Lewisiitti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lewisiitti
Tunnisteet
CAS-numero 541-25-3
PubChem CID 5372798
Ominaisuudet
Molekyylikaava C2H2AsCl3
Moolimassa 207,32 g/mol
Ulkomuoto öljyinen neste.
Sulamispiste –18 °C
Kiehumispiste 190 °C
Tiheys 1,89 g/cm3

Lewisiitti on orgaaninen arseeniyhdiste, jota voidaan käyttää kemiallisena aseena taistelukaasuna. Se kuuluu kemiallisten aseiden ryhmään "Ihoa ja limakalvoja vahingoittavat aineet" yhdessä sinappikaasun (HD, HN) kanssa. (Naton käyttämä lyhenne; lewisiiti on "L")

Sen kemiallinen kaava on C2H2AsCl3 ja aineesta käytetään myös nimiä 2-kloorivinyylidiklooriarsiini ja lewisiitti 1. Lewisiitti on usein sekoitus 2-kloorivinyylidiklooriarsiinia (lewisiitti 1), bis(2-kloorivinyyli)klooriarsiinia (C4H4AsCl3, lewisiitti 2) ja tris(2-kloorivinyyli)arsiinia (C6H6AsCl3, lewisiitti 3).

Huoneenlämmössä lewisiitti on öljyinen neste, joka on helpommin haihtuva ja vähemmän pysyvä ympäristössä kuin sinappikaasut. Altistuminen sille tapahtuu levittämällä nestettä tai suihkulevityksenä joko lentolevityksenä tai räjähteinä. Lewisiittiä ei ole käytetty aiemmissa sodissa. Lewisiitti on nimetty Yhdysvaltain armeijan palveluksessa olleen kemistin ja sotilaan Winford Lee Lewis'n (1878–1943) mukaan, joka löysi tieteellisestä tutkielmasta aineen teko-ohjeen ja vaikutuksen sen löytäjään, katoliseen pappiin Julius Arthur Nieuwland'iin[1].

Myrkytyksen oireet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arsenikkiyhdisteet, joihin lewisiitti kuuluu, aiheuttavat samankaltaisen kliinisen kuvan kuin sinappikaasut, mutta oireet alkavat nopeammin kuin sinappikaasusta johtuvat oireet, ja ne saavuttavat maksiminsa 4–8 tunnin jälkeen. Lewisiittiä varten on kehitetty vasta-aine dimerkaproli (C3H8OS2), BAL, mutta muitakin arseenia kelatoivia tioliyhdisteitä voi käyttää.[2]

Sinappikaasun oireet:
Alkuoireina ensimmäisen tunnin aikana saattaa esiintyä pahoinvointia, oksentelua ja silmätuntemuksia. Iholle alkaa ilmaantua punoitusta tunnin kuluttua. Yleisoireet voimistuvat 2–6 tunnin kuluttua; potilaalle ilmaantuu pahoinvointia, väsymystä, päänsärkyä, silmätulehdusta ja -kipua, kyynelvuotoa ja valonarkuutta. Nenäeritteet runsastuvat, kasvojen ja kaulan ihon punoitus lisääntyy ja ilmaantuu takykardiaa ja potilaat valittavat kurkkukipua ja äänen käheyttä. Ihovauriot vastaavat toisen tai kolmannen asteen palovammoja. Vakavan altistuksen jälkeen voi kehittyä myös ihonekroosia. Sekundaari-infektio kehittyy helposti laajaan palovammaan.[3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.