Keskustelu:Grönlanti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

"Kööpenhaminan ja Washington D.C.:n välille solmittiin 27.4. 1951 puolustussopimus." Onpa erikoista, puolustussopimus kahden eri maissa sijaitsevan kaupungin välillä. Ettei sittenkin olisi ollut Tanskan ja Yhdysvaltojen välinen sopimus? --Jmk 4. tammikuuta 2008 kello 20.40 (UTC)

Artikkelin ylälaidassa on "Muokkaa"-nappi, jonka avulla artikkelai voi itse muokata. --qWerk 4. tammikuuta 2008 kello 20.43 (UTC)
Ei ole tapanani muokata tietosanakirjan tekstiä arvailujen pohjalta. Eipä tekstissä ollut lähdeviitettäkään, josta olisi voinut tarkistaa oliko sopimus ehkä Tanskan ja USA:n välinen, tai kenties jotain ihan muuta.

Ei Grönlanti ole maailman suurin saari. Selviää, kun vertaa Grönlannin ja Australian pinta-aloja.

Kappas vain, tuota ei kai kukaan ole koskaan tullut ajatelleeksi! Mutta kun oikein pinnistät, voit löytää vieläkin suurempia saaria. Australiaa suurempi on esimerkiksi Etelämanner, sitten tulee vielä pari sitäkin isompaa, tai vaikka neljä, jos lasket kanavat meriksi. --Surfo 29. helmikuuta 2008 kello 13.10 (UTC)
Mielestäni Afrikka on kyllä isoin saari! Kommentin jätti 80.221.207.36 (keskustelu – muokkaukset).
Ei, vaan Euraasia! Siis, Afrikka, samoin kuin Australia, ei ole saari, vaan manner. Grönlanti on suurin saari. --George EsayasTM 14. tammikuuta 2009 kello 23.02 (EET)[vastaa]


Tyhjä vaakunan kohta

[muokkaa wikitekstiä]
Miten tuon lipun saisi keskelle, kun tuota vaakunaa ei nyt näköjään ole? Piccadilly Circus 23. elokuuta 2008 kello 11.25 (EEST)[vastaa]

Itsehallinto laajenee

[muokkaa wikitekstiä]

Grönlannissa järjestettiin tällä viikolla kansanäänestys itsehallinnon laajentamisesta. Sen tuloksena mm. grönlannista tulee ainoa virallinen kieli kesäkuussa 2009. Tämä ihan vaan muistutuksena muille, ellen itse huomaa päivittää tietolaatikkoa silloin. --Hapo 28. marraskuuta 2008 kello 17.39 (EET)[vastaa]

Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Lupaava artikkeli -ehdotus

[muokkaa wikitekstiä]

Ehdotan lupaavaksi. --Tappinen 20. marraskuuta 2011 kello 10.52 (EET)[vastaa]

Pari kommenttia: 1) politiikka jää hieman epäselväksi; vallanjako puuttuu (valtionpäämies ym.) 2) hallinnollinen jako 3) kokonaisväestö väestöosuuteen. Näiden korjausten jälkeen käy. --PtG 20. marraskuuta 2011 kello 17.44 (EET)[vastaa]
Korjattu. --Tappinen 20. marraskuuta 2011 kello 18.25 (EET)[vastaa]
Aloituskappaletta voisi hieman parannella ja kertoa esimerkiksi jotain historiasta, maantieteen alkukappale keskittyy aika paljon jäätikköön ja pitäisi mainita myös jotain kulttuurimaantieteestä. Historia-osiossa on kuva Hvalseyn kirkosta, mutta kuvatekstissä pitäisi tarkentaa mitä tarkoittaa "skandinaavimuistomerkki". Aluejaosta puuttuu linkit, talouden alla olevat taulukot kannattaisi muuttaa tekstiksi ja lisätä niille lähteen. Artikkelin loppuosaan mahtuisi muutama kuva. Nämä kun on korjattu niin käy mielestäni lupaavaksi. --Tovk909 21. marraskuuta 2011 kello 14.18 (EET)[vastaa]
Hyviä parannusehdotuksia. Yritin noudattaa näitä. --Tappinen 21. marraskuuta 2011 kello 19.24 (EET)[vastaa]
Onko Grönlantilaisia muusikoita? kulttuuri osiota voisi laajentaa mutta käy jo nykyisellään.--Tietopete 21. marraskuuta 2011 kello 18.13 (EET)[vastaa]
Laajennan vähän. --Tappinen 21. marraskuuta 2011 kello 19.24 (EET)[vastaa]
Kurkkulaulu olisi kiva mainita, on kuitenkin pohjoisin esiintyminen koko laulutavasta. Menee lupaavaksi toki ilmankin. Iivarius 22. marraskuuta 2011 kello 16.27 (EET)[vastaa]
Eiköhän tämä ole sitten selvä. Merkitsen lupaavaksi.--Tanár 22. marraskuuta 2011 kello 22.57 (EET)[vastaa]
Kielimallineita viitteisiin? --Thi 22. marraskuuta 2011 kello 21.18 (EET)[vastaa]


