Ja ilta oli rauhaisa
| Ja ilta oli rauhaisa | |
|---|---|
| А зори здесь тихие... - A zori zdes tihije... | |
 |
|
| Ohjaaja | Stanislav Rostotski |
| Käsikirjoittaja | Stanislav Rostotski, Boris Vasiljev |
| Perustuu | Boris Vasiljevin romaaniin (Kansankulttuuri, 1974) |
| Säveltäjä | Kirill Molchanov (käännä suomeksi) |
| Kuvaaja | Vjatšeslav Šumski |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Neuvostoliitto |
| Tuotantoyhtiö | Gorkin elokuvastudio |
| Ensi-ilta | 1972, Suomessa 1973 |
| Kesto | 188 min |
| Alkuperäiskieli | venäjä |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Ja ilta oli rauhaisa (ven. А зори здесь тихие... - A zori zdes tihije...) on Stanislav Rostotskin ohjaama neuvostoliittolainen sotaelokuva vuodelta 1972. Ohjaaja laati käsikirjoituksen yhdessä Boris Vasiljevin kanssa, jonka samannimiseen romaaniin tarina perustuu. Elokuva kertoo miesvääpelin johtamasta, pelkistä naissotilaista koostuvasta ilmatorjuntakomppaniassa toisessa maailmansodassa Karjalassa. Se oli ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi vuonna 1972.
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Andrei Martynov | … | vääpeli Vaskov |
| Irina Shevtshuk | … | Rita Osjanina |
| Olga Ostroumova | … | Zhenja Kamelkova |
| Irina Dolganova | … | Sonja Gurvitsh |
| Jelena Drapeko | … | Liza Britshkina |
| Jekaterina Markova | … | Galja Tshetvertak |
| Alla Meshtsherjakova | … | Marja Nikiforovna |
| Igor Kostolevski | … | |
| Aleksei Tshernov | … | |
| Juri Sorokin | … | |
| Ljudmila Zaitseva | … |
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva on osin värillinen ja osin mustavalkoinen. Se kuvattiin pääosin Karjalan Ruskealassa.
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin Sanomien Rauno Harju kehuu elokuvaa sen tv-esityksen alla 1975 siitä, ettei neuvostoliittolaisille sotaelokuville tyypillinen isänmaallisuus ole siinä liian paatoksellista. Värillisiä, romanttisia takaumia naisten taustoihin muuten mustavalkoisessa elokuvassa hän pitää teennäisinä ja epäonnistuneina.[1]
Suomessa elokuva sai ensi-iltansa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 1973. Se keräsi 2 581 teatterikatsojaa.[2]
Uusintaversiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Renat Davletjarov ohjasi tarinasta uusintaversion vuonna 2015. Tarinasta on tehty elokuvasovitus myös Intiassa (Peranmai, 2009) sekä tv-sarja Kiinassa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Rauno Harju: Ihmissuhteiden kuvausta ja Marokon todellisuutta. Helsingin Sanomat, 21.2.1975, s. 45.
- ↑ Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1973 Elokuvauutiset. Viitattu 22.4.2018.
- ↑ [1] Youtube
