Keskustelu:Perustuslaki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kohdassa Ei perustuslakia lukee: "Israel, Israelissa ei voida hyväksyä perustuslakia siksi, että ortodoksijuutalaiset eivät voi hyväksyä Israelin tasavaltaa raamatussa mainituksi uudeksi Israeliksi. Lisäksi perustuslaissa jouduttaisiin määrittämään, onko Israel kansanvaltainen demokratia vai Jahven uskonoppineiden avulla johtama teokratia. Käytännössä Israelissa monen elämänalueen lainsäädäntö on maallinen ja kansanvaltainen, mutta perhelainsäädännössä on teokraattisia piirteitä. 1950-luvulta olevan konsensuksen mukaan Israel on teokraattis-demokraattinen valtio. Israelin valtioajatus perustuu siionismiin.lähde?"

Tekstille ei ole lähdettä eivätkä Israelin lainsäädäntöä koskevat lähdetiedot tue tekstin väittämiä. Tekstin poistamista sekä mahdollista korvaamista lähteellisellä tekstillä pitää harkita. Ari Välimäki (keskustelu) 26. heinäkuuta 2014 kello 07.00 (EEST)[vastaa]

Yhdistynyt kuningaskunta

[muokkaa wikitekstiä]

Perustuslakien listassa on Yhdistynyt kuningaskunta(Britannia) perustuslain vuodelta 1966 kanssa ja kuitenkin alemmassa listassa saman maan sanotaan olevan ilman perustuslakia. Kumpi tieto pitää paikkansa ja kumpi ei?--Karhennettu turtana (keskustelu) 20. lokakuuta 2015 kello 11.19 (EEST)[vastaa]