IBBY

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

International Board on Books for Young People eli IBBY on kansainvälinen järjestö, jonka tavoitteena on lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja lukutaidon edistäminen eri maissa.[1] IBBY perustettiin Zürichissä Sveitsissä vuonna 1953. Sillä on yli 80 kansallista jaostoa.[2] Joka toinen vuosi järjestetään kansainvälinen IBBY-kongressi.[3]

IBBY Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimii vuonna 1957 perustettu IBBY Finland.[4][5] Se toimi vuoteen 2003 asti nimellä Suomen nuortenkirjaneuvosto.[4] Yhdistys esittelee Suomessa ilmestyvää lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Virikkeitä-lehteä.[4][6] Lisäksi se järjestää näyttelyitä ja seminaareja ja tekee pohjoismaista ja kansainvälistä yhteistyötä.[4]

IBBY jakaa joka toinen vuosi kansainvälisen Hans Christian Andersen -palkinnon.[7] Suomalaiset saajaehdokkaat nimeää IBBY Finland. Lisäksi IBBY Finland nimeää IBBYn kunnialistalle suomalaisen kirjailijan, kuvittajan ja kääntäjän.

IBBY Finlandin Suomessa kolmen vuoden välein jakama Anni Swan -mitali myönnetään taiteellisesti korkeatasoiselle ja omintakeiselle kotimaiselle lasten- tai nuortenkirjalle.[8] IBBY Finland myöntää kahden vuoden välein myös Aarresaari-palkinnon korkeatasoisesta lasten- tai nuortenkirjan käännöksestä.[9]

  1. Lastenkirjallisuuden puolestapuhuja. Helsingin Sanomat, 11.10.1997, s. 33. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. What is IBBY IBBY.org. Viitattu 23.7.2023. (englanniksi)
  3. Kansainvälinen Ibby IBBY Finland. Viitattu 23.7.2023.
  4. a b c d Järjestö IBBY Finland. Viitattu 23.7.2023.
  5. Hannele Huovi sijoittui kolmanneksi H. C. Andersen -kilpailussa. Helsingin Sanomat, 13.4.1996, s. 36. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  6. Uusin lehti IBBY Finland. Viitattu 23.7.2023.
  7. Lastenkirjallisuuden tähtituokioita. Helsingin Sanomat, 9.12.1982, s. 22. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  8. Anni Swan -palkinto IBBY Finland. Viitattu 23.7.2023.
  9. Aarresaari-palkinto IBBY Finland. Viitattu 23.7.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]