Lontoon pommitukset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yöpommituksissa kodittomiksi jääneitä lontoolaislapsia kotinsa raunioilla syyskuussa 1940

Lontoon pommitukset toisessa maailmansodassa alkoivat 7. syyskuuta 1940 ja päättyivät 11. toukokuuta 1941. Pommitusten aluksi Saksan ilmavoimat pommitti Lontoota 57 peräkkäisenä päivänä tai yönä.[1] Brittiläisessä kirjallisuudessa tämä ajanjakso tunnetaan nimellä the Blitz saksan kielen salamaa tarkoittavan sanan mukaan.

Iso-Britannia oli julistanut Saksalle sodan vuonna 1939 tämän miehitettyä Puolan. Jo tässä vaiheessa arvioitiin, että Lontoota tultaisiin pommittamaan ennemmin tai myöhemmin ja 13 % lontoolaisista (mukana paljon lapsia) pakeni maaseudulle. Odotettuja pommituksia ei kuitenkaan heti tullut ja suuri osa evakuoiduista ihmisistä palasi pian Lontooseen jatkamaan tavallista elämää.[2]

Pommitukset Britanniaan alkoivat kesäkuun 1940 aikana ja kohdistuivat alussa sotilaallisesti strategisiin kohteisiin, kuten armeijan tukikohtiin, lentokentille ja tehtaisiin pääasiassa Etelä-Englannissa. Saksalaisten ilmaylivoima sai aikaan paljon tuhoja ja tappioita kuninkaallisille ilmavoimille. Jonkun aikaa näytti jo siltä, että ilmaherruus Britannian ilmatilassa olisi siirtymässä täysin saksalaisille.

Syyskuussa 1940 saksalaiset kuitenkin muuttivat taktiikkaansa ja alkoivat keskittää pommituksiaan Lontooseen tarkoituksenaan luhistaa teollinen toiminta ja siviilien luottamus hallintoonsa. Ensimmäiset pommitusaallot alkoivat 7. syyskuuta 1940 ja kohdistuivat aluksi East Endiin. Syyskuun puolivälin jälkeen pommitukset laajenivat eri puolille Lontoota. Pommituksia tehtiin pääsääntöisesti öisin, koska valoisan aikaan pommikonelaivueet kärsivät liian suuria tappioita.[2]

Sadat pommikoneet aiheuttivat Lontoossa suuria aineellisia tappioita ja tappoivat tuhansia ihmisiä. Tiet, rautatiet, viemäristö, kaasu- ja vesiputkisto tuhoutuivat laajoilta alueilta. Vaurioiden korjaus oli kuitenkin hyvin tehokasta ja saksalaisten tavoitteet Lontoon teollisuuden ja kaupankäynnin lamauttamiseksi eivät toteutuneet.

Marraskuussa 1940 pommitukset hajautettiin myös muihin kaupunkeihin, mutta Lontoota pommitettiin edelleen toisinaan.[3] Tätä jatkui toukokuuhun 1941,[4] jolloin pommitukset lopetettiin Saksan keskittyessä hyökkäysvalmisteluihin Neuvostoliittoon.

7. syyskuuta – 31. joulukuuta välisenä aikana Lontoossa kuoli 13 339 ihmistä, ja 17 937 haavoittui vakavasti.[5]

  1. The London Blitz, 1940 eyewitnesstohistory.com. Viitattu 29.7.2007.
  2. a b The London Blitz : 1940 - 1941 london.allinfo-about.com. Arkistoitu 18.9.2008. Viitattu 22.8.2008.
  3. Big Ben vaurioitui. Alahuoneen huoneistot käyttökelvottomat. Helsingin Sanomat, 12.5.1941, s. 1.
  4. Lontoon pahin pommitus ja sen vaikutukset. Ilta-Sanomat, 12.5.1941, s. 2.
  5. The Blitz World War 2 worldwar2exraf.co.uk. Arkistoitu 13.8.2007. Viitattu 29.7.2007.