Kotivara (turvallisuus)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee poikkeusoloihin varautumista. Yrityksestä, katso Kotivara.
Säilykkeet soveltuvat osaksi kotivaraa.

Kotivara (myös hätävara) on jokaiseen kotitalouteen kuuluva varmuusvarasto. Se tarkoittaa kotiin varattavaa tavaraerää, jonka tarkoitus on turvata toimeentulo poikkeusolosuhteissa.

Kotivaran sisältö ja tarkoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotivara sisältää perheen ruokatottumusten mukaisia elintarvikkeita ja vettä (noin 2 litraa juomavettä päivässä henkeä kohden). Kotivaraa kierrätetään käytössä päivittäin. Lisäksi kotivaraan kuuluu muita välttämättömyystavaroita kuten wc- ja muita hygieniatarvikkeita sekä riittävästi vettä myös peseytymiseen. Taskulamput, varavirtalähteet, tulitikut, paristot, käteinen raha ja kyky valmistaa ruokaa ilman sähköä ovat myös tärkeitä kotivarassa. Kotivaraan kuuluu myös joditabletteja, sillä ne estävät radioaktiivisen jodin kertymisen kilpirauhaseen.[1]

Vuonna 2013 yhteensä 40 prosenttia suomalaisista uskoi selviytyvänsä kotona olevilla ruoka-, lääke- ja muilla tarvikkeilla yli viikon. Kyselyyn vastaajista 25 prosenttia uskoi, että kotivara riittää viidestä seitsemään päivään.[2]

Poikkeusolosuhteita, joissa kotivara voi tulla tarpeeseen, ovat muun muassa:[1][3]

  • sairastuminen
  • lakko
  • laaja sähkökatkos
  • luonnononnettomuus tai suuronnettomuus
  • myrsky
  • päivittäistavarahuollon tai kuljetuslogistiikan häiriö
  • vesihuollon häiriö
  • tartuntatautiepidemia
  • sota

Suosituksia eri maissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b SPEK: Kotivara SPEK. Arkistoitu 31.3.2019. Viitattu 31.3.2019.
  2. Peltonen, Karim: Luonnononnettomuudet ja yhteisöjen varautuminen spek.fi. Arkistoitu 1.8.2016. Viitattu 31.3.2019.
  3. Härmälä, Kaisa: Kotivara ja kansalaisten varautuminen STM:n valmiusseminaari 24.-25,5.2018 stm.fi. Viitattu 31.3.2019.
  4. Sisäministeriö: Kotivara pelastustoimi.fi. Arkistoitu 31.3.2019. Viitattu 31.3.2019.
  5. SPEK: Kotivara kodinturvaopas.fi. Viitattu 31.3.2019.
  6. SPR: Talvimyrskyyn voi varautua punainenristi.fi. Arkistoitu 31.3.2019. Viitattu 31.3.2019.
  7. FEMA & American Red Cross: Food and Water in an Emergency fema.gov. Viitattu 31.3.2019.
  8. Centers for Disease Control and Prevention: Food and Water Needs: Preparing for a Disaster or Emergency cdc.gov. Viitattu 31.3.2019.
  9. Centers for Disease Control and Prevention: PREPAREDNESS AND SAFETY MESSAGING FOR HURRICANES, FLOODING, AND SIMILAR DISASTERS cdc.gov. 2018. Viitattu 31.3.2019.
  10. Before an Emergency Happens: Emergency Supplies New York State. Viitattu 27.2.2022. (englanniksi)
  11. Oregon.gov: 2 Weeks Ready oregon.gov. Viitattu 31.3.2019.
  12. Get Ready! Alaska’s emergency preparedness toolkit for people with disabilities State of Alaska. Viitattu 31.3.2019.
  13. Pandemic Influenza & Emergency Preparedness 7 Day Survival Kit State of Alaska. Viitattu 31.3.2019.
  14. WHAT DOES 14 DAYS OF FOOD LOOK LIKE? Honolulu.gov. Viitattu 31.3.2019.
  15. American Red Cross: urvival Kit Supplies redcross.org. Viitattu 31.3.2019.
  16. Department of Homeland Security: Build A Kit ready.gov. Viitattu 31.3.2019.
  17. Preparing for an emergency - The smart thing to do health.nsw.gov.au. Viitattu 31.3.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]