Ola Tuominen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ola Marko Tuominen (s. 14. lokakuuta 1958) on suomalainen näyttelijä ja ääninäyttelijä. Hän näyttelee sekä teatterissa että televisiossa. Televisiossa hänet tunnetaan muun muassa Autovarkaasta, Metsoloista, Röllistä, Syrhämästä[1] sekä Herra Linbergin äänestä Risto Räppääjä -animaatiosarjassa. Tuominen oli myös Satuhäät tositelevisiosarjan spiikkeri eli kertojaääni 2008-2016.

Tuominen valmistui Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta (Näty) vuonna 1985 ja oli kiinnitettynä Tampereen teatterissa 1985–1993. Sittemmin hän on työskennellyt freelancerina. Vuonna 2010 Suomen Näyttelijäliitto valitsi Tuomisen vuoden näyttelijäksi.[2]

Tuominen on myös ohjannut muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa, Rovaniemen Teatterissa, Teatteri 2000:ssa, kesäteattereissa ja Teatteri Eurooppa Neljän kesätuotannon Tankki täyteen (2011).[2]

  1. Silja Sillanpää kirjoitti seikkailusarjan Iltasanomat.fi. 26.11.2003. Arkistoitu 23.12.2015. Viitattu 23.12.2015.
  2. a b Henkilökunta: Ola Tuominen Tampereen teatteri. Arkistoitu 23.12.2015. Viitattu 23.12.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.