Lanunaukio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lanunaukio on kuvanveistäjä Olavi Lanun kunniaksi kävelykaduksi muutettu Vapaudenkadun ja Aleksanterinkadun välinen osa Lahden Rautatienkatua kaupungin ydinkeskustassa.[1]

Aukiolla on suihkulähde Aleksanterinkadun puoleisessa päässä ja aukio pidetään sulana talvellakin lämmittämällä. Suihkulähde suljetaan talveksi puisella kannella.

Lanunaukion ja Lahden kauppatorin välissä on Kansallis-Osake-Pankin 1900-luvun alkupuolelta oleva klassista tyyliä oleva Leijonalinna-nimellä aiemmin kutsuttu harmaagraniittinen rakennus, josta poistettiin Rautatienkadun nykyksen Lanunaukion puoleiset itäiset osat 1960-luvulla, joiden tilalle rakennettiin samankorkuinen funktionalistinen uudempi jatko-osa Kansallis-Osake-Pankin toivomuksesta.

Lanunaukion Rautatienkadun ja Lahden pääkadun, Aleksanterinkadun, risteyksessä oli Mediakulmaksi' nimitetty kokonaisuus, jossa sijaitsivat useiden medioiden katutoimitukset. Rautatienkadulta Aleksanterinkadulle johti sähköinen uutispalvelu, missä näkyivät päivän uutiset oikealta vasemmalla juoksevana tekstirivinä katutason ikkunoiden yläreunassa. Mediakulman paikalla on keväästä 2018 lähtien toiminut Olavi-niminen viinikahvila.

Rautatienkadun jatko Aleksanterinkadun risteyksestä Hämeenkadun risteykseen on myös muutettu pihakaduksi missä ainoastaan huoltoajo on sallittu. Rautatienkadun osuuden kautta huolletaan mm. Lahden Sokos-tavarataloa. Näin ollen kokonaisuutena kävelykatuajattelusta on se, että Vapaudenkadun ja Aleksanterinkadun välinen ajoyhteys on suljettu Lanunaukiolla samoin kuin sen aikaisempi jatke Aleksanterinkadun ja Hämeenkadun välistä. Tämä on vaikuttanut vähittäiskaupan sijoittumiseen. Toisesta kohtaa suora yhteys Aleksanterinkadulta Hämeenkadulle on poistettu Mariankadulla, jossa entiselle ajoväylälle on tehty yhtenäinen jalkakäytävä, sekä siirretty Hakkapeliittojen paluu -patsas entisen liittymän kohdalle keskelle Mariankatua, jolla toimivat ennen muun muassa A-halli, valokuvausliike Helios, Salpausselän Säästöpankki ja Päijät-Hämeen Osuuspankiksi muuttunut entinen Lahden seudun osuuspankki.

  1. Lanun aukio (PDF) Lahden kaupunki. Viitattu 3.7.2019.