Kiinan joukkotuhoaseet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiinan ensimmäinen ydinpommi muistutti ulkonaisesti paljossa Neuvostoliiton RDS-1:ta.

Kiinan joukkotuhoaseet on kehitetty toisen maailmansodan jälkeen alkaneen kansainvälisen ydinvarustelun seurauksena. Kiina räjäytti ensimmäisen ydinlatauksensa vuonna 1964 ja vetypommin vuonna 1967. Samoihin aikoihin kiinalaiset alkoivat kehitellä ohjuksia saamiensa neuvostoliittolaisten ohjusten lisäksi.

Kiinan ydinaseohjelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atomitutkimukset alkoivat Kiinassa vuonna 1953 ja päätös ydinaseistuksen hankkimisesta tehtiin vuonna 1955 tai 1956lähde?. Kiina havitteli salaa ydinasetta heti kommunistien voitettua 1949lähde?, vaikka Kiinan silloinen johtaja Mao Zedong arvosteli julkisesti 1946 ydinasetta paperitiikeriksi.

Sosialistiset Kiina ja Neuvostoliitto aloittivat 1950-luvulla tiiviin yhteistyön mm. ydinteknologian alalla salaisten sopimusten siivittämänä. Neuvostoliitto jopa lupasi toimittaa Kiinalle ydinaseen mallikappaleen ja apua ydinaseen rakentamisessa, sekä ohjuksia.

Kiina saikin Neuvostoliitolta muun muassa tutkimusreaktorin ja muuta alan tekniikkaa. Kiinan ja Neuvostoliiton välit alkoivat kuitenkin viiletä. Kiinalle ei toimitettu ydinasetta kesäkuussa 1959, ja 1960 Neuvostoliitto veti neuvonantajansa pois.

Tämän jälkeen Kiina hankki ydinohjelmassa tarvittavia osia lännestä. Kiina valitsi uraaniteknologian pommiensa pohjaksi, koska piti sitä helpoimpana. Plutoniumin erottelu jälleenkäsittelyssä on vaikeaa käytetyn ydinpolttoaineen myrkyllisyyden ja radioaktiivisuuden vuoksi.

Kiina kokeili ydinasetta Lop Norin testialueella ensimmäistä kertaa 16. lokakuuta 1964. Kokeen nimi oli "596", laite uraani-imploosio-fissiopommi jonka teho oli 22 kilotonnia. Kokeen nimi tuli siitä kuukaudesta ja vuodesta, jolloin kävi selväksi ettei Neuvostoliitto anna Kiinalle ydinasetta. Pommi räjäytettiin 102 metriä korkeassa terästornissa.

Chic-1:n eli Projekti 596:n ydinräjäytyksestä noussut sienipilvi.

Tämän jälkeen alkoi noin kymmenen kokeen sarja, joka noin kolmessa vuodessa johti megatonniluokan vetypommikokeeseen.

Lista Kiinan ydinkokeista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinan ydinkokeet
Päiväys Kuvaus
16.10.1964 Uraanipommin räjäytys tornissa 20 kt
14.5.1965 Samanlainen kuin yllä, 35 kt (20–40) uraanipommi, joka pudotettiin lentokoneesta
9.5.1966 Tu-16 pommittaja pudotti noin 250 kt pommin, jossa oli joitakin vetypommin elementtejä, ensimmäinen yritys fuusioida vetyä
27.10.1966 SS-4-ohjuksen kärjessä 10 kt (20–30 kt ?)
28.12.1966 300 kt (300–500 kt) vetyelementeillä paranneltu fissiopommi, kaksivaiheinen
17.6.1967 Kiinan vetypommi, 3 Mt, ilmassa laskuvarjon varassa Tu-16-koneesta pudotettu pommi
24.12.1967 Lentokoneesta pudotettu 20–25 megatonnin vetypommi
27.12.1968 3 Mt vetypommi, pohjana ensimmäisen kerran uraani-plutonium
22.9.1969 25 kt fissiopommi
29.9.1969 3 Mt CSS-2 taistelukärki pudotettiin lentokoneesta