13. suurin valtio

[muokkaa wikitekstiä]

109.204.169.213 22. marraskuuta 2011 kello 19.59 (EET) Grönlannin pinta-alalukeman viereinen 'sijalla 13.'-linkki vie luetteloon, jossa grönlanti ei ole 13. sijalla.[vastaa]

Hyvä huomio. Linkkiä ja sijalla- sanaa ei saa pois, otin edes numeron. --Tappinen 22. marraskuuta 2011 kello 20.03 (EET)[vastaa]

Richard Hallin kirja

[muokkaa wikitekstiä]

En tunne Richard Hallin kirjaa, mutta heräsi kysymys sen luotettavuudesta ja asiantuntevuudesta, jos siellä puhutaan alkuasukkaista. --Abc10 (keskustelu) 21. lokakuuta 2019 kello 09.49 (EEST)[vastaa]

Hall oli Guardianin mukaan one of the foremost archaeologists of the Viking age, ja samanlaisia luonnehdintoja on muissa lähteissä. En siis näe syytä epäillä Hallin asiantuntevuutta kyseisen kirjan aihepiirissä. Huomaa, että Hall ei kirjoittanut suomeksi, vaan englanniksi. ¬Antilope 21. lokakuuta 2019 kello 11.34 (EEST)[vastaa]
Ei ole kirjassa ongelmia. Wikipedisti oli tulkinnut tekstiä. Korjailin, Thulen kansasta Hall puhui. Thulen kulttuuri on nykyisten inuittien edeltäjäkulttuuri. --PtG (keskustelu) 21. lokakuuta 2019 kello 17.50 (EEST)[vastaa]
Kiitos Antilopelle nopeasta ja asiantuntevasta vastauksesta. Ihmettelinkin mitä tieto suomentajasta tarkoittaa. --Abc10 (keskustelu) 21. lokakuuta 2019 kello 18.17 (EEST)[vastaa]

Artikkelissa on edeltävässä kappaleessa myös näin: ”Norjalainen Kuninkaan peili 1220–1230-luvuilta kertoo, että grönlantilaiset toivat saarelle rautaa ja puuta sekä veivät turkiksia, köysiä, mursunhampaita ja taljoja.” Mikhän tuo Kuninkaan peili on? Onko se saaga tai mahdollisesti tämä en:Konungs skuggsjá? Aikansa puolesta nuo Kuningassaagat n. 1185–1230 sopisivat mutta ovat isalantilaisia. Kappale on myös lähteistetty tuolla Hallin kirjalla. --Linkkerpar 21. lokakuuta 2019 kello 23.30 (EEST)[vastaa]

Tarkistanpa tuon vielä, kun pääsen kotiin. Nuo saagat kyllä on suomennettu kirjassa (siis suomenkielisessä painoksessa :D). --PtG (keskustelu) 22. lokakuuta 2019 kello 08.36 (EEST)[vastaa]
Tuossa ei ole kirjoituksen alkuperäistä nimeä, mutta vahvasti Konungs skuggsjálta se vaikuttaa, vaikka vuosiluku onkin arvioitu väärin. Siinä on kuitenkin Grönlannin kuvausta. --PtG (keskustelu) 22. lokakuuta 2019 kello 21.11 (EEST)[vastaa]