Oaklandin varastopalo 2016

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oaklandin varastopalo 2016
Päivämäärä 2. joulukuuta 2016
Tapahtumapaikka Oakland, Kalifornia, Yhdysvallat
Koordinaatit 37.7777°N, 122.2271°W
Syy tulipalo
Kuolleita 36

Oaklandin varastopalo oli onnettomuus, joka tapahtui Oaklandin kaupungissa Kaliforniassa 2. joulukuuta 2016. Tulipalo syttyi kaksikerroksisessa varastorakennuksessa, jossa oli palon syttymisaikaan elektronisen musiikin tapahtuma. Palon syttyessä rakennuksessa oli noin 50 ihmistä, joista 36 menehtyi onnettomuudessa.[1]

Rakennuspalon syttymissyytä ei saatu selville. Aluksi epäiltiin, että palo sai alkunsa jääkaapista tai muusta sähkölaitteesta, mutta viranomaiset eivät pystyneet varmistamaan asiaa.[2] Varastorakennus oli muutettu taiteilijoiden asuin- ja työskentelytiloiksi, mutta muutostöihin ei ollut lupaa viranomaisilta eikä tilassa myöskään ollut palohälyttimiä tai sammutusjärjestelmää.[3]

Yksi onnettomuudessa menehtyneistä oli 32-vuotias suomalainen Hanna Ruax. Hänen isänsä mukaan turvapaikanhakijoita auttanut Ruax joutui kuolemansa jälkeen internetin vihapuheen kohteeksi.[4]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]