka ja DuckTales hahmoista

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Heimo Huima)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä luettelo kertoo televisiosarjojen Ankronikka ja DuckTales hahmoista.

Sarjojen päähenkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ankronikka DuckTales
Roope Ankka Paljon kiltimpi ja ystävällisempi hahmo kuin sarjakuvissa; hän ei ole enää yhtä ahne ja saita ja jopa antaa jopa eräässä jaksossa pojille rahaa elokuviin. Useimmista sarjakuvista poiketen Roope ei myöskään asu rahasäiliössä, vaan suuressa kartanossa, jossa hänen palvelijoitaan ovat lastenhoitaja rouva Taateli ja hovimestari Ankenström. Akun äärimmäisen rikas ja saita eno, joka useimmista sarjakuvista poiketen ei asu rahasäiliössä vaan suuressa kartanossa. Kuten siskonpoikansa Aku, Roope on myös luonteeltaan kärttyisä, mutta hänellä ei ole yhtä vahva temperamentti kuin Akulla. Roope on äärimmäisen saita, ehkä myös vähän häijy. Roope ei kuitenkaan toimi yhtä roistomaisesti ja häikäilemättömästi kuin esimerkiksi arkkivihollisensa Kulta-Into Pii, joka ansaitsi omaisuutensa nimenomaan epärehellisin keinoin. Kuitenkin, Roope on ystävällinen, ja hänen kovan kuorensa alta paljastuu tunteellinen henkilö. Hänellä on myös erityisen tulenarka viharakkaussuhde siskonpoikaansa Akun kanssa.
Aku Ankka Jättää Tupun, Lupun ja Hupun Roopelle huollettavaksi, kun itse liittyy laivastoon. Hän esiintyy sarjassa harvoin eikä näin ollen ole sarjan yksi päähenkilöistä. Äkkipikainen merimiesasuinen ankka, joka antaa usein kiukulleen vallan ja käsittelee ongelmia mieluiten vihan ja nyrkkien voimin. Hän joutuu kuitenkin usein sisäiseen kamppailuun vihansa ja omien tunteidensa kanssa, ja näyttää todelliset tunteensa vain äärimmäisen tukalissa tilanteissa. Aku on erittäin taitava taistelija ja yleensä ensimmäinen, joka ryntää taisteluun. Hänellä on myös usein kinaa perheensä, erityisesti Roopen kanssa. Hän ei ole kuitenkaan täysin leppymätön tai pohjimmiltaan vihamielinen perheelleen. Lukuisista heikkouksistaan huolimatta Aku on osoittautunut erinomaiseksi uskollisuutensa johdosta. Hän huolehtii perheistään tukalissa tilanteissa ja jopa pelastaa heidän henkensä taisteluissa, sekä tarpeen tullen suojaa liittolaistensa selustaa lukuisienkin vihollisten kanssa. Hän ei säännöllisesti osallistu ryhmän seikkailuihin, mutta on ryhmän mukana aika ajoin. 3. kaudella, hän ihastui tuttuun tyttöystäväänsä, Iines Ankkaan. Hänellä on myös erityisen tulenarka viharakkaussuhde enonsa Roopen kanssa.
Tupu, Hupu ja Lupu Aku Ankan kolmoissisarenpojat, jotka tämä jättää Roopelle huollettavaksi liittyessään laivastoon. Aku Ankan kolmoissisarenpojat, jotka ovat saaneet kaikki omat luonteensa, ja heidän ulkonäkönsäkin eroaa joissain määrin toisistaan. Hupu on seikkailunhaluinen ja aina valmis toimintaan. Tupu, veljeksistä vanhin, on järjestelmällinen ja kaikin puolin moitteeton. Lupu, veljeksistä nuorin on rento, hiukan pelkuri ja esittää kovista, mutta monet arvelevat että hän on oikeasti kuoren alla pehmo.
Tepa (engl. Webbigail "Webby" Vanderquack) On Selma Taatelin tyttärentytär ja Tupun, Hupun ja Lupun ystävä. On Selma Taatelin tyttärentytär, ja Tupun, Hupun ja Lupun ystävä. Sarjan lopussa selviää, että hän on Roopen klooni ja että hänen nimensä on oikeasti Leenu. Tepan ollessa vauva Selma Taateli pelasti hänet eräällä tehtävällään tietämättä vauvasta mitään. Tämän jälkeen hän päätti jättää agentin työnsä ja huolehtia pelastamastaan vauvasta.
