Jacob (Lost)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jacob (Latina: Iacob) on Mark Pellegrinon esittämä fiktiivinen hahmo televisiosarjassa Lost.

Jacob mainitaan ensimmäisen kerran toisella tuotantokaudella, kun selviytyneiden vankina oleva Ben mainitsee heimonsa johtajasta, joka on korkein auktoriteetiltaan. Seuraavan kerran Jacob mainitaan kolmannella kaudella, kun Ben kertoo Lockelle, ettei hän ole heimonsa ylin johtaja vaan Jacobin tahdon toteuttaja yhdessä Richardin kanssa. Ben vie Locken Jacobin mökkiin, joka liikkuu koko ajan ja jonka vain harvat voivat nähdä. Ben alkaa puhua tyhjälle keinutuolille, minkä vuoksi Locke alkaa epäillä Beniä hulluksi. Locken ollessa lähdössä hän kuulee hänen takaa pyynnön ”auta minua.” Locken suunnatessa taskulamppunsa keinutuoliin, mökki alkaa täristä ja Ben potkaistaan seinään. Locken poistuessa mökistä hän kysyy Beniltä tapahtuneesta, mihin Ben vastaa: ”Tuo oli Jacob.” Myöhemmin tapahtuma paljastuu huijaukseksi, sillä Ben ei ole koskaan nähnyt Jacobia oikeasti. Ben ei osaa selittää Lockelle, miksi mökki alkoi täristä ja hänet potkaistiin seinään.

Keamyn ryhmän hyökättyä saarelle Locke lähtee etsimään mökkiä. Locke tapaa mökissä Christianin ja Clairen. Locke kysyy Christianilta onko tämä Jacob, mihin Christian vastasi kielteisesti mutta sanoo voivansa puhua Johnille Jacobin puolesta. Myöhemmin paljastuu, että Christian oli Musta-asuinen mies.

Viidennen tuotantokauden päätösjaksossa Jacob esitetään elävänä. Hän elää Taweret-patsaan jalan juuressa. Jacob kutoo lankaa kehruukoneella ja kalastaa kalahäkillä. Jacobin syödessä hänen veljensä saapuu rannalle ja ilmaisee halunsa tappaa Jacobin ja sanoo vielä löytävänsä ”porsaanreiän” tappaakseen tämän.

Jaksossa Iankaikkisuudesta Richard saapuu saarelle Black Rockin mukana vuonna 1867. Musta-asuinen mies väittää Richardille Jacobin olevan paholainen ja saaren olevan helvetti. Mies huijaa Richardin tappamaan Jacobin antamalla veitsen hänelle. Väkivaltaisen kohtaamisen jälkeen Jacob vakuuttaa Richardin uskomaan hänen olevan hyvien puolella. Jacob kuvaa saarta viinipullon korkiksi, joka estää viiniä eli pahuutta leviämästä maailmaan. Jacob kertoo tuoneensa saarelle paljon ihmisiä, joista osa on kuollut. Jacob tarjoaa Richardille roolia neuvonantajanaan ja ikuista elämää, minkä Richard hyväksyy. Myöhemmin Jacob tapasi Musta-asuisen miehen antaen tälle viinipullon, jonka hän heittää kallioon. Mies sanoo Jacobille haluavansa lähteä saarelta ja pyytää Jacobia päästämään hänet pois. Jacob sanoo sen olevan mahdotonta niin kauan kun hän eläisi. Mies sanoo tappavansa Jacobin, mihin Jacob toteaa löytävänsä kyllä korvaajan itselleen.

Jacob on vaikuttanut suurimmaksi osaksi selviytyneiden elämään ja on vieraillut kaikkien Oceanicin kuutosten luona. Katen hän tapasi, kun Kate oli neljävuotias ja teki ensimmäisen varkautensa. Jacob maksoi Katen varastaman esineen ja pyysi, ettei Kate varasta enää. Sawyerin luona Jacob vieraili hänen vanhempiensa hautajaisissa ja antoi Sawyerille uuden kynän, jotta Sawyer voisi kirjoittaa kirjeensä loppuun. Jacob vieraili Sunin ja Jinin häissä onnittelemassa näitä. Locken Jacob tapasi Locken pudottua ikkunasta ja halvaannuttua. Jackin luona Jacob vieraili tämän tehtyä ensimmäisen leikkauksensa. Jacob antaa Jackille suklaapatukan. Sayidin Jacob tapaa Nadian kuolinpäivänä. Jacob kysyi Sayidilta tietä samalla kun auto törmäsi Nadiaan. Näin Jacob säästi Sayidin hengen. Hurley tapasi Jacobin vapauduttuaan vankilasta. Jacob kertoi Hurleylle tämän kysystään puhua kuolleiden kanssa ja kehotti Hurleyta palaamaan saarelle. Jacob kertoi hänelle Ajira Airwaysin lennosta ja antoi Hurleylle kitarakotelonsa. Jacob tapasi myös Ilanan, kun tämä oli sairaalassa toipumassa. Jacob kehotti Ilainaa menemään saarelle ja suojelemaan kandidaattejaan.

