Pop eilen – tänään

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pop eilen tänään oli Yleisradion rinnakkaisohjelmassa tiistai-iltapäivisin lähetetty juonnettu rock-ohjelma 1970-luvulla. Nimensä mukaisesti ohjelmassa soitettiin sekä vanhaa että uutta pop-musiikkia.

Toimittajina ja juontajina olivat aluksi Heikki "Hector" Harma, myöhemmin myös Jake Nyman sekä Heimo Holopainen. Heikki Harma tutustutti suomalaisia nuoria uusiin brittipopin ilmiöihin kuten David Bowieen, ja usein kävin niin, että ohjelmassa soitetut kappaleet tulivat myöhemmin tutuiksi Hectorin suomentamina ja esittäminä cover-versioina. Holopaisen ohjelmissa kuultiin usein punkrockia; muut toimittajat eivät sitä yleensä soittaneet.

Ohjelma kesti tunnin, ellei urheilulähetys vienyt ohjelma-aikaa kokonaan tai osittain.

Heikki Harma teki myöhemmin Pop eilen – toissapäivänä -nimistä ohjelmaa Radio Suomeen sekä Radio Novaan.[1]

Tämä radioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.