Meri-Rastila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Meri-Rastila
Havsrastböle
Kaupungin kartta, jossa Meri-Rastila korostettuna. Helsingin kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Meri-Rastila korostettuna.
Helsingin kaupunginosat
Kaupunki Helsinki
Suurpiiri Itäinen suurpiiri
Kaupunginosa nro 544
Pinta-ala 1,91[1] km² 
Väkiluku 5 327 ()[2]
Väestötiheys 2 789 as./km²
Osa-alueet on itse osa-alue Vuosaaren peruspiirissä
Postinumero(t) 00980
Lähialueet Kallahti, Rastila, Vartiosaari, Marjaniemi, Puotila

Meri-Rastila (ruots. Havsrastböle) on Helsingin Vuosaaren kaupunginosan osa-alue. Meri-Rastilassa asuu 5 327 ihmistä (1.1.2017) ja työpaikkoja on 263 (31.12.2015).[1]

Nykyinen kerrostalovaltainen asuinalue on rakennettu pääosin 1990-luvun alkupuolella;[3] sitä ennen alue oli lähinnä metsäistä Rastilan ulkoilualuetta. Vanhastaan alue on kuulunut Rastilan (Rastböle) keskiajalta periytyvän kartanon alueisiin, jonka maat Helsingin kaupunki hankki omistukseensa 1950-luvun alussa.

Osa-alueen asukkaista 40 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2019 lopussa.[4]

Meri-Rastila rajoittuu maantieteellisesti pohjoisessa Vuotiehen ja metrorataan, lännessä Vartiokylänlahteen, ja idässä Kallahden alueeseen ja etelässä se jatkuu aina Ramsinniemen kärkeen asti. Metroradan pohjoispuolella Meri-Rastilan naapurissa sijaitsee pientalovaltainen Rastila, johon kuuluu myös 2000-luvulla valmistunut Rastilankallion kerrostaloalue. Meri-Rastilan alueeseen kuuluvat pientalo- ja huvila-alueet Ramsinrannassa ja Ramsinniemessä. Ramsinniemessä sijaitsee meren rannalla myös kokoushotelli Rantapuisto. Sen lähellä sijaitsee myös entinen hotelli Vuoranta, joka oli aikanaan Alkon koulutuskeskus.

Meri-Rastilan kerrostaloalueen keskellä on Haruspuisto, jonka eteläpuolella on hieman metsää. Pohjoispuolella on Meri-Rastilan tori. Torin vieressä on kauppa, jossa on myös muita liiketiloja. Puiston ja torin väliin jää korttelitalo Merirasti, jossa on päiväkoti, Merilahden peruskoulun luokat 1–4, nuorisotalo ja Merirasti-kappeli. Korttelitalo on valmistunut vuonna 1993 ja sen ovat suunnitelleet Kaarlo Leppänen ja Anneli Nurmi.[5]

Meri-Rastila on yksi Helsingin monikulttuurisimpia alueita, ja vuoden 2019 lopussa 40 prosenttia osa-alueen asukkaista oli ulkomaalaistaustaisia[4]. Maahanmuuttajista kertova televisiosarja Mogadishu Avenue on nimetty Meri-Rastilantien lempinimen mukaan. Meri-Rastilassa alle 16-vuotiaista 60 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia, ja heistä vain alle 3 prosenttia on länsimaalaistaustaisia[6].

Asukkaiden tulo- ja koulutustaso ovat kaupungin keskiarvoa matalampia. Ramsinrannan rakentamisen myötä asukkaiden keskimääräinen tulo- ja koulutustaso ovat kuitenkin viime vuosina selvästi nousseet. Nykyisin 8 prosentilla 15 vuotta täyttäneistä Meri-Rastilan asukkaista on ylempi korkeakoulututkinto tai tutkijankoulutus.[7]

Vuonna 2021 hyväksytty uusi asemakaava mahdollistaa alueelle 2 400 asukasta lisää.[8]

Nähtävyyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meri-Rastilassa Vartiokylänlahden rannalla on laaja ulkoilupuisto, joka käsittää metsää, kallioista merenrantaa sekä niittyalueita Vuosaaren sillan lähistöllä muistuttamassa Rastilan kartanon entisistä pelto- ja laidunalueista. Metsässä on myös pirunpelto, joka on vanhaa Litorinameren rantakivikkoa.

Meri-Rastilaan pääsee Rastilan ja Vuosaaren metroasemilta runkolinjalla 560. Öisin ajaa yöbussi 96N suoraan Rautatientorilta/Rautatientorille. Yöbussilla on viikonloppuisin myös aamuyölähtöjä. Arkipäivisin kulkee lähibussilinja 817 Vuosaaren metroasemalta Kallahden kautta Ramsinniemeen.

Panoraamakuva Meri-Rastilasta. Lähimpänä HOASin rakennuksia Harustiellä.

Lähdeviitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]