Oddfellows

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
I.O.O.F.:n entinen toimipiste Seattlessa.

The Oddfellow on epäpoliittinen keskinäisen avun järjestö eli veljeskunta, joka perustettiin virallisesti vuonna 1810 Manchesterissa.[1]

Veljeskunta kehittyi Englannissa 1700-luvulla, jolloin ei ollut hyvinvointivaltiota, kansallista terveydenhuoltoa tai sosiaaliturvaa. Järjestön tarkoituksena on turvata jäsenten ja heidän perheidensä toimeentulo sairauden ja vanhuuden varalta. Järjestöllä on myös neuvontapalvelu. Nykyään järjestöllä on myös olutiltoja ja muuta virkistystoimintaa.

Legendan mukaan järjestö juontaisi juurensa jo israelilaisten Baabelin vankeuteen 500-luvulle eaa.

Amerikan Yhdysvalloissa järjestön jatkaja on I.O.O.F. eli Independent Order of Odd Fellows. Se on brittiläistä järjestöä laajempi, ja silläkin on ikää lähes 200 vuotta. Sen perusti Thomas Wildey Baltimoressa 26. huhtikuuta 1819.[2]

Suomen Odd Fellow -järjestö on lähtöisin Yhdysvalloista, ja se saapui Suomeen Ruotsin kautta vuonna 1925. Järjestö on kaksikielinen. Tällä hetkellä jäseniä on reilut 9500.

Odd Fellow -järjestö sekoitetaan usein vapaamuurariuteen, jota se toimintatavoiltaan muistuttaa. Se ei kuitenkaan ole vapaamuurarillinen.

Sen ulkoinen tunnusmerkki on kolme toisiinsa linkittynyttä lenkkiä, jotka kuvastavat ystävyyttä, rakkautta ja totuutta.

Keskiajalla Englannissa syntyi merkittävä kilta- ja ammattikuntalaitos edistämään ja harjoittamaan tiettyjä ammatteja ja elinkeinoja. Ammattikuntajärjestelmä sisälsi tiukkoja sääntöjä eri ammattiluokille tarkoituksena suojata ammattisalaisuuksia ja käsityötaitoa.

Yhteiskunnan sosiaalisen lainsäädännön puute johti siihen, että killat ja ammattikunnat elinkeinoelämään yhdistävien tehtävien lisäksi myös ottivat tehtäväkseen auttaa jäseniään ja heidän perheitään työttömyys-, sairaus- ja kuolintapauksissa. Välttääkseen ulkopuolisten sisäänpääsyn kokouksiin käytettiin sisäänpääsyn yhteydessä tunnussanoja ja -merkkejä.

Vähitellen kiltojen ja ammattikuntien alkuperäinen merkitys heikkeni ja jäljelle jäi se toiminnan osuus, joka perustui yhteenkuuluvaisuuteen ja sisäiseen avunantoon. Tämä kehitys on vaikuttanut sellaiseen merkittävään yhdistys- ja veljeskuntatoimintaan, jolle tunnusomaista on ihanteellisten eettisten oppien ja käytännön avustustoiminnan harjoittaminen. Odd Fellow -veljeskunnan juuret ovat todennäköisesti tässä yhteiskuntakehityksessä.

Varmuudella ei voida sanoa, miten Odd Fellow sai alkunsa. Eräässä museossa Hardwichissä, Skotlannissa säilytetään pergamentille kirjoitettua Odd Fellow -seuralle annettua vapaakirjettä. Kirje on päivätty 7. toukokuuta 1643, mutta väitetään, että Odd Fellow -veljeskunta olisi perustettu yli sata vuotta aikaisemmin eli 5. helmikuuta 1537. Englantilaisessa kirjallisuudessa mainitaan Odd Fellow ensimmäisen kerran tietääksemme 1745. Siinä ei kuitenkaan anneta lähempiä tietoja järjestöstä tai sen toiminnasta.

Järjestöä pidetään vapaamuurarien tapaan salaseurana, vaikka se itse sen kieltääkin.[3]

  1. Abou Us The Oddfellows. Arkistoitu 4.4.2016. Viitattu 13.2.2017.
  2. The History of Odd Fellowship The Grand Lodge of Minnesota. Arkistoitu 14.2.2017. Viitattu 13.2.2017.
  3. Laine, Henrik: Hyvät veljet! City. 20.8.2004. Viitattu 27.3.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]