Della Ankka Ei esiinny Aku Ankan kaksossisko, sekä Tupu, Hupu ja Lupu Ankan äiti, jonka olinpaikka sarjan aikana pidettiin pitkään arvoituksena, kunnes ensimmäisen tuotantokauden viimeisessä jaksossa paljastui että Della oli tehnyt pakkolaskun kuuhun. Lopulta Della palasi takaisin maahan, ja pääsi takaisin perheensä luo ja tapasi poikansa ensimmäistä kertaa. Luonteeltaan Della on poikamainen ja myös veljeään uhkarohkeampi, minkä vuoksi Roope tuntui näkevän hänessä MacAnkan klaanin veren virtaavan vahvasti.

Molemmissa sarjoissa esiintyneet sivuhahmot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ankronikka Ducktales
Heimo Huima (engl. Launchpad McQuack) On Roopen suurikokoinen, hieman vähä-älyinen lentäjä, joka yleensä romuttaa lentokoneensa laskeutuessaan. Hän on esiintynyt myös piirrossarjassa Varjoankka sarjan päähenkilön apurina. Suurikokoinen, hieman vähä-älyinen lentäjä, joka yleensä romuttaa lentokoneensa laskeutuessaan.
Selma "Taateli" Kurppa (engl. Mrs. Bentina Beakley) On Roopen kotiapulainen ja Tepan isoäiti. Roopen taloudenhoitaja, ja Tepan isoäiti, joka on entinen agentti. Löydettyään vauvan eräällä tehtävällään hän päätti jättää agentin työn ja kasvattaa löytämänsä vauvan, jonka nimeksi antaa Tepa. Hän meni töihin vanhalle ystävälleen Roope Ankalle.
Ankenström (engl. Duckworth the Butler) On Roopen ahkera ja sivistynyt hovimestari. Roopen edesmennyt hovimestari, joka kuitenkin esiintyy sarjassa haamuna.
Pelle Peloton On nerokas keksijä. On nerokas keksijä.
Hannu Hanhi On Akun onnekas serkku. On Akun ärsyttävän onnekas serkku.
Maukka Munankuori / Turbo-Ankka (engl. Fenton Crackshell / Gizmo Duck) Oli alun perin yksi Roope Ankan alaisista, josta tuli monien vaiheiden jälkeen superhahmo Turbo-Ankka. Hän asuu asuntovaunussa äitinsä kanssa. Ainoat, jotka tietävät Maukan olevan Turbo-Ankka, ovat hänen äitinsä ja Roope. Maukan tultua Turbo-Ankaksi Roope palkkasi hänet rahasäiliön vartijaksi. Hänen tultua Turbo-Ankaksi Roope palkkasi hänet rahasäiliön vartijaksi.
Kultu Kimallus Roopen entinen kumppani ja rakkauden kohde, joka rakastaa enemmän kultaa kuin häntä.
Neiti Näpsä Roopen sihteeri, joka työskentelee rahasäiliöllä. Roopen sihteeri, joka työskentelee rahasäiliöllä.
Sulo Sählä On Tupun, Hupun ja Lupun tohelo sudenpentuystävä. Eräässä jaksossa hän löytää donitsin muotoisen taikaesineen, joka antaa hänelle supervoimat. Hän ottaa nimekseen Supersulo. Hän ei jää supersankariksi, vaan joutuu luopumaan taikaesineestä jakson lopuksi. On rikas lapsi, jonka juhliin Lupu ja Kultu Kimallus menevät kuokkimaan. Lupu suostuttelee häntä jakamaan perintönsä, johon Sulo suostuu, mutta alkaa katumaan sitä. Hän yrittää kostaa Lupulle yrittämällä saada Roopen menettämään omaisuutensa. Hän saa Kulta-Into Piin, Konnamuorin ja Milla Magian haastamaan Roopen oikeuteen siitä, että hänen takiaan he ovat pahoja. Oikeudessa Sulo toimii syyttäjänä. Oikeusistunnon aikana Lupu tajuaa, että ei halua saada vihollisia kuten Roopella niitä on, ja pyytää Sulolta anteeksi, jonka tämä hyväksyy.
