Mihail Kasjanov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mihail Kasjanov
Михаи́л Касья́нов
Venäjän pääministeri
Presidentti Vladimir Putin
Edeltäjä Vladimir Putin
Seuraaja Viktor Hristenko
Henkilötiedot
Syntynyt8. joulukuuta 1957 (ikä 66)
Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto (nykyään Venäjä)
Puoliso Irina Kasjanova
Tiedot
Puolue Sitoutumaton
20002006
Kansan demokraattinen unioni
20062010
Kansan vapauden puolue
2012
Aiheesta muualla
kasyanov.ru

Mihail Mihailovitš Kasjanov (ven. Михаи́л Миха́йлович Касья́нов, s. 8. joulukuuta 1957 Solntsevo) oli Venäjän pääministeri tammikuusta 2000 helmikuuhun 2004. Kasjanov on koulutukseltaan insinööri ja ekonomisti. 80-luvulla Kasjanov työskenteli Gosplanissa ja Jeltsinin aikana Venäjän rahaministeriössä. Pääministerikauden jälkeen Kasjanov yritti vuonna 2008 Venäjän presidentiksi, muttei saanut kyllin nimiä taakseen. Kasjanov on arvostellut Putinin hallintoa ja Venäjällä vallitsevaa laittomuutta ja korruptiota. Kasjanov ei ole automaattisesti kansan suosima, koska hänet liitetään Jeltsinin ajan yksityistämisiin. Länsimielisenä tunnettua Kasjanovia on Venäjällä syytetty lännen rahoittamaksi oppositiohahmoksi ja epäilty korruptiosta 90-luvulla. Venäjän hallitusta kannattavat tšetšeenit ovat uhanneet tappaa Kasjanovin.

Varhainen elämä ja pääministerikausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kasjanov ja Vladimir Putin vuonna 2000.

Kasjanov opiskeli Moskovan auto- ja liikenneinstituutissa ja työskenteli valtion rakennuskomiteassa ja Neuvostoliiton valtion suunnittelukomiteassa Gosplanissa 1981–1990. Kasjanovilla on vaimo Irina Kasjanova, jonka kanssa hänellä on tytär. Vuonna 1993 hän siirtyi Boris Fjodorovin kutsusta Venäjän federaation valtiovarainministeriöön sopimaan maan ulkomaisista veloista ja hänestä tuli Jeltsinin lähipiirin, ns. "Jeltsinin perheen" jäsen. Kasjanovista tuli varavaltiovarainministeri 1995 ja valtiovarainministeri toukokuussa 1999. Tammikuussa 2000 hänet nimitettiin ensimmäiseksi varapääministeriksi myös presidentin tehtäviä hoitavan pääministeri Vladimir Putinin alaisuuteen. Kasjanov nimitettiin toukokuussa 2000 duuman äänin 325–55 pääministeriksi. Häntä ei pidetty vahvana politiikantekijänä, vaan lähinnä juoksevien asioiden hoitajana. Kun Mihail Hodorkovski pidätettiin lokakuussa 2003, Kasjanov arvosteli päätöstä ja arveli JUKOSin osakkeiden takavarikon vähentävän luottamusta Venäjän talouteen.

Kasjanov toimi pääministerinä 24. helmikuuta 2004 saakka, jolloin Putin erotti koko hallituksen. Pääministeriksi nousi varapääministeri Viktor Hristenko. [1]

Korruptioepäilyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasjanovia pidettiin hänen aloittaessaan pääministerinä 2000 riippumattomana oligarkeista, mutta toisaalta hänellä on myös väitetty olevan läheiset suhteet Boris Berezovskiin, joka käytti huomattavaa vaikutusvaltaa Boris Jeltsinin sisäpiiriin. Kasjanov on myös saanut lempinimen "Miša 2%" ("миша 2%") väitetyistä voitelurahavaatimuksistaan. Näistä ei ole kuitenkaan minkäänlaisia todisteita. Kommersantin haastattelussa Kasjanov tunnustaa olevansa useiden oligarkkien hyvä ystävä tai tuttu, mutta kieltää näiden johdattelevan hänen politiikkaansa. [2] Hänen toimiaan juuri ennen pääministerikauden päättymistä alettiin tutkia heinäkuussa 2005 mahdollisen miljardin dollarin kavallusepäilyn vuoksi ja oikeus tuomitsi hänet alkuvuodesta 2006 menettämään kaksi omistamaansa datšaa takaisin valtiolle[3].

