Lauri Koskivaara

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauri Mainio Koskivaara, sukunimi vuoteen 1929 Forsman (5. syyskuuta 1899 Helsinki9. heinäkuuta 1983 Helsinki) oli suomalainen kauppaneuvos (1949) ja Helsingin Osuuskaupan toimitusjohtaja.[1]

Koskivaaran vanhemmat olivat kivenveistäjä, kiviyrittäjä Johan Edvard Forsman ja Ida Sofia Stenroos. Hän pääsi ylioppilaaksi 1919 Helsingin suomalaisesta lyseosta ja valmistui ekonomiksi Kauppakorkeakoulusta 1923. Koskivaara teki opintomatkoja Baltian maihin 1922 ja 1923.[1]

Koskivaara oli aluksi Helsingin Kahvipaahtimo Oy:n palveluksessa kunnes hänet valittiin 1927 Helsingin Osuuskaupan (HOK) apulaisjohtajaksi. SOK:lainen Helsingin Osuuskauppa oli perustettu 1919 vastapainoksi Osuusliike Elannolle. Vuonna 1932 Koskivaarasta tuli HOK:n johtokunnan puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Hän oli toimitusjohtajana vuoteen 1962 saakka.[1]

HOK:n pääkonttori valmistui Runeberginkadulle 1929 ja samaan aikaan alkoi HOK:n merkittäväksi kasvanut anniskeluravintolatoiminta. Vuonna 1936 HOK avasi suuren ravintolan Lasipalatsissa ja vuonna 1938 valmistui Aleksis Kiven kadulle HOK:n varastot, leipomo, einestehdas, pesula, puusepäntehdas, korjaamot ja autotallit käsittänyt rakennuskokonaisuus. Vuonna 1952 valmistui Helsingin keskustaan Sokos-tavaratalo ja Hotelli Vaakuna. 1960-luvun alussa HOK:lla oli myyntipisteitä yli 400 ja toimialoja kymmenen. Jäseniä osuuskaupalla oli tällöin yli 30 000.[1]

Lauri Koskivaara oli Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) liittojohtokunnan, urheilujaoston ja SVUL:n Tuen neuvottelukunnan jäsen ja Helsingin Kisa-Veikkojen HKV:n puheenjohtaja. Hän oli mukana perustamassa Suomen Akateemista Urheiluliittoa ja toimi liiton varapuheenjohtajana. Koskivaara harrasti urheilua ja hänellä oli akateemisia hiihto-, murtomaajuoksu- ja keskimatkojen mestaruuksia sekä piirin mestaruuksia. Hän oli lisäksi seuransa Helsingin Kisa-Veikkojen ankkurina Suomen mestari pitkässä viestijuoksussa.[1]

  • Hok 1919-1944. Helsingin osuuskauppa, Helsinki 1944
  • Kun Helsinki oli nuori ja pieni: Muistikuvia poikavuosilta. WSOY 1968