Ankronikka Ducktales
Kulta-Into Pii Roopen kanssa maailman rikkaimman ankan tittelistä alati kisaava skotlantilainen multimiljardööri, joka on aina saanut tyytyä toiseksi rikkaimman titteliin. Roopen kanssa maailman rikkaimman ankan tittelistä alati kisaava skotlantilainen multimiljardööri, joka on aina saanut tyytyä toiseksi rikkaimman titteliin.
Karhukopla Rikollisjoukkio, joka hamuaa aina Roopen jättimäistä omaisuutta. Yleensä epäonnistuvat yrityksissään joko oman tyhmyytensä tai Roopen ja kumppaneiden oveluuden takia. Koplan jäsenet pitävät aina silmänympärykset peittäviä maskeja. Sarjassa heillä on omat nimet rintakylttiensä numeroiden sijasta. Jokainen hahmo eroaa huomattavasti toisista joko ulkonäkönsä tai persoonallisuutensa puolesta. Rikollisjoukkio, joka hamuaa aina Roopen jättimäistä omaisuutta. Yleensä epäonnistuvat yrityksissään joko oman tyhmyytensä tai Roopen ja kumppaneiden oveluuden takia. Koplan jäsenet pitävät aina silmänympärykset peittäviä maskeja.
Milla Magia Italialainen Vesuvius-tulivuoren kupeessa asuva noita-ankka, joka yrittää napata Roopen ensilantin tullakseen maailman rikkaimmaksi henkilöksi. Noita-ankka, jonka Roope vangitsi ensilanttiinsa. Milla kuitenkin viime hetkellä loitsi varjonsa henkiin. Vuosia myöhemmin varjo ottaa nimekseen Leena ja soluttautuu Tepan kaveriksi, mutta ystävystyy tämän kanssa, mutta ei voi mitään Millalle, joka onnistuu pakenemaan ensilantista ensimmäisen kauden lopussa. Roope perheineen ja ystävineen onnistuu kuitenkin pysäyttämään Millan, joka tämän seurauksena menettää voimansa, jotka ovat Leenalla. Hän yrittää saada häneltä voimansa, jotka saa vasta kolmannella kaudella.
Poe Magia Millan veli, jonka tämä muutti vahingossa korpiksi. Milla huijaa hänet auttamaan Roopen ensilantin varastamisella väittämällä, että sen avulla Milla voisi muuttaa Poen takaisin. Millan kaksoisveli, joka hallitsi Millan kanssa erästä kylää ennen kuin tapasivat Roopen. Eräänä päivänä Milla veljensä kanssa manaa varjot henkiin. Yksi varjoista on Roopen varjo, joka yrittää varastaa Roopen ensilantin. Roope päätyy varjonsa kanssa Millan ja Poen luo, ja alkaa ärsyttämään Millaa, joka hyökkää Roopen kimppuun, mutta tämä onnistuu väistämään ja torjumaan kaikki Millan loitsut. Viimeisen loitsun Roope torjuu ensilantillaan, josta se kimpoaa takaisin Millaa päin, mutta Poe menee Millan eteen ja muuttuu korpiksi. Tämän jälkeen Poe alkaa lentämään Millan loitsullaan juuri rikottaman ikkunan luo, jonka vieressä Roope on. Milla anelee Roopea pysäyttämään Poen ja lupaa antaa mitä vain, mutta Roope julmasti vain lähtee paikalta, jolloin Poe menee ikkunasta ulos kadoten eikä Milla näe veljeään enää koskaan.
Mustakaapu Esiintyy ensimmäisen kerran kolmannen kauden jaksossa AAVE JA VELHOTAR!. Hän asui kylässä, jota Milla Magia hallitsi taiallaan. Kylän asukkaiden piti viedä Millalle aarteita ja ruokaa, jotta tämä ei tuhoaisi kylää. Milla kuitenkin kyllästyi ja tuhosi kylän silti. Kuitenkin Mustakaapu selvisi ja lähtee kostamaan Millalle käyttäen apunaan laitetta, jolla voi imeä taikaa. Milla voitti joka kerta, mutta Mustakaapu palasi aina voimakkaampana. Viimeisellä kerralla Milla voitti vain juuri ja juuri. Nykyajassa Mustakaapu aikoo imeä taiasta koostuvan Leenan laitteeseensa. Tätä ennen Milla kouluttaa Leenaa taistelemaan Mustaakaapua vastaan. Tämän tullessa paikalle Leena ei pärjää, mutta löytää pian omat voimansa, ja onnistuu voittamaan Mustakaavun ja tuhoamaan tämän laitteen. Tämän jälkeen Mustakaapu pakenee paikalta.

