Michael Jacksonin videografia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Michael Jackson vuonna 1988.

Tämä on Michael Jacksonin videotuotanto. Jackson oli yhdysvaltalainen artisti ja viihdyttäjä. Hän debytoi ammatillisella musiikkialalla 11-vuotiaana The Jackson 5 -yhtyeen jäsenenä ja aloitti soolouransa vuonna 1971, tosin Jackson 5 -brändin alla.[1] 1980-luvun alussa Jacksonista tuli populaarikulttuurin tunnetuimpia henkilöitä sekä ensimmäinen afroamerikkalainen artisti, jonka musiikkivideoita näytettiin MTV-musiikkikanavalla. Jackson oli ensimmäisiä artisteja, jotka panostivat musiikkivideoihin. Hänen musiikkivideot Beat It, Billie Jean ja Thriller sinetöivätkin musiikkivideoiden lopullisen läpilyönnin. Jackson pääsi Guinness World Recordsiin hänen musiikkivideoiden pituuden, menestyksen ja kalleuden takia.

Vuonna 1978 Jackson esiintyi The Wiz musikaalissa. Vuonna 1986 Jackson esiintyi 17 minuuttia kestävässä Captain EO -lyhytelokuvassa, jonka teko maksoi 30 miljoonaa dollaria. Vuonna 1988 Jackson esiintyi Moonwalker-elokuvassa, jossa esiintyi Jacksonin lisäksi Joe Pesci. Vuonna 1997 Jackson esiintyi Ghosts-lyhytelokuvassa/musiikkivideossa, jonka Guinness World Records nimesi maailman pisimmäksi musiikkivideoksi vuonna 2002. Jackson on myös tehnyt cameo-esiintymisiä elokuvissa Men in Black II (2002) ja Miss Cast Away (2004).

Musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Steve Barron ohjasi musiikkivideon Billie Jean.
John Landis ohjasi musiikkivideot Thriller ja Black or White.
Martin Scorsese ohjasi musiikkivideon Bad.
Spike Lee ohjasi musiikkivideot They Don't Care About Us ja This Is It.
Vuosi Kappale Huomautettavaa Ohjaaja(t)
1979
Don't Stop 'til You Get Enough Nick Saxton
Rock with You Bruce Gowers
1980 She's Out of My Life Bruce Gowers
1982 Billie Jean Ensimmäinen mustan artistin musiikkivideo, jota esitettiin MTV -kanavalla. Steve Barron
Beat It Bob Giraldi
Say Say Say Mukana Paul McCartney Bob Giraldi
Thriller Videosta on olemassa lyhennetty ja pitkä versio. Guinness World Recordsin listalla maailman menestynein musiikkivideo. John Landis
1987 Bad Videosta on olemassa lyhennetty ja pitkä versio. Martin Scorsese
The Way You Make Me Feel Videosta on olemassa lyhennetty ja pitkä versio. Joe Pytka
1988 Man in the Mirror Videosta on olemassa 2 eri versiota. Donald Wilson
Dirty Diana Videosta on olemassa 2 eri versiota. Joe Pytka
Another Part of Me Videosta on olemassa 2 eri versiota. Patrick Kelly
Smooth Criminal Videosta on olemassa myös nopeutettu versio. Colin Chilvers
Speed Demon Colin Chilvers
Come Together Colin Chilvers
1989 Leave Me Alone Jim Blashfield ja Paul Diener
Liberian Girl Jim Yukich
1991 Black or White Videosta on olemassa lyhennetty ja kokopitkä versio. Mukana Macaulay Culkin ja Tyra Banks. Musiikkivideo keräsi ensi-iltanaan ennätykselliset 500 miljoonaa katsojaa. John Landis
1992 Remember the Time Mukana Eddie Murphy, Iman ja Magic Johnson. John Singleton
In the Closet Videosta on olemassa myös "Club Mix" -remix-versio. Mukana Naomi Campbell. Herb Ritts
Jam Videosta on olemassa myös erikoisversio. Mukana Michael Jordan. Michael Jackson ja David Kellogg
Heal the World Joe Pytka
1993 Whatzupwitu Mukana Eddie Murphy. Wayne Isham
Give In to Me Videosta on olemassa myös erikoisversio. Mukana Slash. Andy Moharan
Who Is It Videosta on olemassa 2 eri versiota. David Fincher
Will You Be There Videosta on olemassa 2 eri versiota. Vincent Paterson
Gone Too Soon Videosta on olemassa 2 eri versiota. Bill DiCicco
1995 HIStory Teaser Rupert Wainwright
Scream Mukana Janet Jackson. Nimetty Guinness World Recordsin listalla maailman kallein musiikkivideo. Mark Romanek
Childhood Nicholas Brandt
You Are Not Alone Videosta on olemassa myös erikoisversio. Mukana Lisa Marie Presley. Wayne Isham
Earth Song Nicholas Brandt
1996 They Don't Care About Us Videosta on olemassa 2 eri versiota. Alkuperäisen version teemana oli vankila, jonka takia musiikkikanavat eivät suostuneet esittämään videota televisiossa. Uusi "väkivallattomampi" versio kuvattiin Brasiliassa. Spike Lee
Stranger in Moscow Nicholas Brandt
Why Mukana yhtye 3T. Michael Jackson ja Ralph Ziman
1997 Blood on the Dance Floor Videosta on olemassa myös "Refugee Camp Mix" -remix-versio sekä erikoisversio, joka sisältää ennen julkaisemattomia kohtia. Videosta kuvattiin myös remix-versio 8-millisellä kameralla, mutta sitä ei koskaan julkaistu. Michael Jackson ja Vincent Paterson
HIStory (Tony Moran Remix) Jim Gable
Ghosts Videosta on olemassa lyhennetty ja kokopitkä versio. Guinness World Recordsin listalla maailman pisin musiikkivideo. Stan Winston
2001 You Rock My World Videosta on olemassa lyhennetty ja kokopitkä versio. Mukana Chris Tucker, Marlon Brando, Michael Madsen ja Billy Drago. Paul Hunter
Cry Nicholas Brandt
2003 One More Chance Montaasi aikaisemmista musiikkivideoista. Jim Gable
2004 Cheater Montaasi vuoden 1992 Bukarestin live-esiintymisestä.
2008 Wanna Be Starting Something 2008 Montaasi aikaisemmista musiikkivideoista ja live-esiintymisistä. Mukana Akon. Videosta on olemassa 2 eri versiota.
2009 This Is It Videosta on olemassa 2 eri versiota. Spike Lee
2010 One More Chance Alkuperäinen vuonna 2003 kuvattu video, jota ei tuolloin julkaistu. Michael Jackson
Hold My Hand Mukana Akon. Mark Pellington
2011 Hollywood Tonight Videon ääniraidalla käytetään "Throwback Mix" -remixiä alkuperäisen albumiversion sijaan. Wayne Isham
Behind the Mask Dennis Liu

Muut musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1995 ennen menestyksekkään HIStory: Past, Present and Future, Book I -albumin julkaisua Epic Records julkaisi kaksi musiikkivideo remixiä, jotka sisälsivät Jacksonin musiikkivideoita kronologisessa järjestyksessä miksattuna yhteen. Myös osa ääniraidoista oli uudelleen miksattuja. HIStory Mega Remix julkaistiin myöhemmin HIStory on Film, Volume II -musiikkivideokokoelman VHS ja Laserdisc -versioissa. Myöhemmin julkaistu DVD -versio ei sisältänyt kyseistä musiikkivideota.

Vuosi Musiikkivideo Huomautettavaa
1995 HIStory 10 Minute Dance Mega Mix
HIStory Mega Mix

Muut esiintymiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Musiikkivideo Huomautettavaa
1985 We Are the World Sisältää studiomateriaalia Jacksonista vuodelta 1985.
2001 What More Can I Give Sisältää studiomateriaalia Jacksonista vuodelta 2001.
2010 We Are the World 25 for Haiti Sisältää studiomateriaalia Jacksonista vuodelta 1985.

