Kotvio (yritys)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kotvio Osakeyhtiö (nimi vuoteen 1920 saakka Ruoveden Saha-, Mylly- ja Sähkö Oy) oli suomalainen Ruoveden kirkonkylän Kotvioniemellä toiminut pääasiassa vientisahausta harjoittanut metsäteollisuusyritys. Yhtiö oli toiminnassa 1917–1989, se lakkautettiin vuonna 1997.[1]

Yhtiön perusti lokakuussa 1916 joukko Näsijärven ja siihen laskevien vesistöjen varrella metsiä omistaneita henkilöitä. Yhtiö harjoitti sahaustoiminnan lisäksi myös sähköntuotantoa ja vuoteen 1971 saakka sillä oli lisäksi viljamylly. Kotvio Oy:n sahatavaraproomuja ja tukkilauttoja varten yhtiöllä oli kaksi omaa hinaajaa S/S Kotvio ja S/S Kotvio II.[1]

Vuonna 1936 Kotvio Oy osti Virtain Koron kylässä toimineen Huvilan Saha Oy:n. Tämä sahan olivat perustaneet virtolaiset maanviljelijät 1920-luvun alussa ja se oli joutunut 1930-luvun alussa tapahtuneen konkurssin jälkeen Kansallis-Osake-Pankin haltuun. Huvilan saha toimi sitten vuoteen 1960 saakka. Vuonna 1980 Kotvio Oy tuotti 58 000 kuutiometriä sahatavaraa ja vuonna 1984 yhtiön liikevaihto oli 33 miljoonaa markkaa, henkilökuntaa oli tällöin 140. Valtaosa yhtiön sahatavarasta meni vientiin. Kotvio Oy hakeutui konkurssiin vuonna 1989, yhtiön sahalaitos oli tässä vaiheessa jo vanhentunut.[1][2]

Kotvionniemen alue on sahan lopettamisen jälkeen puhdistettu ja sinne on rakennettu asuintaloja. Sahan rakennuksista on jäljellä tiilinen voima-asema ja sen savupiippu.[1]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]