Vain Ankronikassa esiintyneet sivuhahmot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bubba on luola-ankka.

Vain DuckTalesissa esiintyneet sivuhahmot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Leena Magia on Tepan ystävä, joka soluttautui sellaiseksi Milla Magian takia. Ensimmäisen kauden lopussa paljastuu, että Leena onkin Milla Magian varjo, jonka tämä loi viime hetkellä ennen kuin Roope ehti vangita hänet ensilanttiinsa. Varjo otti itselleen tytön muodon. Kuitenkin ystävystyttyään Tepan kanssa Leena ei haluakaan enää auttaa Millaa, mutta ei voi mitään Millalle. Kun Tupu, Hupu, Lupu ja Tepa taistelevat Millaa vastaan Leena liittyy taisteluun mukaan, mutta häviää Millalle. Hän kuitenkin selviää ja muuttuu Tepan varjoksi.
  • Touho Ankka on Akun vähä-älyinen serkku, joka työskentelee siistijänä Roopen merenalaisessa laboratoriossa. Tupu ja Hupu luulevat hänen olevan tutkija, joten he lähtevät laboratorioon. He pettyvät saatuaan totuuden selville, mutta myöhemmin Touho saa heidän kunnioituksensa takaisin. Touho Ankka tekee sarjassa ensimmäisen animaatiodebyyttinsä.
  • José Carioca on Akun kouluaikainen ystävä, jonka kanssa Aku ja Panchito Pistoles muodostivat yhtyeen Kolme caballeroa.
  • Panchito Pistoles on Akun kouluaikainen ystävä, jonka kanssa Aku ja José Carioca muodostivat yhtyeen Kolme caballeroa.
  • Varjoankka (oikealla nimellä Urho Sorsimo) on entinen elokuva-tähti, josta tuli myöhemmin tosielämän supersankari.
  • Iines Ankka on Akun ikuinen tyttöystävä. Tässä sarjassa Aku ja Iines tapasivat ensimmäistä kertaa ja ihastuivat toisiinsa.
  • Leenu, Liinu ja Tiinu esiintyvät sarjan lopussa viimeisessä seikkailussa. Liinu ja Tiinu ovat Tepan klooneja. Myöhemmin paljastuu, että Tepa itsekin on klooni ja että hänen nimensä on oikeasti Leenu. Paljastuu, että he ovat Roopen klooneja.
  • Hessu Hopo eiintyy kolmannen kauden toisessa jaksossa, kun hahmojen elämä muuttuu Akun takia puolivahingossa televisiosarjaksi. Tässä sarjassa Hessu on valokuvaaja ja Roopen naapuri. Kun Aku stressaa perhekuvaa, niin Hessu kertoo hänen ja Maxin kuvia esimerkkeinä käyttäen, että parhaimmat kuvat eivät koskaan ole lavastettuja.
  • Rupu Ankka on neljäs ankanpojista, joka esiintyy toisen kauden 19. jaksossa Painajainen Unimaailmassa!. Rupu Ankka tekee sarjassa ensimmäisen animaatiodebyyttinsä.
  • Mikki Hiiri ei esiinny sarjassa, mutta jäätyään toisen kauden lopulla jumiin autiolle saarelle Aku tekee itselleen vesimelonista kaverin, joka on Mikin päänmuotoinen ja jolla on samanlainen ääni kuin Mikillä ja jonka nimi on yhdistelmä Mikistä ja melonista.
  • Lunaris on kuussa asuva ilkeä ja julma avaruusolentojen kenraali, joka yritti valloittaa maapallon, kunnes Roope ja hänen perheensä pysäyttivät hänen suunnitelmansa. Hän aluksi oli ystävällinen Della Ankalle, mutta Lunaris kuitenkin paljasti hänelle todellisen luonteensa.
  • Nega-Ankka (alun perin oikealla nimellä Jim Staring) on superkonna ja Varjoankan (eli Urho Sorsimon) arkkivihollinen. Hän oli alun perin Varjoankka tv-sarjan entinen näyttelijä, joka myöhemmin sekosi ja hänestä tuli paha.
