Parlamenttienvälinen liitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”IPU” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan sivulla IPU (täsmennyssivu).

Parlamenttienvälinen liitto (engl. Inter-Parliamentary Union, IPU[1]) on valtioiden parlamenttien välinen yhdyselin.

Historia ja toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parlamenttienvälinen liitto perustettiin Pariisissa vuonna 1888. Aloitteen järjestön perustamisesta tekivät brittiläinen William Randal Cremer ja ranskalainen Frederic Passy, jotka molemmat saivat myöhemmin Nobelin rauhanpalkinnon. IPU:n ensimmäisessä istunnossa vuonna 1889 edustettuna olivat Ranskan, Ison-Britannian, Belgian, Tanskan, Unkarin, Italian, Espanjan, Liberian ja Yhdysvaltain parlamentit.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää eri maiden parlamenttien jäsenten välistä henkilökohtaista kanssakäymistä sekä vahvistaa ja puoltaa demokraattisten laitosten ja elinten perustamista. Näiden avulla päämääränä on kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistäminen. Yhdistyksen päämaja sijaitsee Le Grand-Saconnex’ssa Sveitsissä.

IPU:n päättävä elin on parlamenttienvälinen neuvosto, jossa on kaksi edustajaa kustakin kansallisesta parlamentista sekä presidentti.

IPU pitää vuosittain kaksi kokoussarjaa. Keväällä on pysyvän työkomitean kokous, jossa jokaisella jäsenmaalla on oikeus olla edustettuna. Se käsittelee konferenssin sille esittämät asiat. Neuvottelujen tulokset muokataan päätöslauselmiksi, jotka esitellään syyskesällä kokoontuvalle neuvoston vuosikonferenssille. Sekä vuosikonferenssia että työkomitean kokousta isännöi jonkin jäsenmaan parlamentti.

Parlamenttienvälisen liiton Suomen ryhmä on perustettu vuonna 1920. IPU:n Suomen ryhmä on vuodesta 1923 lähtien ollut myös Pohjoismaisen parlamenttien välisen liiton (perustettu 1907) jäsen. Johannes Virolainen oli IPU:n puheenjohtaja (presidentti) kauden 1982-1983.

IPU:n puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
puheenjohtaja vuodet maa
Theo-Ben Gurirab 2008-2011  Namibia
Pier Ferdinando Casini 2005 - 2008  Italia
Sergio Paes Verdugo 2002 - 2005  Chile
Najma Heptulla 1999 - 2002  Intia
Miguel Angel Martinez 1997 - 1999  Espanja
Ahmed Fathi Sorour 1994 - 1997  Egypti
Michael Marshall 1991 - 1994  Britannia
Dauda Sow 1988 - 1991  Senegal
Hans Stercken 1985 - 1988  Länsi-Saksa
John Page 1985 (syyskuu)  Britannia
Izz El Din El Sayed 1983 - 1985  Sudan
Emile Cuvelier 1983 (maalis-lokakuu)  Belgia
Johannes Virolainen 1982 - 1983  Suomi
Rafael Caldera 1979 - 1982  Venezuela
Thomas Williams 1976 - 1979  Britannia
Gurdial Singh Dhillon 1973 - 1976  Intia
André Chandernagor 1968-1973  Ranska
Abderrahman Abdennebi 1967-1968  Tunisia
Ranieri Mazzilli 1962 - 1967  Brasilia
Giuseppe Codacci-Pisanelli 1957-1962  Italia
Viscount Stansgate 1947- 1957  Britannia
Henri Carton de Wiart 1934 - 1947  Belgia
Fernand Bouisson 1928 - 1934  Ranska
Theodor Adelsward 1922 - 1928  Ruotsi
Philip Stanhope 1912 - 1922  Britannia
August Beernaert 1909 - 1912  Belgia

IPU:n pääsihteerit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
pääsihteeri vuodet maa
Pierre Cornillon 1987 - 1998  Ranska
Pio-Carlo Terenzio 1970 - 1986  Italia
André de Blonay 1953 - 1970  Sveitsi
Leopold Boissier 1933 - 1953  Sveitsi
Christian Lange 1909 - 1933  Norja
Albert Gobat 1892 - 1909  Sveitsi