Ilanan saavuttua saarelle hän löysi Jacobin mökin viidakosta. Hän löytää mökistä kuvan, jossa on Taweret. Ilaina sanoo Bramille, ettei Jacob ole asunut mökissä vuosiin. Ryhmä polttaa mökin. Locken ja Benin saavuttua patsaan raunioille, Richard päästää heidät vastahakoisesti tapaamaan Jacobia. Jacob tervehtii Lockea sanomalla ”löysit porsaanreikäsi.” Locke paljastuu Musta-asuiseksi mieheksi, joka on ottanut Locken hahmon. Benin valmistautuessa tappamaan Jacobin, Jacob sanoo että Ben voi valita. Hän voi joko tehdä niin kuin Locke pyytää tai jättää heidät kahdestaan keskustelemaan asioista. Ben sättii Jacobia siitä, ettei hän ole saanut tavata tätä koskaan. Ben sanoo tehneensä kaiken mitä Jacob on käskenyt, saamatta koskaan saanut mitään vastinetta. Ben puukottaa Jacobia kahdesti rintaan tappaen tämän. Ennen kuolemaansa Jacob sanoo heikolla äänellä Johnille: ”He tulevat”. Musta-asuinen mies työntää Jacobin ruumiin tuleen ja katsoo sen palamista.

Kuolemansa jälkeen Jacob ilmestyy Hurleylle ja neuvoo tätä viemään Sayidin parannettavaksi Temppelille. Hurleyn kertoo Dogenille ja Lennonille Jacobin kuolemasta. He panikoituvat ja lähettävät hätäviestin Richardille laukaisemalla ilotulitteen, joka näkyy Taweret-patsaalle asti.

Jaksossa Sijainen paljastuu Jacobin kirjoittaneen kaikkien selviytyneiden nimet erään luolan seiniin ja kattoon. Osa nimistä oli yliviivattu ja tietty numero kuvasti joka nimeä. Musta-asuinen mies selittää Sawyerille Jacobin halunneen selviytyneiden olevan hänen kandidaattejaan ja suojelevan saarta pahalta.

Myöhemmin Jacob ilmestyy uudestaan Hurleylle ja pyytää tätä viemään Jackin majakalle. Jackin tuhottua raivoissaan majakan peilit, Jacob ilmestyy taas ja kiittää Hurleyta Jackin tuomisesta sanoen, että Jackillä on hyvin tärkeä tehtävä saarella. Jacob kehottaa Hurleyta ja Jackiä poistumaan Temppelistä turvaan savuhirviön hyökkäyseltä.

Jaksossa Meren takaa paljastuu, kuinka Jacob tuli saarelle ja miten hänestä tuli saaren johtaja. Jacobin äiti Claudia haaksirikkoutui saarelle Rooman valtakunnan aikana. Tuntematon nainen pelasti Claudian ja auttoi tätä synnyttämään kaksoset, joista hän nimesi toisen Jacobiksi. Nainen tappoi Claudian ja kasvatti yksin Jacobin ja tämän veljen.

Jacob ja hänen veljensä Musta-asuinen mies elivät saarella viettäen aikaansa rannan tuntumassa. Jacob pelasi usein veljensä kanssa peliä, jossa oli mustia ja valkoisia kiviä. Jacob ollessa 13-vuotiaana metsästämässä veljensä kanssa he näkivät ihmisiä saarella. Kerrottuaan tästä äitipuolelleen, tämä vei heidät side silmillä luolan luo, joka hehkui valkoista valoa. Hän kertoi Jacobille suojelevansa valoa muilta ihmisiltä, mutta antavansa myöhemmin vastuun valon suojelemisesta joko Jacobille tai hänen veljelleen.

