Leaving Neverland

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leaving Neverland
Ohjaaja Dan Reed
Tuottaja Dan Reed
Pääosat Michael Jackson (arkistokuvissa)
Wade Robson
James Safechuck
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat Yhdysvallat
Yhdistynyt kuningaskunta Yhdistynyt kuningaskunta
Tuotantoyhtiö Amos Pictures
Levittäjä HBO Max
Ensi-ilta 25. tammikuuta 2019 Yhdysvallat
Kesto 236 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb

Leaving Neverland on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva, jonka ohjasi ja tuotti Dan Reed. Elokuvan keskiössä ovat Wade Robson ja James Safechuck, jotka kertovat poplaulaja Michael Jacksonin käyttäneen heitä seksuaalisesti hyväkseen heidän ollessaan lapsia. Jackson kuoli vuonna 2009. Elokuvan nimi viittaa Kaliforniassa sijaitsevaan Neverland Ranchiin, jossa Jackson asui.

Robson on aiemmin todistanut oikeudessa, että Jackson ei koskaan tehnyt hänelle mitään, mutta Leaving Neverlandissa väitetään Jacksonin manipuloineen ja käyttäneen Robsonia ja Safechuckia seksuaalisesti hyväksi jopa vuosien ajan. Molemmat miehet nostivat asiassa syytteet vuosina 2013 ja 2014, jolloin Jackson ei ollut enää elossa. Syytteet hylättiin, koska tapahtumista oli kulunut jo pitkä aika.[1][2]

Elokuva sai ensi-iltansa Sundance-elokuvajuhlilla tammikuussa 2019.[1][2] Televisioyhtiö HBO esitti elokuvan maaliskuun 2019 alussa[3][4]. Suomessa sen esitti ensimmäisenä Yle TV2 2. huhtikuuta 2019.[5]

Jacksonin perikunta ryhtyi oikeudellisiin toimiin estääkseen elokuvan esittämisen ja ilmoitti vaativansa HBO:lta sadan miljoonan dollarin korvausta, mikäli elokuva esitetään. Perikunnan asianajajien mukaan perikunta ei saanut tarkistaa elokuvassa esitettyjä lausuntoja etukäteen.[3] Välittömästi elokuvan esittämisen jälkeen Jacksonin radiosoitto väheni mutta levymyynti ja suoratoisto lisääntyivät.[6]

Venäläisen RT-uutiskanavan artikkelissa Wade Robsonin ja James Safechuckin kertomusta nimitetään #MeToo-sukupolven jutuksi, jota sen mukaan harva toimittaja kyseenalaisti. Siinä kerrotaan sekä Jacksonin elämäkerran kirjoittaja Mike Smallcomben että toimittaja John Zieglerin väittäneen löytäneensä kertomuksesta aukkoja. Zieglerin mukaan #MeToo-aikakaudella syytösten esittämisen säännöt ovat muuttuneet radikaalisti.[7]

Laulaja Madonna puolusti Michael Jacksonia brittiläisessä Vogue-lehdessä ja kutsui dokumenttia mockumentaryksi. Madonna sanoi, että hänellä ei ole lynkkausjoukon mentaliteettia ja että Jackson on syytön kunnes toisin todistetaan.[8]