Hopak

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hopak-tanssiesitys kansainvälisen Rapid Trident -sotaharjoituksen avajaisjuhlallisuuksissa Ukrainassa (15.9.2014).
Ilja Repinin öljyväri vuodelta 1927, Gopak

Hopak (ukr. гопак; ven. гопак, gopak) on ukrainalainen kansantanssi,[1][2] jonka nimi viittaa hyppäämiseen kehottavaan huudahdukseen (ukr. гоп!, hop, hyppää!).[1] Tanssin juuret juontavat Zaporižžjan kasakoihin kuuluneiden miesten tanssiin 1600-luvun puolivälissä.[1][2] Myöhemmin tanssia ovat esittäneet parit, miessoolotanssijat ja sekatanssiryhmät.[2]

Tanssista on löydettävissä useita paikallisia variaatioita ja tunnistettavia rytmin ja liikekielen rakenteita. Musiikin tahtilaji on 2/4.[1] Joidenkin tulkintojen mukaan tanssissa ei ole kuitenkaan olisi vakiintuneita, pakollisia askelkuvioita.[2] Miehet kilpailullisesti improvisoivat askeleita, korkeita hyppyjä, potkuja ja käännöksiä; naiset tanssivat pelkistetympiä askelkuvioita, taputtavat, tai muodostavat kehää tanssijoiden ympärille.[2] Tanssin sooloja esittävät perinteen mukaan pääasiassa miehet.

Hopakia ovat taidemusiikissaan käyttäneet muiden muassa säveltäjät Semen Hulak-Artemovskyi, Nikolai Rimski-Korsakov, Modest Musorgski ja Pjotr Tšaikovski.[2]

Oopperoista hopak esiintyy ainakin seuraavissa:

  1. a b c d e f g h Ю. О. Станішевський: Hopak (Гопак) Entsyklopedija Sutšasnoji Ukrajiny - Encyclopedia of Modern Ukraine. 2006. Viitattu 29.7.2022. (ukrainaksi)
  2. a b c d e f Hopak, dance Encyclopaedia Britannica, britannica.com. Viitattu 29.7.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mykola Mushynka: Hopak Encyclopedia of Ukraine, vol. 2; uudelleenjulkaisu: Internet Encyclopedia of Ukraine. 1989. Viitattu 29.7.2022. (englanniksi)
  • Hopak Ukrajinska muzytšna entsyklopedija, osa 1, s. 498-499. 2006. Viitattu 29.7.2022. (ukrainaksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Hopak