Kuollut internet -teoria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuollut internet -teoria on verkossa toimiva salaliittoteoria, jonka mukaan internet koostuu nykyään pääasiassa bottien toiminnasta ja automaattisesti tuotetusta sisällöstä, jota manipuloidaan algoritmisella kuratoinnilla, jolloin orgaaninen inhimillinen toiminta jää marginaaliin.[1][2][3][4] Teorian kannattajat uskovat, että botit luodaan tarkoituksellisesti auttamaan algoritmien manipuloinnissa ja parantamaan hakutuloksia, jotta kuluttajia voitaisiin lopulta manipuloida.[5] Lisäksi jotkut teorian kannattajat syyttävät valtion virastoja bottien käyttämisestä yleisön käsitysten manipuloimiseksi ja toteavat: ”Yhdysvaltain hallitus harjoittaa koko maailman väestön tekoälyllä toimivaa tajunnan sekoittamista.”[1] Tämän "kuoleman" päivämääräksi ilmoitetaan yleensä noin vuosi 2016 tai 2017[1][4][6].

Teoria on saanut kannatusta, koska suuri osa havaituista ilmiöistä perustuu mitattavissa oleviin ilmiöihin, kuten lisääntyneeseen bottien liikenteeseen. The Atlantic -lehden kirjoittaja Kaitlin Tiffany on kuitenkin kuvannut ajatusta ”vainoharhaiseksi kuvitelmaksi”, vaikka bottien liikennöintiin ja internetin eheyteen liittyvää kritiikki on perusteltua[1].

  1. a b c d Tiffany, Kaitlyn: Maybe You Missed It, but the Internet 'Died' Five Years Ago (Otsikko suomeksi: ”Ehkä et huomannut sitä, mutta internet "kuoli" viisi vuotta sitten”) The Atlantic. 31.8.2021. Laurene Powell Jobs. Arkistoitu 6.3.2023. Viitattu 15.12.2023. (englanniksi)
  2. Gorman, Alyx; Sun, Michael et al.: Is the internet secretly dead? Plus: bots and bye-byes on our final episode (Otsikko suomeksi: ”Onko internet salaa kuollut? Lisäksi: botit ja hyvästit viimeisessä ohjelmassamme”.) podcasti. 15.6.2022. The Guardian. Arkistoitu 15.6.2022. Viitattu 15.12.2023. (englanniksi)
  3. Naraharisetty, Rohitha: What the 'Dead Internet Theory' Predicted About the Future of Digital Life (Otsikko suomeksi: ”Mitä 'kuollut internet -teoria' ennusti digitaalisen elämän tulevaisuudesta”) The Swaddle. 31.10.2022. Arkistoitu 6.3.2023. Viitattu 15.12.2023. (englanniksi)
  4. a b Une théorie du complot affirme qu’internet est « mort » depuis 2016 (Otsikko suomeksi: ”Salaliittoteoria väittää internetin olleen ”kuollut” vuodesta 2016 lähtien”) Ouest France. 6.8.2021. Arkistoitu 6.3.2023. Viitattu 15.12.2023. (ranskaksi)
  5. Gonzales III, Vic: The Internet is Dead: The Truth Behind the Dead Internet Theory (Otsikko suomeksi: ”Internet on kuollut: totuus kuolleen internetin teorian takana”) Capiz News. 28.6.2023. Arkistoitu 4.7.2022. Viitattu 15.12.2023. (englanniksi)
  6. Hennessy, James: Did A.I. just become a better storyteller than you? (Otsikko suomeksi: ”Tuliko tekoälystä juuri parempi tarinankertoja kuin sinusta?”) The Story. 18.12.2022. Arkistoitu 16.6.2023. Viitattu 15.12.2023. (englanniksi)