Jörgen Pettersson (saksofonisti)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jörgen Pettersson (s. 1964[1]) on ruotsalainen saksofonisti.[2]

Pettersson opiskeli Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ja sai ensimmäisenä saksofonistina oppilaitoksen solistidiplomin merkin kera. Hän opiskeli myös Jean-Marie Londeix'n johdolla Bordeaux'n konservatoriossa, jossa voitti ensipalkinnon (Premier Prix). Pettersson on osallistunut kymmenissä maissa konsertteihin ja festivaaleihin sekä solistina että muissa toimenkuvissa. Vuonna 2016 hänet valittiin Svensk Musikvår -tapahtuman festivaalijohtajaksi sen uudelleen käynnistämisen yhteydessä. Petterssonia varten on sävelletty lukuisia uusia teoksia; hän on tehnyt läheistä yhteistyötä sekä ruotsalaisten että ulkomaalaisten säveltäjien kanssa. Lisäksi hän on tehnyt taiteenlajien rajat ylittävää yhteistyötä koreografien ja kirjailijoiden kanssa.[2]

Pettersson aloitti vuonna 1984 soittamisen Stockholm Saxophone Quartetin (Stockholms Saxofonkvartett) jäsenenä.[3] Hän on ollut jäsenenä myös KammarensembleNissa ja Ensemble Sonissa.[2] Vuonna 2014 Pettersson valittiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi.[4] Vuonna 2017 hänestä tuli Ruotsin säveltäjäliiton (Föreningen svenska tonsättare) kunniajäsen.[5] Hänelle on myönnetty Ruotsin säveltäjäliiton tulkitsijapalkinto (Interpretpris), ja vuonna 2018 Ruotsin säveltäjäliitto myönsi Musikens Möjliggörare -tunnustuksen Svensk Musikvårin festivaalijohtajana toimineelle Jörgen Petterssonille ja saman tapahtuman tuottajalle Mattias Rodrickille.[2]

  1. Notice de personne Bibliothèque nationale de France
  2. a b c d Musikens Möjliggörare 2018 tilldelas Jörgen Pettersson och Mattias Rodrick Föreningen svenska tonsättare
  3. Om Jörgen Jörgen Pettersson
  4. Jörgen Pettersson, saxofon Svensk Musikvår
  5. Hedersmedlemmar och passiva medlemmar Föreningen svenska tonsättare

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]