Marabi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marabi on eteläafrikkalaista kosketinsoitinmusiikkia, jota yleensä esitetään urkuharmonilla. Sillä on yhteisiä piirteitä yhdysvaltalaisen ragtime- ja bluesmusiikin kanssa. Nykyisin sen piirteitä voidaan havaita muun muassa Abdullah Ibrahimin musiikissa.[1]

Marabi syntyi 1900-luvun alussa Witwatersrandissa kaupunkeihin muuttaneiden mustien kaivostyöläisten getoissa. Sen tarkoituksena oli houkutalla asiakkaita laittomiin shebeen-baareihin. Musiikissa käytettiin muutamia yksinkertaisia sointuja toistuvissa sointukuluissa. Koska marabi liittyi laittomiin anniskeluravintoloihin ja prostituutioon, marabimuusikot muodostivat musiikkillisen alamaailman eivätkä he levyttäneet. Sekä valkoiset virkamiehet että koulutettu musta väestö paheksui sitä samalla tavalla kuin jazzia pidettiin Yhdysvalloissa sen alkuaikoina "paholaisen musiikkina".[1]

1930- ja 1940-luvuilta alkaen marabi kehittyi varhaiseksi ja omaleimaisimmaksi eteläafrikkalaiseksi jazzmusiikiksi mbaqangaksi.[1]

  1. a b c SAinfo reporter: South African music: marabi Brand South Africa. Big Media Publishers. Arkistoitu 19.5.2015. Viitattu 6.7.2010. (englanniksi)