Mosambikin tulva (2000)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Satelliittikuva elokuussa 1999 Sama alue tulvan alla maaliskuussa 2000

Mosambikin tulva vuonna 2000 oli Mosambikin pahin tulva 50 vuoteen. Se jätti satoja tuhansia kodittomiksi. Infrastruktuurin korjaaminen kesti vuosia.

Tulvat aiheutuivat pääasiassa kahdesta voimakkaasta trooppisesta syklonista. Ensimmäinen niistä tuli maihin 9. helmikuuta ja aiheutti voimakkaita sateita eteläisessä Afrikassa. Etelä-Afrikassa 26 henkeä kuoli. Sateiden vaikutus oli kuitenkin tuhoisampi Mosambikin puolella. Pahimmin kärsivät Incomati- ja Limpopo-jokien varsilla olevat alueet, muun muassa pääkaupunki Maputo ja sen pohjoispuolinen laaja Gazan alue. Toinen sykloni, trooppinen sykloni Eline iski maihin 22. helmikuuta Mosambikin rannikolla alueilla, jotka olivat jo kärsineet edellisistä tulvista.[1]

Maaliskuun alussa avustustyöntekijät arvioivat että 100 000 ihmistä on evakuoitava ja että jopa 7 000 on pelastautunut puihin ja katoille. Tulvavesi nousi 4-8 metriä viidessä päivässä, kun kukkuloille satanut vesi ehti valua jokilaaksoihin.

Suomalainen Simo Weckstén toimi YK:n operaatiopäällikkönä katastrofin jälkiseurauksissa.

  1. Mozambique: How disaster unfolded BBC News. BBC. (englanniksi)