  • Kroisos Pennonen on pohatta Roopen menneisyydessä. Hän lupasi auttaa pieniä kaupunkeja kasvamaan ostamalla niitä, mutta tosiasiassa vain kaivoi niiden alla olevan kullan ja lähti jättäen ne aavekaupungeiksi. Kerran hän yritti tehdä saman Rohkeala nimiselle kaupungille. Hän onnistui saaman sieltä kullan, mutta lähtiessään junalla Roope Kultu Kimalluksen, Marsalkka nimisen seriffin ja ajassa taaksepäin matkustaneen Pelle Pelottoman kanssa varasti kullan Kroisokselta. Nykyajassa Kroisos Pennonen on onnistunut pysymään hengissä ja onnistuu myös saamaan takaisin nuoruutensa. Hän liittyy myös K.A.N.A.-nimiseen rikollisryhmään. Kroisos Pennonen tekee sarjassa ensimmäisen animaatiodebyyttinsä.

Ääninäyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ankronikan ääninäyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hahmo Englanninkielinen ääninäyttelijä Wernen jälkiäänitys
(ensimmäiset kaudet)
Uptempon jälkiäänitys
(viimeiset kaudet)
Roope Ankka Alan Young Pekka Autiovuori
Tupu, Hupu ja Lupu Russi Taylor Elli Castrén Rinna Paatso
Heimo Huima Terry McGovern Joonas Myllyveräjä Markus Niemi
Tepa Russi Taylor Päivi Sorsa Rosita Romström
Aku Ankka Tony Anselmo Kari Franck (jaksossa Aku valtaistuimella)
Jukka Rasila (jaksossa Kapteeni Ankka ja valkoinen valas)
(ei esiinny)
Selma Taateli Joan Gerber Ulla Ollikainen Jaana Pesonen
Ankenström Chuck McCann Ilkka Moisio Arto Nieminen
Kulta-Into Pii Hal Smith Risto Aaltonen Pekka Saaristo
Pelle Peloton Pertti Nieminen Juhani Rajalin
Maukka Munankuori Hamilton Camp (ei esiinny) Markus Blom
Bubba Frank Welker
Poe Magia Joonas Myllyveräjä (ei esiinny)
Kovanaama Juha Paananen
Keksi-Keijo Chuck McCann Aarre Karén Arto Nieminen
Koljatti Veikko Honkanen Joonathan Kettunen
Kepuli Frank Welker Petri Liski Saana Pesonen
Maitoparta Terry McGovern Mikko Kivinen (ei esiinny)
Kaappi-Kake Peter Cullen Pertti Nieminen
Bugle Brian Cummings Pekka Lehtosaari
Pommi-Paavo Robert Ridgely Veikko Honkanen
Konnamuori June Foray Ulla Ollikainen Elise Langenoja
Milla Magia Seela Sella Karolina Blom
Neiti Näpsä (ei esiinny) Alina Tomnikov
Mamma Munankuori Kathleen Freeman Karolina Blom
Kultu Kimallus Joan Gerber Eeva Eloranta Jaana Pesonen
Sulo Sählä Brian Cummings Aarre Karén (ei esiinny)
Amiraali Äksylä Peter Cullen Veikko Honkanen
Ville Vaarallinen Will Ryan
Musta Pekka Markku Riikonen
Taavi Ankka Corey Burton (ei esiinny)
Hannu Hanhi Rob Paulsen
Dijon Richard Libertini
Sivuroolit Frank Welker
Peter Cullen
Corey Burton
Cam Clarke
Rob Paulsen
Will Ryan
John Stocker
Veikko Honkanen
Ilkka Moisio
Mikko Kivinen
Petri Liski
Aarre Karén
Pertti Nieminen
Päivi Sorsa
Ulla Ollikainen
Pekka Lehtosaari
Saana Pesonen
Rosita Romström
Pekka Saaristo
Jussi Salminen
Alina Tomnikov
Kristina Vahvaselkä
Jaana Pesonen
Bruno Lähteenmäki
Tunnusmusiikki Jeff Pescetto Pave Maijanen[1] Joonathan Kettunen(?)

Triviaa: alkuperäisessä suomidubbauksessa on mukana myös Golden Voice Oy:n ääninäyttelijöitä.