IPU:n kokoukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
järjestys kaupunki valtio vuosi
1. Pariisi  Ranska 1889
2. Lontoo  Britannia 1890
3. Rooma  Italia 1891
4. Bern  Sveitsi 1892
5. Haag  Alankomaat 1894
6. Bryssel  Belgia 1895
7. Budapest  Unkari 1896
8. Bryssel  Belgia 1897
9. Oslo  Norja 1899
10. Pariisi  Ranska 1900
11. Wien  Itävalta 1903
12. St. Louis  Yhdysvallat 1904
13. Bryssel  Belgia 1905
14. Lontoo  Britannia 1906
15. Berliini Saksa 1908
16. Bryssel  Belgia 1910
17. Geneve  Sveitsi 1912
18. Haag  Alankomaat 1913
19. Tukholma  Ruotsi 1921
20. Wien  Itävalta 1922
21. Kööpenhamina  Tanska 1923
22. Bern  Sveitsi 1924
23. Washington D.C.
Ottawa
 Yhdysvallat
 Kanada
1925
24. Pariisi  Ranska 1927
25. Berliini  Saksa 1928
26. Lontoo  Britannia 1930
27. Bukarest  Romania 1931
28. Geneve  Sveitsi 1932
29. Madrid  Espanja 1933
30. Istanbul  Turkki 1934
31. Bryssel  Belgia 1935
32. Budapest  Unkari 1936
33. Pariisi  Ranska 1937
34. Haag  Alankomaat 1938
35. Oslo  Norja 1939
36. Kairo Egypti 1947
37. Rooma  Italia 1948
38. Tukholma  Ruotsi 1949
39. Dublin  Irlanti 1950
40. Istanbul  Turkki 1951
41. Bern  Sveitsi 1952
42. Washington D.C.  Yhdysvallat 1953
43. Wien  Itävalta 1954
44. Helsinki  Suomi 1955
45. Bangkok  Thaimaa 1956
46. Lontoo  Britannia 1957
47. Rio de Janeiro  Brasilia 1958
48. Varsova  Puola 1959
49. Tokio  Japani 1960
50. Bryssel  Belgia 1961
51. Brasília  Brasilia 1962
52. Belgrad  Jugoslavia 1963
53. Kööpenhamina  Tanska 1964
54. Ottawa  Kanada 1965
55. Teheran Iran 1966
56. Lima  Peru 1968
57. New Delhi  Intia 1969
58. Haag  Alankomaat 1970
59. Pariisi  Ranska 1971
60. Rooma  Italia 1972
61. Tokio  Japani 1974
62. Lontoo  Britannia 1975
63. Madrid  Espanja 1976
64. Sofia  Bulgaria 1977
65. Bonn  Länsi-Saksa 1978
66. Caracas  Venezuela 1979
67. Itä-Berliini  Itä-Saksa 1980
68. Havanna  Kuuba 1981
69. Rooma  Italia 1982
70. Soul  Etelä-Korea 1983
71. Geneve  Sveitsi 1984
72. Geneve  Sveitsi 1984
73. Lomé  Togo 1985
74. Ottawa  Kanada 1985
75. México  Meksiko 1986
76. Buenos Aires  Argentiina 1986
77. Managua  Nicaragua 1987
78. Bangkok  Thaimaa 1987
79. Guatemala  Guatemala 1988
80. Sofia  Bulgaria 1988
81. Budapest  Unkari 1989
82. Lontoo  Britannia 1989
83. Nikosia  Kypros 1990
84. Punta del Este  Uruguay 1990
85. Pjongjang  Pohjois-Korea 1991
86. Santiago  Chile 1991
87. Yaoundé  Kamerun 1992
88. Tukholma  Ruotsi 1992
89. New Delhi  Intia 1993
90. Canberra  Australia 1993
91. Pariisi  Ranska 1994
92. Kööpenhamina  Tanska 1994
93. Madrid  Espanja 1995
94. Bukarest  Romania 1995
95. Istanbul  Turkki 1996
96. Peking  Kiina 1996
97. Soul  Etelä-Korea 1997
98. Kairo  Egypti 1997
99. Windhoek  Namibia 1998
100. Moskova  Venäjä 1998
101. Bryssel  Belgia 1999
102. Berliini  Saksa 1999
103. Amman  Jordania 2000
104. Jakarta  Indonesia 2000
105. Havanna  Kuuba 2001
106. Ouagadougou  Burkina Faso 2001
107. Marrakech  Marokko 2002
108. Santiago  Chile 2003
109. Geneve  Sveitsi 2003
110. México  Meksiko 2004
111. Geneve  Sveitsi 2004
112. Manila  Filippiinit 2005
113. Geneve  Sveitsi 2005
114. Nairobi  Kenia 2006
115. Geneve  Sveitsi 2006
116. Nusa Dua, Bali  Indonesia 2007
117. Geneve  Sveitsi 2007
118. Kapkaupunki  Etelä-Afrikka 2008
119. Geneve  Sveitsi 2008
120. Addis Abeba  Etiopia 2009
121. Geneve  Sveitsi 2009
122. Bangkok  Thaimaa 2010
123.. Geneve  Sveitsi 2010
124. Panamá  Panama 2011
125. Bern  Sveitsi 2011
126. Kampala  Uganda 2012
127. Quebec  Kanada 2012
128. Quito  Ecuador 2013
129. Geneve  Sveitsi 2013
130. Geneve  Sveitsi 2014
131. Geneve  Sveitsi 2014
132. Hanoi  Vietnam 2015
133. Geneve  Sveitsi 2016
134. Lusaka  Sambia 2016
135. Geneve  Sveitsi 2017
136. Dhaka  Bangladesh 2017
137. Pietari  Venäjä 2017
138. Geneve  Sveitsi 2018
139. Geneve  Sveitsi 2018
140. Doha  Qatar 2019
141. Belgrad  Serbia 2019
142. etäkokous etäkokous 2021
143. Madrid  Espanja 2021
144. Nusa Dua, Bali  Indonesia 2022
145. Kigali  Ruanda 2022
146. Manama  Bahrain 2023
  1. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 29.3.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]