Kasjanov opposition tapaamisessa vuonna 2009.

Kasjanov ilmoitti lokakuussa 2005 osallistuvansa Venäjän presidentinvaaliin 2008 ja syyttänyt Vladimir Putinia demokratian katoamisesta ja itseensä kohdistuvasta poliittisesta ajojahdista.[4][5][6] Hän kirjoitti esipuheen lontoolaisen think tankin Foreign Policy Centren elokuun 2005 julkaisuun Blueprint for Russia, jossa hän arvosteli kovin sanoin Putinin hallintoa ja väittää demokraattisen valtion piirteiden hävinneen Venäjältä lyhyessä ajassa. Näinä merkkeinä hän pitää vallanjaon häviämistä, valtiosta riippumattoman median häviämistä, kuvernöörien nimitysoikeuden siirtymistä presidentille, korruption lisääntymistä ja valtionyritysten merkityksen kasvua.[7][8]

RIAn Peter Lavellen mukaan Kasjanov pyrkii luomaan itsestään kuvaa "oranssina" Putinin kriitikkona, jota valtakoneisto jahtaa syytteillä.[9]

Joulukuussa 2005 hän yritti ottaa johdon pienessä Venäjän demokraattisessa puolueessa, mutta epäonnistui. Hän perusti 15. maaliskuuta 2006 liberaalin kansan demokraattisen unionin tuomaan yhteen vasemmistolaiset ja demokraattiset voimat saman lipun alle.[10] Oppositio järjesti 11. heinäkuuta 2006 Moskovassa Toinen Venäjä -varjokokouksen ennen Pietarin G8-kokouksen alkua. Paikalla olivat ainakin Kasjanov, Andrei Illarionov ja Garry Kasparov. Liberaalit Jabloko ja Oikeistovoimien liitto jättäytyivät ulkopuolelle, koska ne eivät pitäneet ääri- ja kansallismielisten järjestöjen osallistumisesta. Tuolloin Kasjanov joutui tapahtumaan osallistuneen Euraasian nuorisoliiton aktivistin pahoinpitelemäksi.[11][12]

Kasjanovin mukaan Kreml oli irtisanonut häneltä valtion henkivartijat ainoana entisenä pääministerinä pois. Kasjanov sai vuosina 2015-2016 ennen parlamenttivaaleja monia tappouhkauksia. Tšetšenian presidentti Ramzan Kadyrov julkaisi tammikuussa 2016 Instagramissa videon, jossa Kasjanov oli kiikarikiväärin tähtäimessä[13]. Kasjanov sai helmikuussa 2016 myös eräässä moskovalaisessa ravintolassa luultavasti tšetšeeniltä kakun päähänsä[14]. Pari päivää myöhemmin aktivistit heittivät Kasjanovia kohti kananmunia osumatta kohteeseensa.

Venäjän hallituksen valvoma NTV-kanava esitti maaliskuussa 2016 turvallisuuspalvelun salaa kuvaaman paljastusvideon. Siinä Mihail Kasjanovin ja oppositiopoliitikko Natalia Pelevinen näköiset ihmiset harjoittivat keskenään seksiä. Intiimeimmät kohtaukset on jätetty dokumentista pois. Ohjelmasta kertova NTV:n uutinen oli otsikoitu "Kasjanov lörpötteli rakastajattaren kanssa opposition likaisista salaisuuksista”. Pitkään naimisissa ollut Kasjanov ei kommentoinut heti videota. Pelevine uhkasi nostaa oikeusjutun NTV:tä vastaan[15].

Kasjanov lisättiin Venäjän oikeusministeriön "ulkomaisten agenttien" rekisteriin marraskuussa 2023. Syynä oli ”Ukrainan erityisoperaation vastustaminen" ja kuuluminen järjestöön, jonka tavoitteena on ”häpäistä Venäjän ulko- ja sisäpolitiikka”.[16]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]