Oscar-gaala 2020

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oscar-gaala 2020
Päiväys 2020-02-099. helmikuuta 2020
Paikka Dolby Theatre, Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Kohokohtia
Paras elokuva Parasite
Paras ohjaaja Bong Joon-ho
Parasite
Paras miespääosa Joaquin Phoenix
Joker
Paras naispääosa Renée Zellweger
Judy
Eniten palkintoja Parasite (4)
Eniten ehdokkuuksia Joker (11)

Oscar-gaala 2020 oli 92. kertaa järjestetty palkintogaala, jossa Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakoi vuotuiset Oscar-palkinnot vuoden 2019 parhaille elokuville. Gaala järjestettiin perinteiseen tapaan Los Angelesissa Hollywoodin Dolby-teatterissa sunnuntaina 9. helmikuuta 2020. Gaalassa ei ollut varsinaista juontajaa edellisen vuoden tapaan. Yhdysvalloissa gaalan esitti ja tuotti televisiokanava ABC. Suomessa Oscar-gaala esitettiin suorana lähetyksenä Yle Teemalla ja Yle Areenassa.[1]

Oscar-ehdokkaat julkistettiin 13. tammikuuta 2020. Eniten ehdokkuuksia, 11 kappaletta, sai Todd Phillipsin ohjaama Joker. Toiseksi eniten ehdokkuuksia saivat Once Upon a Time in Hollywood, Taistelulähetit – 1917 sekä The Irishman, jotka olivat ehdolla kymmeneen palkintoon.

Eniten palkintoja sai eteläkorealainen Parasite, joka palkittiin historiallisesti sekä parhaan elokuvan että parhaan kansainvälisen elokuvan Oscareilla. Parasite palkittiin myös parhaan ohjauksen (Bong Joon-ho) ja parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen palkinnoilla. Joaquin Phoenix palkittiin parhaasta miespääosasta elokuvasta Joker ja Renee Zellweger parhaasta naispääosasta elokuvasta Judy. Taistelulähetit – 1917 sai kolme palkintoa ja kaksi Oscaria saivat elokuvat Le Mans 66 – täydellä teholla, Joker ja Once Upon a Time in Hollywood.

Voittajat ja ehdokkaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bong Joon-ho palkittiin parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja kansainvälisestä elokuvasta
Joaquin Phoenix palkittin parhaasta miespääosasta
Renée Zellweger palkittin parhaasta naispääosasta
Brad Pitt palkittin parhaasta miessivuosasta
Laura Dern palkittin parhaasta naissivuosasta
Taika Waititi palkittin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta
Hildur Guðnadóttir palkittin parhaasta musiikista
Elton John palkittin parhaasta laulusta Bernie Taupinin kanssa
  • Learning to Skateboard in a Warzone (If You're a Girl) – Carol Dysinger & Elena Andreicheva
    • In the Absence – Yi Seung-Jun & Gary Byung-Seok Kam
    • Life Overtakes Me – John Haptas & Kristine Samuelson
    • St. Louis Superman – Smriti Mundhra & Sami Khan
    • Walk Run Cha-Cha – Laura Nix & Colette Sandstedt
  • The Neighbors' Window – Marshall Curry
    • Brotherhood – Meryam Joobeur & Maria Gracia Turgeon
    • Nefta Football Club – Yves Piat & Damien Megherbi
    • Saria – Bryan Buckley & Matt Lefebvre
    • A Sister – Delphine Girard
  • Hair Love – Matthew A. Cherry & Karen Rupert Toliver
    • Dcera (Daughter) – Daria Kashcheeva
    • Kitbull – Rosana Sullivan & Kathryn Hendrickson
    • Memorable – Bruno Collet & Jean-François Le Corre
    • Sister – Siqi Song

Useita ehdokkuuksia saaneet ja useita palkintoja voittaneet elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ehdokkuuksia Elokuva
11 Joker
10 The Irishman
Taistelulähetit – 1917
Once Upon a Time in Hollywood
6 Jojo Rabbit
Pikku naisia
Marriage Story
Parasite
4 Le Mans 66 – täydellä teholla
3 Bombshell – hiljaisuuden rikkojat
Star Wars: The Rise of Skywalker
Kaksi paavia
2 Harriet
Honeyland (suom. Hunajamaa)
Judy
Kärsimys ja kunnia
Toy Story 4
Useita palkintoja voittaneet elokuvat
Palkintoja Elokuva
4 Parasite
3 Taistelulähetit – 1917
2 Le Mans 66 – täydellä teholla
Joker
Once Upon a Time in Hollywood

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]