Jukka Veistola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jukka Pertti Pellervo Veistola (10. huhtikuuta 1946 Helsinki[1]30. syyskuuta 2017 Helsinki[2]) oli suomalainen graafikko ja julistetaiteilija.[3]

Jukka Veistola opiskeli Ateneumissa, josta valmistui 1969. Veistola on julistesuunnittelun lisäksi monipuolinen graafinen suunnittelija, joka on palkittu myös logoistaan ja liikemerkeistään, pakkauksistaan ja muista muotoilutöistä.[3] Hän oli Kyösti Variksen ohella yksi perustajaosakkaista 1970-luvun palkituimpiin kuuluneessa mainostoimistossa Varis Poteri Veistola Oy. Veistola palkittiin urastaan Platinahuippu-palkinnolla Grafia ry:n Vuoden huiput 1991 -tapahtumassa. Albert Gebhard -mitalin hän sai 1996.[1]

Hän voitti kymmeniä palkintoja kansainvälisissä julistetapahtumissa ja -kilpailuissa. Hän toimi myös niiden tuomaristossa muun muassa Varsovassa, Yhdysvaltain Coloradossa, Pariisissa, Méxicossä ja New Yorkissa. Hän piti luentoja kansainvälisissä muotoilijakonferensseissa muun muassa Argentiinassa, Brasiliassa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa.[3]

Vuonna 2009 Veistolan DDT-juliste vuodelta 1969 pääsi yhtenä 120 julisteesta kirjaan, johon valittiin maailman merkittävimmät julisteet 1900-luvulta ja 2000-luvun alusta. DDT-juliste, jossa pikkulinnulla on kaasunaamari, palkittiin Varsovan julistebiennalessa 1970 ja hankittiin New Yorkin modernin taiteen museon MoMAn kokoelmiin. Juliste vaikutti osaltaan siihen, että DDT:n käyttö kiellettiin Suomessa yhtenä ensimmäisistä maista.[4]

Veistolan julisteita on MoMAn lisäksi muun muassa Pariisin Centre Georges Pompidoun ja Amsterdamin Stedelijk-museon kokoelmissa.[3]

  1. a b Kuka kukin on 2003
  2. Muistokirjoitus, Helsingin Sanomat 11.11.2017, s. C 25
  3. a b c d Jukka Veistola AGI Alliance Graphique Internationale. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 29.9.2013.
  4. Jukka Veistolan DDT-juliste pääsi huippuseuraan 12.2.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 29.9.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]