Pirkko Viitasalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pirkko Tuulikki Viitasalo (o.s. Väyrynen) (6. lokakuuta 1946 Simo29. kesäkuuta 2009 Lahti) oli suomalainen kuvanveistäjä, joka erikoistui mitaleihin.[1]

Viitasalo opiskeli 1969–1973 kultasepäksi Lahden kultaseppäkoulussa, ja hän opiskeli kuvanveistäjäksi Lahden taidekoulussa, josta hän valmistui 1977. Mitalitaiteen vuosikilpailuissa Viitasalo sai runsaasti palkintosijoja ja lunastuksia. Vuonna 2003 hän voitti kilpailun ehdotuksella Mieluummin rauha. Mitali palkittiin 2004 Lissabonin kansainvälisessä näyttelyssä kauneimpana valettuna mitalina. J. V. Snellmanin juhlavuoden mitalikilpailun hän voitti 2006, ja 2007 Mikael Agricolan juhlavuoden mitalikilpailun. Vuonna 2007 hänet kutsuttiin muovailemaan Itsenäisyyden 90-vuotisjuhlamitalia.[1] Agricola-mitali luovutettiin vuonna 2008 paavi Benedictus XVI:lle Roomassa.[2]

Mitalien rinnalla Viitasalo teki maalauksia, akvarelleja, muotokuvia ja veistoksia. Lisäksi hän suunnitteli korumalliston ja teki myös uniikkikoruja.[1]

Viitasalo oli vuodesta 1970 naimisissa arkkitehti Markku Viitasalon kanssa.

Matti Koskelan, Markku ja Pirkko Viitasalon yhdessä luoma Konstruktio 2000 (1982), Helsinki.
  • Mikael Agricola-juhlavuoden mitali, 2007
  • Maan äidit ja tyttäret, Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlamitali, 2007
  • Salpausselän yhteiskoulun perustajat, reliefi, 2007
  • Snellman-reliefi, Kokkolan Snellman-koti, 2006
  • Snellman-reliefi, 2006 (sarja virastojen, yliopistojen ja kaupunkien käyttöön)
  • Idea Suomesta, J.V. Snellmanin juhlamitali, 2006
  • Mieluummin rauha, 2003 (Fidem XXIX kaunein valettu mitali, 2004)
  • Aika kaikella, Suomen mitalitaiteen killan vuosimitali, 2001
  • Pelastakaa lapset ry:n juhlamitali, 1997
  • Ahneuden uhri, mitali, 1990 (Suomen Kansallismuseon kokoelmissa)
  • Vetoomus, Lahden kaupunginsairaalan reliefi, 1989
  • Lahden seurakuntien 70-vuotismitali, 1986
  • Tarinan pituus, Suomen mitalitaiteen killan vuosimitali, 1982
  • Konstruktio 2000 (Himmeli), Pasilan virastokeskus, Itä-Pasila, 1982 (yhdessä Matti Koskelan ja Markku Viitasalon kanssa)[3]
  1. a b c Veikko Löyttyniemi, Mauno Honkanen: Kuvanveistäjä Pirkko Viitasalo. Helsingin Sanomat, 28.7.2009, s. B5. Artikkelin verkkoversio.
  2. Turun piispa antoi paaville Agricolan mitalin (Arkistoitu versio) Turun Sanomat.
  3. Julkiset veistokset (Arkistoitu versio) Helsingin kaupungin taidemuseo.