John Tembo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Tembo

John Zenus Ungapake Tembo (14. syyskuuta 193227. syyskuuta 2023[1]) oli malawilainen poliitikko, joka johti 2000-luvulla maan tärkeintä oppositiopuoluetta Malawin kongressipuoluetta. Hän sijoittui kahdesti toiseksi maan presidentinvaaleissa. Tembo oli mukana Malawin politiikassa 1960-luvulta vuoteen 2013. Hän oli alkujaan presidentti Hastings Bandan liittolainen ja toimi muun muassa valtiovarainministerinä ja Malawin keskuspankin johtajana.

Tembo suoritti Lesothon kansallisyliopistossa alemman korkeakoulututkinnon pääaineenaan poliittinen filosofia. Malawissa hän työskenteli tämän jälkeen toisen asteen oppilaitoksessa, ja 1960-luvulla hän lähti mukaan politiikkaan.[2]

Tembo valittiin 1964 Malawin kansalliskokoukseen, ja hän oli pitkään mukana Malawin presidentin Hastings Bandan liittolaisena. Tembo toimi 1960-luvulla Malawin valtiovarainministerinä ja sen jälkeen muun muassa Malawin keskuspankin johtajana.[2]

Banda kuoli 1997, ja Tembo taisteli tämän jälkeen Malawin kongressipuolueen johtopaikasta Gwanda Chakuamban kanssa. Banda oli nimittänyt Chakuamban seuraajakseen. Tembosta tuli myöhemmin puolueen puheenjohtaja, kun puolue oli hävinnyt vaalia ja jäänyt oppositioon.[2]

Tembo johti puolueensa presidenttiehdokkaana vuoden 2004 ja 2009 vaaleihin.[2] Tembo hävisi kummatkin vaalit Bingu wa Mutharikalle, joka sai vuoden 2004 vaaleissa 35 prosenttia äänistä, kun Tembo sai 27 prosenttia.[3] Vuonna 2009 äänistä peräti 66 prosenttia meni Mutharikalle. Tembon ääniosuus oli 31 prosenttia.[2]

Tembo jätti politiikan 2013, ja hän kuoli syyskuussa 2023. Hän oli ennen kuolemaansa joutunut sairaalaan nestehukan ja keuhkokuumeen takia.[1]

  1. a b Chikoti, Martha: Former Malawi opposition leader John Tembo dies Malawi24. 27.9.2023. Viitattu 27.9.2023. (englanniksi)
  2. a b c d e John Tembo: Second time unlucky BBC News. 22.5.2009. BBC. Viitattu 27.9.2023. (englanniksi)
  3. Malawi Elections in 2004 IPU Parline Database. Inter-Parliamentary Union. Viitattu 27.9.2023. (englanniksi)
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.