Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta
Perustettu 1998
Dekaani Pasi Tyrväinen
Henkilökunta 200
Opiskelijoita 2600
Sijainti Jyväskylä, Suomi
Osoite PL 35 (Agora), Mattilanniemi 2, 40014 Jyväskylän yliopisto
Kampus Agora, Mattilanniemen kampus
Sivusto [1]

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta on alallaan Suomen vanhin ja suurin. Tietojenkäsittelyoppia on opiskeltu Jyväskylän yliopistossa jo vuodesta 1967 alkaen. Nykymuotoinen informaatioteknologian tiedekunta perustettiin 1998. Vuonna 2000 valmistui oma rakennus, jonne tiedekunta muutti 31.8.2000. Tiedekunnan dekaanina on toiminut vuodesta 2010 alkaen professori Pekka Neittaanmäki ja vuodesta 2018 Pasi Tyrväinen. Varadekaaneina toimivat Lauri Kettunen ja Tuure Tuunainen. Informaatioteknologian tiedekunnassa opiskelee 2588 perustutkinto-opiskelijaa ja 172 jatko-opiskelijaa (10/2016). Henkilökuntaa on noin 200. Tiedekunta kouluttaa informaatioteknologian laaja-alaisia ja kansainvälisiä osaajia sekä kauppatieteellisellä että luonnontieteellisellä koulutusalalla.

Missio ja visio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Informaatioteknologian tiedekunta vastaa kehittyvän informaatioteknologian sekä digitalisoitumisen tuomiin tutkimus- ja koulutushaasteisiin. Tiedekunta yhdistää kokonaisvaltaisesti teknologian, informaation, organisaatioiden ja liiketoiminnan sekä ihmisen näkökulmat niin tutkimuksessa, koulutuksessa kuin sidosryhmäyhteistyössä.

Informaatioteknologian tiedekunta on Suomen monipuolisin informaatioteknologia-alan yhtenäinen akateeminen yksikkö, jolla on kansainvälisesti tunnustettu omaleimainen profiili.

Informaatioteknologian tiedekunta perustettiin vuonna 1998. Siihen liitettiin yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta koko tietojenkäsittelytieteiden laitos sekä matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta matematiikan laitoksesta irrotettu tietotekniikka omana laitoksenaan. Jyväskylä aloitti Suomen yliopistoista ensimmäisten joukossa tietojenkäsittelyopin opetuksen. Alkuvuosina useimmat aineen opiskelijat tulivat matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta.

Informaatioteknologian tiedekunnassa on mahdollista opiskella pääaineena tietotekniikkaa, tieto- ja ohjelmistotekniikkaa, tietojenkäsittelytiedettä, tietojärjestelmätiedettä sekä kognitiotiedettä. Pääainevalinnoista riippuen opiskelijat valmistuvat filosofian maistereiksi (FM), kauppatieteiden maistereiksi (KTM) tai diplomi-insinööreiksi (DI). Opetuksen lisäksi informaatioteknologian tiedekunta tekee sekä kansallista että kansainvälistä tutkimusyhteistyötä.

Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella (TKTL) voi opiskella pääaineena tietojärjestelmätiedettä, tietojenkäsittelytiedettä ja kognitiotiedettä. Tietojärjestelmätieteestä valmistuu kauppatieteiden kandidaatteja ja maistereita, ja tietojenkäsittelytieteestä sekä kognitiotieteestä filosofian maistereita. Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen opetus ja tutkimus kohdistuu tietojärjestelmien kehittämiseen ja käyttöön osana liiketoiminnan tai julkishallinnon organisaatioiden toimintaa. Tietojärjestelmiä ja tietojenkäsittelyä tarkastellaan neljästä pääasiallisesta näkökulmasta, jotka ovat teknologinen näkökulma, ihmiskeskeinen näkökulma, liiketoiminnallinen näkökulma ja informaatiokeskeinen näkökulma. Laitoksen opetus jakautuu tietojärjestelmätieteessä kahteen suuntautumisvaihtoehtoon, jotka ovat järjestelmäkehitys (JK) sekä tietoyhteiskunta, viestintä ja liiketoiminta (TVL).

Tietotekniikan laitoksella (TTL) opetetaan ja tutkitaan tietotekniikkaa teknis-matemaattisesta näkökulmasta. Laitoksella opiskelevat valmistuvat filosofian maistereiksi. Opinnoissa valitaan maisteriohjelmaksi koulutusteknologia (opettajankoulutus), ohjelmistotekniikka, tietoliikenne, ohjelmointikielten periaatteet, pelit ja pelillisyys, laskennalliset tieteet, sovellettu matematiikka, sensoriverkot tai Web Intelligence and Service Engineering. Aloja yhdistävinä tekijöinä ovat matemaattinen perusosaaminen ja yhteistyö elinkeinoelämän kanssa.

Tietojenkäsittelytieteiden laitos sekä tietotekniikan laitos yhdistyivät 1.1.2017.

Diplomi-insinöörikoulutus alkoi tiedekunnassa syksyllä 2021.

Informaatioteknologian tiedekunnan tutkimushankkeet liittyvät usein yhdessä kansallisten ja kansainvälisten tutkimuskumppaneiden ja teollisuuden kanssa tehtäviin tutkimus- ja kehityshankkeisiin. Rahoittajina ovat Suomen Akatemia, Tekes, EU, säätiöt, yritykset ja monet muut tukijat. Tavoitteena on lisätä erityisesti kansainvälistä rahoitusta.

Tietotekniikan laitoksen tutkimus perustuu pääosin analyyttis-konstruktiivisten menetelmien käyttöön teknisestä, laskennallisesta, matemaattisesta tai pedagogisesta näkökulmasta. Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen tutkimuksessa tarkastellaan tietojärjestelmiä ja tietojenkäsittelyä neljästä näkökulmasta: teknologinen, ihmiskeskeinen, liiketoiminnallinen ja informaatiokeskeinen. Nämä näkökulmat muodostavat laitoksen yleisen tehtävän: ymmärtää, kehittää, suunnitella ja hallita tietojärjestelmiä ja tietojenkäsittelyä sekä niiden vaikutuksia kokonaisvaltaisesti käyttökontekstissaan.