The Jacksons -yhtyeen musiikkivideot joissa Michael Jackson esiintyy.

Vuosi Musiikkivideo Huomautettavaa Ohjaaja
1976 Enjoy Yourself
Dreamer
1977 Goin' Places
Even Though You're Gone
1978 Blame It on the Boogie
1979 Shake Your Body (Down to the Ground)
1980 Can You Feel It Videon konsepti on Michael Jacksonin suunnittelema. Bruce Gowers ja Robert Abel
1989 2300 Jackson Street

Lyhytkuvaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jackson ja Kenny Ortega kuvasivat muutaman musiikkivideon uudelleen. Videoita oli tarkoitus käyttää This Is It -konserttisarjassa tiettyjen kappaleiden aikana tai kappaleiden avauksena ja loppuna. Videoista ja niiden kuvauksista nähtiin pätkiä Michael Jackson's This Is It -konserttielokuvassa. Elokuva julkaistiin helmikuussa 2010 DVD:lle ja Blu-raylle. Blu-ray-versio sisälsi lyhytvideot Smooth Criminal ja Thriller.

Vuosi Video Ohjaaja
2009 Smooth Criminal Kenny Ortega
2009 Thriller Kenny Ortega
2009 Earth Song Kenny Ortega
Vuosi Mainos Mainoksessa käytetty musiikki
1971 Alpha Bits Cereal
1971 Sugar Crisp "I'll Be There"
1973 Alpha Bits Cereal
1973 Alpha Bits Cereal
1974 Alpha Bits Cereal
1980 Suzuki "Don't Stop 'til You Get Enough"
1980 Suzuki "Off The Wall"
1980 Suzuki "Off The Wall"
1984 Pepsi "Pepsi Generation" "Billie Jean" (Uudelleen sanoitettu)
1984 Pepsi "Convention" "Billie Jean" (Uudelleen sanoitettu)
1987 Pepsi "The Chase" "Bad" (Uudelleen sanoitettu)
1987 Pepsi "The Chopper" "Bad" (Uudelleen sanoitettu)
1987 Pepsi "The Museum" "Bad" (Uudelleen sanoitettu)
1987 Pepsi "The Finale" "Bad" (Uudelleen sanoitettu)
1987 Pepsi "Looking For Me" "Bad" (Uudelleen sanoitettu)
1989 The California Raisins "I Heard It Through The Grapevine"
1990 LA Gear -
1991 Sony TV Kitara Basso "Black or White"
1992 Pepsi "Black or White" (Uudelleen sanoitettu)
1992 Pepsi "Dreams" "Who Is It"
1992 Pepsi "I'll Be There" (Uudelleen sovitettu)
1997 Esonic "Earth Song" (Remix)
2008 Sobe Life Water: Thrillicious (Pepsi) "Thriller"
2011 Pepsi - "Music Icons" "Tonight is the Night"
Francis Ford Coppola ohjasi lyhytelokuva Captain EO:n.
Vuosi Elokuva Rooli Ohjaaja Viite
1978 The Wiz Scarecrow Sidney Lumet [2]
1983 Michael Jackson's Thriller Hän itse John Landis [3]
1986 Captain EO Captain EO Francis Ford Coppola [4]
1988 Moonwalker Hän itse Jerry Kramer [5]
1997 Michael Jackson's Ghosts Hän itse/Maestro/Pormestari/Ghoul/Luuranko Stan Winston [6]
2002 Men in Black II Agent M (cameo) Barry Sonnenfeld [7]
2004 Miss Cast Away and the Island Girls Agent MJ (cameo) Bryan Michael Stoller [8]
2009 Michael Jackson's This Is It Hän itse Kenny Ortega [9]
Vuosi Tv-spesiaali/sarja/dokumentti Rooli Ohjaaja Viite
1971 Goin' Back to Indiana Hän itse Kip Walton [10]
1972 The Jackson 5 Show Hän itse
1976 The Jacksons Hän itse Bill Davis [11]
1991 Simpsonit, jakso "Mies vaaleanpunaisessa paidassa" (salanimellä John Jay Smith) Leon Kompowsky Rich Moore [12]
2003 Michael Jackson's Private Home Movies Hän itse [13]
Living with Michael Jackson Hän itse Julie Shaw [14]
The Michael Jackson Interview: The Footage You Were Never Meant to See Hän itse [15]

Dokumenttielokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Nimi Ohjaaja Viite
2010 Michael Jackson Commemorated Marc Schaffel, Austen Tayler [16]
2011 Michael Jackson: The Life Of An Icon David Gest

Viralliset julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Video Tyyppi Formaatti
1983 Making Michael Jackson's Thriller Näin tehtiin -dokumentti

VHS

1988 Moonwalker Elokuva VHS & DVD & Blu-Ray
1989 Michael Jackson: The Legend Continues Dokumentti VHS
1993 Dangerous - The Short Films Musiikkivideo-kokoelma

VHS & DVD

1995 Video Greatest Hits - HIStory Musiikkivideo-kokoelma

VHS & DVD

1996 HIStory World Tour: Live in Seoul Konsertti

VHS

1997 HIStory on Film, Volume II Musiikkivideo-kokoelma

VHS & DVD

1997 Michael Jackson's Ghosts Lyhytelokuva

VHS

2001 HIStory on Film I & II Musiikkivideo-kokoelma

DVD

2003 Number Ones Musiikkivideo-kokoelma

DVD

2004 Michael Jackson: The One[17] Dokumentti DVD
2005 Live in Bucharest: The Dangerous Tour Konsertti DVD
2010 Michael Jackson's This Is It Konserttielokuva DVD & Blu-Ray
2010 Michael Jackson in Soul Train Tv-show DVD
2010 Michael Jackson's Vision Musiikkivideo-kokoelma DVD

Elämäkertaelokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Video Jacksonin esittäjä Kesto Formaatti
1992 The Jacksons: An American Dream Alex Burrall, Jason Weaver, Wylie Draper 240min VHS & DVD
2004 Man In The Mirror: The Michael Jackson Story Flex Alexander 87min DVD
  1. Michael Jacksonin poikkeuksellinen elämä. Ilta-Sanomat, 2009, nro 26.6., s. 28.
  2. Jones, s. 229, 259
  3. Thriller The Internet Movie Database. Viitattu 27.8.2010. (englanniksi)
  4. Taraborrelli, s. 355–356
  5. Taraborrelli, s. 413–414
  6. Taraborrelli, s. 610
  7. Scott, A. O: Defending Earth, With Worms and a Talking Pug The New York Times. Viitattu 26.8.2010. (englanniksi)
  8. Jen Chaney: 'Miss Cast Away': You Know It's Bad The Washington Post. Viitattu 26.8.2010. (englanniksi)
  9. Le, Danny: Michael Jackson's "This Is It," to be Presented In Theaters Around The World michaeljackson.com. Viitattu 26.8.2010. (englanniksi)
  10. Goin' Back to Indiana The Internet Movie Database. Viitattu 27.8.2010. (englanniksi)
  11. "The Jacksons" The Internet Movie Database. Viitattu 26.8.2010. (englanniksi)
  12. "The Simpsons" Stark Raving Dad The Internet Movie Database. Viitattu 26.8.2010. (englanniksi)
  13. Michael Jackson's Private Home Movies 2003. The Internet Movie Database. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  14. Living with Michael Jackson: A Tonight Special 2003. The Internet Movie Database. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  15. Michael Jackson: Toinen näkökulma 2003. The Internet Movie Database. (englanniksi)
  16. Jeff Dorta: Michael Jackson Commemorated Releases to 150 Theatres in Japan; Directed By First American Female Filmmaker Commissioned By Japan prnewswire.com. Viitattu 8.10.2010. (englanniksi)
  17. Michael Jackson: The One IMDB. Viitattu 11.1.2017.