Kuningas Pähkinä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pekka Karppinen
Henkilötiedot
SyntynytSaarijärvi, Suomi
Muusikko
Taiteilijanimi Kuningas Pähkinä
TKK
Tähtien kanssa kävelijä
Tätien kanssa kävelijä
Danaoz
Laulukielet suomi
Aktiivisena 1990–
Tyylilajit rap
Yhtyeet Vapaapudotus
Yön Polte
Levy-yhtiöt Kaverikerho
Hyvät Levyt
Monsp Records

Kuningas Pähkinä (oikealta nimeltään Pekka Karppinen[1][2], s. 1978[3], tunnetaan myös nimellä TKK)[2] on vaasalainen rap-artisti.

Karppisen ura alkoi Public Enemyn ja House of Painin innoittamina 1990-luvun alussa, hänen vielä asuessaan Jyväskylässä. Vuonna 2000 hän perusti Vaasassa asuessaan Myyrän kanssa Vapaapudotus-nimisen hip-hop -duon, jonka kanssa Karppinen on julkaissut yhteensä neljä EP:tä. Karppinen on julkaissut myös kaksi soololevyä sekä kaksi levyä Setä Tamun kanssa ja yhden Juhanin kanssa. Kuningas Pähkinä julkaisi Kilari Audion kanssa Musaa (Kadonneet kovalevyt osa II) -EP:n 26. tammikuuta 2011. Kuningas Pähkinä ja Setä Tamu julkaisivat vuonna 2011 Syksyllä Palmasiin -nimisen EP:n, joka on ilmaisladattavissa SoundCloud-musiikkipalvelussa. EP:n kappaleesta "Kannut (Kesä 2011)" on julkaistu musiikkivideo. Kuningas Pähkinä, Setä Tamu ja Stig julkaisivat Yön Polte -nimellä kappaleen "Tyttö sinä olet meritähti" helmikuussa 2012.

Kuningas Pähkinä & Kilari Audio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Pähkinä & Setä Tamu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Artisti Kappale Albumilta Muut vierailijat Vuosi
Iason "My Tarpoulin" Sea of Serenity 1999
Iason "Unconditional Love (Safe And Sound)" Sea of Serenity 1999
Murmurecordings "Katveessa kalpaen valon" Kasvot Mörkö 1999
Murmurecordings "Tuulessanukkuja" Kasvot Sirius 1999
Murmurecordings "Hukkuminen" Kasvot Sirius 1999
Murmurecordings "Aamukasteen hyväily" Kasvot Mörkö, Pijall 1999
Murmurecordings "Pieniä heinänjyviä viljapellossa" Kasvot Mörkö & Pijall 1999
Murmurecordings "Joikua syvyyksille" Kasvot Mörkö, Pijall & Kontrasti 1999
Murmurecordings "Yöhön eksyneet" Kasvot Mörkö & Plankton 1999
Ritarikunta "Joo joo osa 2" Saranat avaavat sanat Hannibal Stark, Herra Soppa & Myyrä 2001
Murmurecordings "Mitä vittuu" Selkä kohti maailmaa 2001
Murmurecordings "Ukulele Uuno" Selkä kohti maailmaa 2001
Murmurecordings "Katveessa kalpean kajon" Selkä kohti maailmaa 2001
Leijona "Läpi Suomen" Herra MC Herra Soppa & Vaeltava Aave 2002
Memmy Posse "Ittensä kusetus" Aina vanteilla Vapaapudotus 2002
Pietari "Naisasiat" Luonnollisesti syntynyt mies Hopee & Myyrä 2002
Liisanpuisto "Matsi" Olipa kerran Vapaapudotus & Hanuri Syväkyykky 2003
Petos "Yleistä pahennusta osa 666" Rappiotaide Kone, Matka-Aapeli, Memmy Posse, Notkea Rotta, Raimo, Rautaperse, Seyed Ali, T-Murha, Tuomio & Ässä 2003
Chydeone "Suljettuja ovia" Vaihtelevaa ihmisyyttä 2003
Jodarok "Tytöt on hölmöjä 1" Hukattu aika 2004
Jodarok "Tytöt on hölmöjä 2" Hukattu aika 2004
Hannibal & Soppa "Aamu ei tuu" Pahat viinit 2005
Rillipäät "Anna sen näkyy" Rillifunk 2005
Rillipäät "Raskassarjalaiset Erä 1" Rillifunk Dena Hena, Endojäbä, Grillinakki, Groovert, Minnylee, Pefflet & Suganuget 2005
Kunkku "Hetkinen" Vaihtelevalla menestyksellä 2005
Juan Muteniac "Sydäntä" Koko Suomi Vapaapudotus 2010
Petos "Alibi-ainesta" Toivo parasta ja pelkää pahinta 2010
Hannibal & Joku Roti Mafia "Kuuletko kama kutsuu" Ad Portas Lempi-Joe 2010
Sakke Aalto "Oo niinku ennen" Instrumentals & Exclusives Vol. 2 Vapaapudotus 2010
Hannibal & Joku Roti Mafia "Tankit on tulossa" Viimiseen hengenvetoon Aziz the Combat Fighter 2011
Pummiharmonia "Mitä sie tehet" Parasta ennen Setä Tamu 2012
Kunkku "Toiset" Ruolasta Rölliks Brädi 2014
Mäkki "He ajavat vain öisin" Ihan pomona Setä Tamu 2014
  1. Kuningas Pähkinä Discogs. Viitattu 31.12.2013.
  2. a b Mattlar, Mikko: Kun hiphop saapui Jyväskylään Jyväskylän Ylioppilaslehti. Viitattu 31.12.2013.
  3. Maininta Kuningas Pähkinän & Kilari Audion kappaleessa "Landespede"

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]