Koiranliha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koiranlihaa lautasella Guilinissa, Kiinassa

Koiranliha viittaa koiran syömäkelpoisiin osiin.

Kulutus alueellisesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koiria grillattavana

Länsimaissa koiranliha on ruokatabu, mutta joissakin Aasian maissa se on jopa suosittua ruokaa. Kiinassa etenkin tietyissä maakunnissa koiraa syödään yleisesti.[1] Myös Vietnamissa se on suosittua ruokaa, jonka uskotaan tuovan hyvää onnea. Etelä-Koreassa koirien syöminen kiellettiin vuoden 1988 olympialaisten ajaksi länsimaisten vierailijoiden vuoksi. Koiranlihan arvioidaan olevan neljänneksi suosituin lihalaji Etelä-Korean markkinoilla sian, naudan ja kanan jälkeen.[2] Koreassa koiranlihan uskotaan parantavan voimia ja viriliteettiä. Taiwanissa koirien syöminen kiellettiin lailla vuonna 2001.

Koiranlihaa myynnissä Soulissa, Etelä-Koreassa.

Koiranliha on voimakkaan makuista ja hajuista. Se maustetaan voimakkaasti ja tarjotaan usein alkoholin kanssa. Koreassa suosittua on etenkin koiranlihakeitto. Koiran suosio on kasvanut etenkin Pohjois-Vietnamissa, jossa on kehitetty myös uusia eksoottisia reseptejä. Syötäväksi tarkoitetut koirat kasvatetaan tarhoissa tai kerätään maaseudulta.[3][4][5]

Suosittu korealainen koirasta tehtävä ruokalaji on Boshintang (보신탕; 補身湯) -muhennos tai keitto. Ruokalajiin kuuluu koiranlihan lisäksi vihersipulia, veripeippiä ja sen siemeniä jauhettuna ja voikukkaa. Sitä maustetaan doenjang-paputahnalla ja gochujangilla.

Koiranlihaan liittyviä rituaaleja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koreassa vietetään heinä–elokuussa kolmea "koiran päivää" (Sambok 삼복 tai Boknal 복날), joihin koiranlihan nauttiminen oleellisesti kuuluu.[2] Kyse on samasta kuin Suomessa tunnettu mätäkuu, jonka muinaiset mesopotamialaiset ja roomalaiset tunsivat koiranpäivien nimellä Siriuksen eli Koirantähden mukaan.

Etelä-Kiinassa Guangxin alueella sijaitsevassa Yulinin kaupungissa järjestetään vuosittain kesäpäivänseisauksen aikaan koiranlihafestivaalit. Festivaalia on pidetty laittomana, koska siellä käytetty koiranliha on suurimmaksi osaksi peräisin joko mustasta pörssistä tai varastetuista koirista.[6]

Eläinsuojelijat vastustavat koirien syöntiä. Ehkä äänekkäästä vastustuksesta johtuen koiran syöntiä ei ole ikinä virallistettu Etelä-Koreassa, eikä sitä ole lisätty tuotantoeläinten luetteloon. Tämän vuoksi koirien teurastusta eivät koske mitkään lait ja siinä voi olla hygieniapuutteita. Lisäksi korealaisen uskomuksen mukaan liha mureutuu, kun eläimiä hakataan ennen teurastusta.[2]

  1. Lilli Earl: Koiranlihaa tarjoilevat ravintolat kiinni olympialaisten ajaksi uusisuomi.fi. 11.3.2008. Viitattu 14.10.2010.
  2. a b c Dog Meat Restaurants Crowded with Diners The Seoul Times.
  3. Vietnam's dog meat tradition 31.12.2001. BBC News. Viitattu 14.10.2010. (englanniksi)
  4. S Korea dog meat row deepens 12.11.2001. BBC News. Viitattu 14.10.2010. (englanniksi)
  5. Taiwan bans dog meat 2.1.2001. BBC News. Viitattu 14.10.2010. (englanniksi)
  6. Experts: Dog meat festival 'illegal' China.org.cn. Viitattu 18.12.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]