Otagon yliopisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Otagon yliopiston kellotorni

Otagon yliopisto (engl. University of Otago, maoriksi Te Whare Wānanga o Ōtākou) on vuonna 1869 perustettu Uuden-Seelannin vanhin yliopisto.[1]

Otagon yliopisto liitettiin vuonna 1870 perustetun Uuden-Seelannin yliopiston alaisuuteen, joten se ei enää saanut itsenäisesti myöntää oppiarvoja. Uuden-Seelannin yliopisto kuitenkin lakkautettiin vuonna 1961, jolloin Otagon yliopisto sai jälleen oikeuden oppiarvojen myöntämiseen. Vuonna 1961 Otagon yliopiston kirjoilla oli noin 3 000 opiskelijaa; vuonna 2016 opiskelijoiden määrä oli jo yli 20 000. Myös tutkintojen tarjonta on huomattavasti laajentunut vuosikymmenten varrella. Otagon yliopiston pääkampus sijaitsee Dunedinin kaupungissa.[1] Kaikkiaan kampuksia on viisi: Dunedin, Auckland, Christchurch, Invercargill ja Wellington.[2] Uusin näistä on Invercargillin kampus, joka muodostui Dunedin College of Educationin yhdistyessä Otagon yliopistoon 1. tammikuuta 2007.[1]

Vuodelle 2024 tehdyssä QS World University Rankings -vertailussa Otagon yliopisto pääsi sijalle 206.[3]

  1. a b c History of the University of Otago University of Otago, viitattu 15.12.2023 (englanniksi)
  2. Campuses University of Otago, viitattu 15.12.2023 (englanniksi)
  3. University of Otago Top Universities, viitattu 15.12.2023 (englanniksi)