Jacobin ja hänen veljensä ollessa pelaamassa peliään, Claudia ilmestyi Musta-asuiselle miehelle kertoen tälle totuuden hänen äitipuolestaan ja saarella olevista ihmisistä. Illalla Musta-asuinen mies herätti Jacobin pyytäen tätä lähtemään mukaansa. Jacob ei halunnut uskoa äitipuoltaan valehtelijaksi ja pahoinpiteli veljensä. Jacob ei suostunut lähtemään veljensä mukana vaan päätti jäädä äitipuolensa luokse. Aamulla Jacobin äitipuoli kertoi totuuden Jacobille myöntäen tappaneensa tämän äidin, jottei hän olisi vienyt heitä oman väkensä luo jolloin Jacob olisi muuttunut pahaksi. Jacob kysyi äitipuoleltaan oliko hän hyvä jolloin tämä vastasi myöntävästi. Jacob kysyi häneltä miksi hän rakasti veljeään enemmän kuin häntä mihin hän vastasi rakastaneensa heitä eri tavoilla.

30 vuotta myöhemmin Jacob eli vielä äitipuolensa kanssa käyden säännöllisesti salaa veljeään katsomassa. Pelatessaan peliään Musta-asuinen mies kertoi Jacobille löytäneensä keinon päästä pois saarelta. Hän kertoi väkensä löytäneensä useita sähkömagneettisia esiintymiä saarelta ja rakentaneensa kaivoja niihin. Jacobin palattua äitinsä luo hän kertoi tästä äidilleen joka lähti tapaamaan Musta-asuista miestä. Palattuaan hän vei Jacobin luolalle ja sanoi Jacobin suojelevan sitä nyt. Jacobin kysyessä mitä luolassa on, hänen äitipuolensa sanoi siellä olevan saaren sydän, Lähde. Hän varoitti Jacobia menemästä luolaan. Hän tarjosi Jacobille viiniä sanoen juomalla sen Jacob ottaisi tehtävän vastaan ja suojelisi saarta kunnes löytäisi seuraajan itselleen. Jacob sätti äitiään veljensä suosimisesta jolloin äiti sanoi että oli ollut väärässä ja että tehtävä olisi pitänyt aina olla Jacobin vastuulla. Jacob joi viinin jolloin Jacobista tuli kuolematon tämän äidin sanoessa ”nyt olet niin kuin minä.”

Palattuaan kotiinsa Jacob lähti hakemaan polttopuita. Palattuaan Jacob huomasi veljensä tappaneen äitinsä. Jacob hyökkäsi veljensä kimppuun pahoinpidellen tämän ja raahaten hänet lähteelle. Hänen veljensä sanoi ettei Jacob voi tappaa häntä, mihin Jacob vastasi ettei aiokaan. Jacob heitti veljensä Lähteeseen. Hetkeä myöhemmin savuhirviö ryntäsi ulos luolasta kadoten viidakkoon. Jacob löysi veljensä ruumiin virrasta ja asetti äitinsä sekä veljensä ruumiit luolaan, josta Jack ja Kate löysivät heidät vuosisatoja myöhemmin.

Jacob alkoi tuomaan ihmisiä saarelle todistaakseen veljensä olleen väärässä heidän pahuudestaan. Kuitenkin he kaikki olivat kuolleet tuntemattomista syistä Musta-asuisen miehen toimista. Jacob tuli tietoiseksi veljensä uudesta kyvystä ottaa kuolleiden ihmisten olomuotoja sekä tämän taktiikasta psykologisessa sodankäynnissä ja manipuloinnissa.

Jacob ilmestyi viimeisen kerran selviytyneille viidakossa nuotion ääressä sanoen katoavansa kun liekki sammuu. Jacob kertoi heille syyn miksi hän oli tuonut heidät saarelle ja miksi heidän ystävänsä olivat kuolleet. Jacob kertoi heille tehneensä virheen, joka synnytti savuhirviön ja että heidän täytyy tappaa hänet. Jacob sanoi valinneensa heidät koska he olivat kaikki hänen kaltaisiaan ja etsivät jotakin mitä ei voi löytää. Jacob sanoi että selviytyneet voivat tehdä valinnan, jota hän itse ei voinut tehdä. Jack tarjoutui vapaaehtoiseksi ottamaan työn vastaan saaren suojelijana. Jacob kertoi Jackille Lähteen sijainnin, jota Jackin on suojeltava. Jacob mutisi loitsun ja tarjosi vettä Jackille sanoen tehtävän olevan hänen kunnes hän löytää seuraajan. Jack joi veden ja Jacob sanoi hänelle ”nyt olet niin kuin minä.” Nuotion sammuttua Jacob katosi pysyvästi.