DuckTalesin ääninäyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rooli Alkuperäinen ääni Suomenkielinen ääni
Roope Ankka David Tennant Pekka Autiovuori
Tupu Ankka Danny Pudi Antti L. J. Pääkkönen
Hupu Ankka Ben Schwartz Joonathan Kettunen
Lupu Ankka Bobby Moynihan Antti Lang
Tepa Kate Micucci Hanna Mönkäre
Heimo Huima Beck Bennett Markus Blom
Selma "Taateli" Kurppa Toks Olagundoye Ella Pyhältö (1. kausi)
Maija Lang (3. kausi)
Katja Aakkula (3. kausi)
Aku Ankka Tony Anselmo
Don Cheadle (selkeä puheääni)
Jukka Rasila
Markus Blom (selkeä puheääni)
Della Ankka Paget Brewster Sari Ann Stolt
Kulta-Into Pii Keith Ferguson Petri Hanttu
Milla Magia Catherine Tate Susa Saukko (jaksossa Hui Hai)
Katja Sirkiä (jaksossa Kauheat terrafirmalaiset)
Katja Aakkula (3. kausi)
Pelle Peloton Jim Rash Markus Niemi (1. ja 3. kausi)
Antti Pääkkönen (3. kausi)
Konnamuori Margo Martindale Katja Sirkiä (1. kausi)
Carla Rindell (3. kausi)
Kiho Eric Bauza Tero Koponen
Koljatti Markus Blom
Kultu Kimallus Allison Janney Carla Rindell
Taavi Ankka Corey Burton Petri Hanttu (1.kausi)
Markku Nenonen (3. kausi)
Hannu Hanhi Paul F. Tompkins Tero Koponen (1.kausi)
Peter Kanerva (3. kausi)
Maukka Munankuori / Turboankka Lin-Manuel Miranda Tero Koponen (1. kausi)
Markus Blom (3. kausi)
Turbopuku Jim Rash Peter Kanerva
Petrus Kähkönen
Leena Magia Kimiko Glenn Myy Lohi (1. kausi)
Ofelia Hanttu (3. kausi)
Viola Libe Barer Sari Ann Stolt
Markku Keikka Josh Brener Petrus Kähkönen
Sulo Sählä John Gemberling Petrus Kähkönen
Juhani Rajalin
Touho Ankka Tom Kenny Juhani Rajalin
Ankenström David Kaye Petri Hanttu (1. kausi)
Arttu Wiskari (3. kausi)
Iines Ankka Tress MacNeille Petra Karjalainen
Uusi Varjoankka
(Urho Sorsimo)
Chris Diamantopoulos Petri Hanttu
Vanha Varjoankka/Nega-Ankka
(Jim Starling)
Jim Cummings
Neiti Näpsä Susanne Blakeslee Katja Sirkiä
Manu Nicolas Cantu (2. kausi)

Noah Baird (3. kausi)

Lucas Timperi
Hanhiina[a] Stephanie Beatriz Ofelia Hanttu
Hessu Hopo Bill Farmer Petri Liski
Harakles Chris Diamantopoulos Markus Blom
Henri Haaska Marc Evan Jackson Sasu Moilanen (1. kausi)
Jukka Rasila (3. kausi)
Heikki Kujanpää (3. kausi)
Teräsnokka Jason Mantzoukas Arttu Wiskari
Haikara April Winchell Katja Aakkula
Mustakaapu Giancarlo Esposito Arttu Wiskari
José Carioca Bernardo De Paula Petrus Kähkönen
Panchito Pistoles Arturo Del Puerto Antti Pääkkönen
Taurus Bulba James Monroe Iglehart Sasu Moilanen
Megavoltti Keith Ferguson Arttu Wiskari
Litkuliini Markus Blom
Kaakatti Michael Bell Jukka Rasila
Kai Kaakkuri Adam Pally Petrus Kähkönen
Don Karnage Jaime Camil Osku Ärilä
Molli Kankimäki Eliza Coupe Katja Sirkiä
John D. Rockerankka[b] John Hodgman Markus Blom
Matilda MacAnkka Michelle Gomez Katja Sirkiä
Fergus MacAnkka Graham McTavish Heikki Kujanpää
Sivuäänet Laura Bailey
Abby Ryder-Fortson
Noah Baird
Kari Wahlgren
Jeff Bennett
Tarja Alexander
Emma Louhivuori
Amy Burgess
Ofelia Hanttu
Tunnusmusiikki Felicia Barton Raili Raitala
  1. Varjoankassa alun perin Mimosa Aivohanhi
  2. Oikeasti Kroisos Pennonen. Käännettiin virheellisesti suoraan John D. Rockerduckista John D. Rockerankaksi.
  1. Pave Maijanen 60 vuotta 2.9.2010. Discopress. Viitattu 18.3.2013.