Kauriala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaurialan sijainti Hämeenlinnassa.

Kauriala on Hämeenlinnan 8. kaupunginosa. Se sijaitsee välittömästi keskustan länsipuolella rajoittuen etelässä Turuntiehen, lännessä Poltinahontiehen, luoteessa Matintiehen ja idässä valtatiehen 3. Kauriala on kaupunkimaisesti rakennettu alue, jonka vanhimmat osat ovat peräisin 1800- ja 1900-lukujen taitteesta ja loppu rakennuskanta pääosin 1950-luvulta. Kaupunginosan pohjoislaidalla on vanha teollisuusalue, jonka kaavoittamista asuntoalueeksi suunnitellaan.[1]

Keskustan läheisyydestä johtuen Kaurialaan on sijoittunut paljon kauppoja, ravintoloita sekä erikoisliikkeitä. Kaupunginosassa sijaitsevat myös Kaurialan kenttä, Seminaarin koulu, Kaurialan koulu, Kaurialan lukio ja Hämeenlinnan ortodoksinen kirkko. Ennen siirtymistään Tampereelle vuonna 2012 Kaurialassa sijaitsivat myös Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos ja Hämeenlinnan normaalikoulu. Erikoispiirteenä Kaurialassa on useita hämeenlinnalaisten kulttuurivaikuttajien mukaan nimettyjä katuja, kuten Eino Leinon katu, Larin-Kyöstin katu ja Cygnaeuksenkatu.

  1. Hämeenlinnan kaupungin karttapalvelu Hämeenlinnan kaupunki. Viitattu 12.7.2017.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.