Michelle Suárez Bértora

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Michelle Suárez Bértora (21. helmikuuta 198422. huhtikuuta 2022) oli uruguaylainen poliitikko, juristi ja aktivisti.[1][2][3]

Suárez Bértora kertoi haastattelussa tunnistaneensa transsukupuolisuutensa 15-vuotiaana. Hänen mukaansa hänen vanhempansa pysyivät aina hänen tukenaan. Suárez Bértora aloitti vuonna 2009 äitinsä kuoleman jälkeen toiminnan aktivistina sukupuolivähemmistöjen asioiden puolesta. Suárez Bertora oli aktivistina mukana laatimassa lakiesitystä, joka meni läpi ja johti samaa sukupuolta olevien avioliittojen lailliseen tunnustamiseen Uruguayssa vuonna 2013. Suárez Bertorasta tuli lokakuussa 2017 ensimmäinen transsukupuolinen Uruguayn senaatin jäsen. Hän edusti Uruguayn kommunistista puoluetta.[2] Suárez Bertora oli valmistunut Tasavallan yliopistosta[1] ja oli myös maansa ensimmäinen transsukupuolinen juristi.[4]

Suárez Bértora joutui eroamaan senaatista tultuaan syytetyksi lakiasiakirjojen väärentämisestä. Hänet tuomittiin vuonna 2019 kahden vuoden kotiarestiin ja kahden vuoden koeaikaan. Häneltä myös kiellettiin toimiminen julkisissa viroissa, eikä hänellä olisi enää ollut oikeutta toimia juristina ennen vuotta 2023. Suárez Bértora kuitenkin kuoli huhtikuussa 2022 oltuaan uruguaylaisten mediatietojen mukaan sairaalassa sydämeen liittyneiden terveysongelmien johdosta.[4]

  1. a b MICHELLE SUÁREZ BÉRTORA 21.02.1984 - 22.04.2022 Biblioteca del Poder Legislativo 12.5.2022, viitattu 27.4.2023
  2. a b Uruguay’s first transgender senator seated, vows protections Indian Express 11.10.2017, viitattu 27.4.2023
  3. Suárez Bertora, Michelle Parlamento UY, viitattu 27.4.2023
  4. a b Michael K. Lavers, First Transgender lawmaker in Uruguay dies Los Angeles Blade 25.4.2022, viitattu 27.4.2023