Niskavuoren nuori emäntä (vuoden 1987 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Niskavuoren nuori emäntä
DVD-julkaisun kansi. Kuvassa Loviisa (Erja Manto) ja Juhani (Veikko Honkanen).
DVD-julkaisun kansi. Kuvassa Loviisa (Erja Manto) ja Juhani (Veikko Honkanen).
Ohjaaja Kalle Pursiainen
Tuottaja Eero Härkönen
Pääosat Erja Manto
Veikko Honkanen
Leena Suomu
Lena Meriläinen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yleisradio
Ensi-ilta 6. joulukuuta 1987
Kesto 90 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Seuraaja Niskavuoren Heta
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Niskavuoren nuori emäntä on suomalainen televisioelokuva vuodelta 1987. Se perustuu Hella Wuolijoen saman nimiseen näytelmään. Puolitoistatuntisen elokuvan on ohjannut Kalle Pursiainen. Aiheesta valmistui vuonna 1946 elokuva Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä Valentin Vaalan ohjaamana. Juoni on sama, mutta Pursiaisen elokuvassa tapahtumat alkavat selvästi myöhäisemmästä vaiheesta. Elokuvan teossa on avustanut Näytelmäseura Lyhty.

Samaan aikaan Niskavuoren nuoren emännän kanssa valmistui myös televisioelokuva Niskavuoren Heta. Molemmilla on sama tekijäkaarti, joten ne muodostavat eheän kokonaisuuden hämäläisen suurtilan ja sen ihmisten vaiheista 1800-luvun lopulta 1920-luvulle. Elokuvat käsittävät viisiosaisen Niskavuori-sarjan kronologisesti kaksi ensimmäistä osaa. Wuolijoki julkaisi Niskavuoren Heta -näytelmän vuonna 1950, joten sen tapahtumiin ei vuoden 1946 Loviisa-elokuvassa olisi voitukaan rakentaa samanlaista siltaa kuin Pursiaisen elokuvassa on tehty.

Maalaisdraaman kolmannesta ja neljännestä osasta valmistui elokuva Niskavuori vuonna 1984 Matti Kassilan ohjaamana. Pursiainen ohjasi sarjan viimeisestä osasta televisionäytelmän Entäs nyt, Niskavuori? niin ikään 1987, joten koko Niskavuori-sarja sai jonkinlaisen elokuvallisen uudelleentulkinnan 1980-luvulla.

Niskavuoren nuoren emännän juoni on sama kuin Vaalan elokuvassa Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä, mutta painotukset ovat toisenlaiset. Tapahtumat alkavat myöhemmästä vaiheesta ja Malviinan rooli on vähäisempi. Loviisan ja Hetan välistä konfliktia sen sijaan on korostettu. Loviisa ei alkuun tiedä miehensä ja Malviinan suhteesta. Hän järkyttyy nähdessään Juhanin ja Malviinan kahden kesken tuvassa keskellä yötä ja pakenee metsään. Sen jälkeen Loviisan on rakennettava avioliittonsa uudestaan ja ostettava Malviina pois Niskavuorelta. Heta koettelee Loviisaa ja päätyy huomaamaan, että tämä sopii erinomaisesti Niskavuoren uudeksi emännäksi. Loviisa ja Juhani saavat liittonsa jonkinlaiseen järjestykseen, ja lisäksi Loviisa saa isältään varoja, joilla hän kohentaa Niskavuoren salia ja pääsee eroon kälyistään. Niskavuoren piiat ovat yksitotisempia kuin Vaalan elokuvassa.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päähenkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivuhenkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Elokuva Niskavuoren nuori emäntä
  • Elonet