Maaseudun Säätiö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maaseudun Säätiö
Perustettu 1950
Kotipaikka Helsinki
Tarkoitus Maaseudun yhteishengen kasvattaminen
Maaseutuhenkisen sivistystoiminnan tukeminen ja vaaliminen
puoluerahoitus
Johtaja Ossi Lantto
Hallitus
Säätiön sivut

Maaseudun Säätiö on vuonna 1950 rekisteröity säätiö, joka kytkeytyy läheisesti Suomen Keskustaan. Säätiön tarkoituksena on sääntöjen mukaisesti maaseudun yhteishengen kasvattaminen sekä maaseutuhenkisen sivistystoiminnan vaaliminen ja tukeminen. Säätiötä suunniteltiin aluksi jopa puolueen päärahoittajaksi, mutta rooli jäi vähäisemmäksi. Säätiö on ollut keskeinen toimija Keskustan toimitilajärjestelyissä. Säätiön säännöissä ei ole muodollista yhteyttä puolueeseen, mutta sen itseään täydentävä hallitus on koostunut ministeri- ja kansanedustajatason keskustavaikuttajista sekä puolueen talous- ja järjestöhallinnon ammattilaisista. Säätiön kiinteistöomaisuuteen pohjaavan taseen velaton arvo on vaihdellut kahden miljoonan euron molemmin puolin.[1][2]

Säätiö on Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n jäsenjärjestö.[3]

Vuosituhannen taitteen toimintakertomuksissa säätiö kuvailee toimintaansa siten, että säätiö on toiminut yhteistyössä Keskustapuolueen, sen sisarjärjestöjen ja Alkio-opiston kanssa. Säätiön jakanut opistolle stipendejä ja toisinaan säätiö on ostanut taidetta puolueen vaaliehdokkaiden tukiyhdistyksiltä. Isommat avustukset on ohjatu joko omista varoista tai lahjoituksista Keskustapuolueelle. Lisäksi säätiön toiminta on keskittynyt pitkään Keskustan puoluetoimiston ympärille.[1]

Maaseudun Säätiön tarkoitus oli alkujaan Arvo Korsimon suunnitelman mukaisesti koota varoja elinkeinoelämältä. Maalaisliiton tunnukset eivät näkyneet suoraan säätiön toiminnassa, jotta lahjoitusten tekeminen olisi säätiölle helpompaa. 1950-luvulla säätiön varoista huomattava osa sijoitettiin Maalaisliiton puoluetalon rakentamishankkeeseen ja sittemmin se on ollut keskeinen toimija myös Keskustan toimitilajärjestelyissä. Säätiö oli Keskustan välikäsi myös 1970-luvulla perustetussa Tarveasunnot Oy:ssä eli myöhemmässä TA-yhtymässä.[1]

Myöhemmin säätiö luopui TA-Yhtymän omistuksista sekä puolueen äänenkannattajaa julkaisevan Joutsen Media Oy:n osakkeista. Toisaalta säätiö on laajentanut osuuttaan omistamissaan asunto-osakeyhtiöissä. Näiden toimenpitsieden jälkeen säätiön omistukset ovat olleet keskeisimmin kiinteistöomaisuutta.[1]

  1. a b c d Venho, Tomi: Kabinetin puolella (Säätiöt ja puoluerahoitus Suomessa) KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö. 2018. Viitattu 7.3.2023.
  2. Etusivu Maaseudun Säätiö. Viitattu 7.3.2023.
  3. Jäsenjärjestöt Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto. Viitattu 7.3.2023.