Matts Forss

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mattias ”Matts” Forss (9. marraskuuta 1885 Vöyri24. heinäkuuta 1967 Vöyri) oli suomalainen poliitikko. Hänen puolueensa oli Ruotsalainen kansanpuolue.[1]

Forss valittiin eduskuntaan kaksissa vaaleissa, 1945 ja 1948, ja hän toimi kansanedustajana kuuden vuoden ajan, huhtikuusta 1945 heinäkuuhun 1951. Hän edusti Vaasan läänin pohjoista vaalipiiriä. Eduskunnan valiokunnista hän vaikutti lakivaliokunnassa, maatalousvaliokunnassa ja talousvaliokunnassa. Hän toimi poliittisella urallaan myös Vöyrin kunnallislautakunnan ja kunnanvaltuuston jäsenenä, jälkimmäisen puheenjohtajana sekä Ruotsalaisen kansanpuolueen lisätyn keskushallituksen jäsenenä.[1]

Forss syntyi maanviljelijäperheeseen ja oli itsekin varsinaiselta ammatiltaan maanviljelijä. Hän viljeli maata kotikunnassaan Vöyrillä vuodesta 1909. Kansakoulun ja kansanopiston käynyt Forss toimi myös lautamiehenä ja sai herastuomarin arvon.[1]

Hänen puolisonsa oli Edla Maria Seppä, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1909. Forss kuoli heinäkuussa 1967, 81-vuotiaana.[1]

  1. a b c d Matts Forss Suomen kansanedustajat. Eduskunta.