Kuningasjätkä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuningasjätkä
Ohjaaja Markku Pölönen
Käsikirjoittaja Markku Pölönen
Tuottaja Kari Sara
Säveltäjä Vesa Mäkinen
Pääosat Pertti Koivula
Simo Kontio
Esko Nikkari
Anu Palevaara
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fennada-Filmi
Levittäjä Walt Disney Studios Home Entertainment
Ensi-ilta 13. helmikuuta 1998
Kesto 85 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kuningasjätkä on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut Markku Pölösen ohjaama suomalainen elokuva. Tarina kertoo pojan ja isän yhteisestä kesästä tukkijoella. Elokuva on Pölösen kolmas pitkä elokuva.

1950-luvun Itä-Suomeen sijoittuva tarina kertoo pojasta ja leskeksi jäänestä isästä tukinuittoporukassa, jossa poika joutuu seuraamaan voimattomana isäänsä kohdistettua työpaikkakiusaamista. Vähitellen isä hyväksytään tukkijätkäporukan tasaveroiseksi jäseneksi. Elokuvan lopun lavatanssit tuovat uuden käänteen niin isän kuin pojankin elämään.[1]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Pertti Koivula  Tenho Ovaska, isä  
 Simo Kontio  Topi Ovaska, poika Kuningasjätkä  
 Esko Nikkari  Hannes, vanhempi tukkijätkä  
 Anu Palevaara  Hilkka Mäkelä, kauppiaan tytär  
 Peter Franzén  Antero Kottarainen, taiteilija ja tukkijätkä  
 Heikki Kujanpää  Tohkanen, tukkisavotan kymppi  
 Vesa Mäkelä  Hilteeni, tukkijätkä  
 Ilkka Koivula  Lavikainen, kylän nimimies  
 Hannu Virolainen  kauppias Mäkelä  

Jussi-palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Kuningasjätkä Yle Vintti. 24.12.2005. Viitattu 31.7.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]