Paul Bartel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paul Bartel (6. elokuuta 193813. toukokuuta 2000) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Bartel oli ehkä parhaiten tunnettu vuoden 1982 elokuvastaan Paistinpannumurhaajat, jonka hän sekä kirjoitti että ohjasi ja myös näytteli siinä itse.

Bartel syntyi Brooklynissa New Yorkissa. Hänen vanhempansa olivat Jesse ja William Bartel, joka oli mainontajohtaja.[1] Bartel oli avoimesti homoseksuaali; tämä häiritsi hänen uravalintojaan, kunnes hän ymmärsi, mitä elokuvateollisuudella oli hänelle tarjottavanaan Hollywoodissa.

Bartel ohjasi yksitoista matalan budjetin elokuvaa, joihin kuuluivat vaatimattomat kuuluisuudet Paistinpannumurhaajat (1982) ja Kohtauksia luokkataistelusta Beverly Hillsissä, ja molempia tähditti Bartelin lisäksi Mary Woronov. Ehkä kaikkein jännittävin esitys Bartelin omalaatuisesta nerokkuudesta oli lyhytelokuva The Secret of Cinema, joka oli vainoharhainen fantasiamestariteos. Bartel ja Woronov olivat yhdessä seitsemässätoista eri elokuvassa, joihin lukeutuivat vuoden 1975 kulttielokuva Kalmanralli 2000, jonka hän myös ohjasi; vuoden 1979 kulttiklassikko Rock 'n' Roll High School ja Joe Danten vuoden 1976 Hollywood Boulevard. Vuoden 1986 kauhuelokuvassa Chopping Mall Bartel ja Woronov esiintyivät uudestaan Paistinpannumurhaajien hahmoinaan.

Bartel esiintyi Tim Burtonin lyhytelokuvassa Frankenweenie Victorin biologian opettajana. Bartel ohjasi kymmenen elokuvaa, joista suurin osa oli matalan budjetin komedioita, jotka hänet oli palkattu ohjaamaan Paistinpannumurhaajien suosion jälkeen. Joskus hän sai myös myötävaikuttaa näiden elokuvien kirjoittamisessa. Hän vieraili myös monissa TV-ohjelmissa.

Bartel kuoli maaliskuun 13. päivänä 2000 sydänkohtaukseen kaksi viikkoa maksasyöpäleikkauksen jälkeen. Hän oli 61 vuotta vanha.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]