Lasse Holm

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lasse Holm
Lasse Holm
Lasse Holm
Henkilötiedot
Koko nimi Lars-Eric Gustav Holm
Syntynyt9. joulukuuta 1943 (ikä 80)
Tukholma
Ammatti laulaja-lauluntekijä, pianisti
Muusikko
Tyylilajit dansband, popmusiikki, rock, iskelmä
Soittimet piano

Lars-Eric Gustav "Lasse" Holm (9. joulukuuta 1943 Tukholma) on ruotsalainen laulaja-lauluntekijä ja pianisti.

Lasse Holm vaikutti 1960-luvulla pop- ja rockyhtyeissä Doug and the Millsmen, The Spacemen ja The Moonlighters (viimeksimainitussa pseudonyymillä Larry Moon).[1] 1980-luvulla Holm kuului Chips-nimiseen yhtyeeseen sekä country-yhtye Rankarnaan, joka esiintyi yhdessä Mats Rådbergin kanssa.

Holm on tullut tunnetuksi ennen kaikkea ruotsalaiseen Melodifestivalen-televisio-ohjelmaan tekemistään sävellyksistä. Musiikkiuransa ohella Holm on juontanut useita televisio-ohjelmia.

Holmin sävellyksiä on kaikkiaan noin 700, mukaan luettuna "Växeln hallå" (1980), "Främling" (1983), "E' de' det här du kallar kärlek" (1986), "Högt över havet" (1987) ja "Eloise" (1993).[2][3]

Holmin itsensä tulkitsemista kappaleista erityisen suosittu on "Cannelloni, macaroni" vuodelta 1986.[4]

Vuonna 2015 ilmestyi muistelmateos En hel massa Lasse.[5]

  • Lasse Holm (1986)
  • Vindarna vänder om (1987)

Melodifestivalen-voittajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita Melodifestivalen-osanottajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Lasse Holm 2017. © NE Nationalencyklopedin AB. Viitattu 5.3.2017. (ruotsiksi)
  2. LASSE HOLM - 700 låtar & 5 Melodifestivalvinster # 8 poddtoppen.se. Viitattu 1.2.2022. (ruotsiksi)
  3. Svensk mediedatabas : Lasse Holm Kungliga biblioteket. Viitattu 1.2.2022. (ruotsiksi)
  4. SVENSKTOPPEN sverigesradio.se. Viitattu 1.2.2022. (ruotsiksi)
  5. En hel massa Lasse 2017. Libris. Viitattu 5.3.2017. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]