Maurice Sendak

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maurice Sendakin kirja Hassut hurjat hirviöt herätti pahennusta Yhdysvalloissa 1960-luvulla groteskien hirviöiden takia.

Maurice Sendak (10. kesäkuuta 1928 New York8. toukokuuta 2012[1][2] Ridgefield, Connecticut) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja kuvittaja, joka tunnettiin Suomessa ennen kaikkea kuvakirjoistaan Hassut hurjat hirviöt (Where the Wild Things Are, 1963) ja Mikko Maitomies (In the Night Kitchen, 1970). Sendakin yli kahdestakymmenestä kirjasta on suomennettu kolme.

Sendak syntyi New Yorkissa.[3] Kaksitoistavuotiaana hän päätti tulla isona satukirjojen kuvittajaksi nähtyään Walt Disneyn elokuvan Fantasia. Sendak kuvitti 1950-luvulla useita muiden kirjoittajien lastenkirjoja ennen kuin alkoi itse kirjoittaa tarinat kirjoihinsa.

Sendakin kirjoista monet, kuten Mikko Maitomies, ovat herättäneet keskustelua etenkin Yhdysvalloissa, koska niissä on ollut epäsovinnaisia aiheita, kuten lapsien sieppaamista ja vanhempien katoamista, ja Mikko Maitomiehessä esiintyy alaston poika. Sendak käsittelee muissakin kirjoissaan lasten ahdistavia unia. Mikko Maitomies on ollut usein sensurointiyritysten kohteena.[4]

Sendak pitää useiden sukulaistensa menehtymistä natsi-Saksan keskitysleireillä ja tästä aiheutunutta onnetonta lapsuutta syynä kirjojensa aihevalinnoille.[5] Sendakin viimeisessä ennen kuolemaansa kirjoittamassaan teoksessa Bumble-Ardy (2011) porsaan vanhemmat teurastetaan, jonka jälkeen hän pitää hurjat syntymäpäiväjuhlat.[2]

Sendak on myös lavastanut teatteriesityksiä, esimerkiksi Mozartin Taikahuilun ja Tšaikovskin Pähkinänsärkijän.[2]

Sendak sai Astrid Lindgrenin muistopalkinnon vuonna 2003.[6]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mikko maitomies /laat. Maurice Sendak; suom. Kirsi Kunnas; tekstannut Alfons Eder. Weilin + Göös, 1972 2. p. 1988 (alkuteos: In the night kitchen, 1970)
  • Hassut hurjat hirviöt /Kert. ja kuv. Maurice Sendak; Suom. Heidi Järvenpää. Weilin + Göös, 1970 4. p. Tammi, 2001. (alkuteos Where the Wild Things Are, 1963)
  • Kiva kamala pentu eli Haluatko ihan varmasti oman koiran? /kertoneet Maurice Sendak ja Matthew Margolis; kuv. Maurice Sendak; suom.: Kaija Pakkanen. Weilin + Göös, 1977
Kuvitukset
  • Pikku karhu / Else Holmelund Minarik; kuv. Maurice Sendak. Otava, 1960.[Uusi p.]. 1986
  • Minä olisin sinä ja sinä olisit minä /Ruth Krauss; kuv. Maurice Sendak; suom. Martti Qvist. Karisto, 1956
  • Mitä antaisin lahjaksi, herra Puputti? /kert. Charlotte Zolotow; kuv. Maurice Sendak; suom. Mirja Kallioinen. Weilin + Göös, 1972 2. p. 1988
  • Suukko Pikku Karhulle /Else Holmelund Minarik; kuv. Maurice Sendak; suom. Pirkko Harainen. Otava, 1979
  • Pikku Karhu saa ystävän /Else Holmelund Minarik; kuv. Maurice Sendak; suom. Pirkko Harainen. Otava, 1979
  • Hölmön paratiisi ja muita satuja /Isaac Bashevis Singer; kuv. Maurice Sendak; suom. Leena Krohn. Tammi, 1979
  • Pikku Karhu mummolassa /Else Holmelund Minarik; kuv. Maurice Sendak; suom. Pirkko Harainen. Otava, 1979
  • Mili kultaseni; Grimmin sadun on suomeksi tulkinnut Leena Krohn ja kuv. Maurice Sendak. Gummerus, 1988
  • Pikku Karhun tarinat /Else Holmelund Minarik; kuvittanut Maurice Sendak. Otava,1997. Weilin + Göös,
  1. Lastenkirjailija Maurice Sendak on kuollut Helsingin Sanomat. 8.5.2012. Viitattu 8.5.2012.
  2. a b c Muistokirjoitus. Hs.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Barnes Nobles (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. The 100 Most Frequently Challenged Books of 1990–2000
  5. Why Maurice Sendak Puts Kid Characters in Danger 26.9.2006. National Public Radio (NPR). Viitattu 10.6.2013. (englanniksi)
  6. Barclay Agency (Arkistoitu – Internet Archive)


Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.